lauantai 8. tammikuuta 2011

Hankisaukkoilua

Pakkaset ovat lauhtuneet alle 10 asteeseen, ihana on ulkoilla palelematta. Agia ei olla treenattu sitten torstain eikä tokoiltukaan. Tänään lenkin yhteydessä seuruutin Lystiä vilkkaahkolla kevyen liikenteen väylällä. Koiruus tuli vieressä niin upean kontaktin kera, että todella ansaitsi ruokapalansa. Sen jälkeen se vaati myös leikin, joten talutushihna sai kyytiä. Hyvää on se, että Lysti on yhdistänyt tokoilun lelupalkkaan. Huonoa se, että hihnan kiskominen ei ole toivottua. Mutta kun tottis-kenttää ei olla aurattu, niin eipä ulkona ole paljon paikkoja missä täysipainoisesti treenailisimme.

Ajoin myöhemmin metsän laitaan. Meille molemmille tuli hankijumppaa, kulkemattomilla poluilla oli ihan kohtalaisesti lunta. Ei tietenkään ihan Helsingin tasoa. ;) Puikkokuonoinen saukko hyppeli vailla huolen häivää, joten väkisin kyseenalaistan selkäkuvauksen tarpeellisuuden. Keskustelen asiasta eläinlääkärin kanssa.

Operaatio Loukku on siinä vaiheessa, että Lysti pysyy maassa, vaikka poistun viereltä. Takajalat ovat vielä pelastusrenkaana. Jollakin systeemillä aion vielä pyöräyttää koko koiran häkkiin. Tässä on tämän päivän todistusaineistoa: Loukku, osa 45.

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Alkaa täälläkin hanget olla saukkoilun osalta aika kasassa. :)

Osaako Lysti muuten olla häkissä (metalli, kevythäkki tms.)? Hyvin teillä on harjoitukset edenneet, hatun nosto sinulle.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Lysti ei vielä osaa tuon paremmin olla häkissä, mutta enköhän kohta saa sinne koko koiran. Ei tartte sitten autossa matkustaa valjaissa. Häkkiprojekti on oikeasti aika älytön, ei mikään normikoira vaadi tuollaista. :/