perjantai 28. tammikuuta 2011

Sen täytyy olla lähellä

Tällä viikolla olemme vähän tokoilleet ulkona. Eilen settiin kuului paikkamakuu. Kerran vuhveroni nousi istumaan, ei kestänyt sitä että kävelin ohi toisen korkean kinoksen taakse. Kaukaa huidoin sen maihin ja makuu jatkui yhtä rauhallisena kuin alkoikin. Eipä tuollaista kokeissa tapahdu, mutta ehkä häiriönsieto on vähän heikko tauon jälkeen. 

Teetin seuraamisesta istumisen ja seisomisen, hyvät olivat enkä siksi uusinut. Kaukokäskyistä istu-maahan-istu olivat mainiot takapalkalla, mutta maasta seisomaan nousemisessa koiruus hypähti eteenpäin. Oli vähän yllätys, koska seiso-maahan-seiso on ollut varma hissiliike. Palaamme olohuoneharjoituksiin sen osalta. Voittajaluokkaa ajatellen myös noudot, hyppy ja ruutu ovat ihan unohduksissa. Mutta on se kisaaminenkin epätodennäköistä.

Autohäkki on edelleen sisällä, Lystikki pystyy olemaan siellä vaikka ovi on kiinni ja olen itse seinän takana. Tänä viikonloppuna häkki pääsee vihdoin autoon saakka. Valoisalla (lapsi) näkee kiinnittää sen paremmin paikoilleen.

Lystikin lemmentaika alkaa hiljalleen haihtua. Tavoitteena on käydä agilityhallilla viikonloppuna ja ensi viikolla yrittää ryhmätreeneihin - ei siellä ole pakko revittää jos ei pysty. Suunnitelmia on pidemmällekin: Niinun agi-koulutus, koetoimitsija 2-kurssi ja agi-kisoja viimeistään maaliskuussa.

Mistä päästään taas selkääni. Viimeisin lääke tiputti verenpaineet pyörtymisen rajan molemmin puolin, joten on palattu vanhaan tuttuun hermosärkylääkkeeseen, jonka hyöty-haitta-suhde on paras komerollisesta eri vaihtoehtoja. Tämän uuden sairauslomani aikana en ole istunut kuin autossa (kerrallaan max 10 min x 2) ja kahdesti kahvilassa, joten selkä on rauhoittunut. Alaraajojen polte ja kiristys on hävinnyt, jäljellä on enää tuttu ajoittainen vihlonta. Tukiliivistä näyttäisi olevan hyötyä. Hölkkämatka on kasvanut 20 metriin, mikä agilitykisoja ajatellen on vaatimaton suoritus. Harmittaa, että nyt alkaa tulla kisoja samoille paikkakunnille, mille marraskuussa olin menossa kisaamaan. Silloin olin peruessani varma, että helmikuussa sitten! Yritän luottaa siihen, että jonakin aamuna pullistumat ovat vetäytyneet tarpeeksi ja kipu on poissa. Mitä useampi sairastamiskuukausi on takana, sitä lähempänä sen hetken täytyy olla.

2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Tsemppiä nyt vain paranemiseen! Jos yhtään lohduttaa, niin lepomääräys jatkuu täälläkin ainakin vielä seuraavat kaksi viikkoa. Enpä olisi uskonut, miten hermoja raastavaa tällainen kotona kykkiminen voi ollakaan...

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos, kyllä se vähän lohduttaa. :) Siinä mielessä, että saman tyyppistä kokenut ymmärtää omakohtaisemmin mitä tämä ihan oikeasti on. Tsemppiä itsellesi! Näytetään vielä!