lauantai 29. tammikuuta 2011

Treeniä!

Lämpötila on nollassa, taivas harmaa ja lunta tulee. Puut säälittää, taipuvat lumen alla. Eilen en uskaltanut Lystin kanssa metsään, kun juuri sen reunaan astuessani iso oksa tipahti korkealta.

Tänään olimme treenaamassa. Toko-kentällä Lysti seurasi hyvällä vireellä, pienet siirtymät oli skarppi, oikein tunsin kuinka se työsti takaosallaan. Sellainen näkymätön side meidät yhdisti - ei siis painamista. Lapsi oli vaikuttunut. :) Seuraamisesta maahanmeno oli hyvä.

Luoksetulon teetin ensin pelkällä pysäytyksellä, venähti. Toisella pysäytin takapalkan kera. Kolmannella oli palkat edessä & takana, sillä systeemillä pysäytys ja maahanmeno. Hienot olivat!

Kaukoissa Lysti hämääntyi ensin lapsesta eikä istumaannousu maittanut ensimmäisellä. Sitten lukko aukesi ja saatiin hienot siirtymät istu-maahan-istu. Lopuksi otettiin vauhtiluoksari. Lapsi piteli Lystiä ja laski sitten irti. Kiva on katsoa lujaa kirmaavaa koiraa.

Agilityhallilla oli tarkoitus nautiskella ja katsoa missä mennään. Kyseessä on sama halli, missä Lysti säikähti keinua oliko se nyt joulun alla. Heti alkuun lunta tipahti katolta ja niin minulla oli nelivetopeli käsissäni. Onneksi koira asettui. Mentiin monta kertaa puomi, mistä Lysti todella pitää. 2o2o sujui ja näin kuinka säikähdys hävisi ja into tuli tilalle. Hypyt se irtosi ihan itsestään (viimeksi ei ollut puhettakaan). Takaakierto oli palautunut mieleen. Välistävedot meni vetämällä ja työntämällä. Pujotteluissa ei ollut ongelmia. Lystissä oli sitä virtaa, minkä olin pelännyt menettäneeni. Palkaksi kelpasi sekä ruoka että lelu. Itse keinu sitten: normityyliin!!! :D Lysti himmaa käännöskohdassa, hidashan se keinulla on, mutta ei mitään merkkejä pois pyrkimisestä. Se pysähtyi alastulon 2o2o:iin kuten kuuluu. Lopuksi mentiin esterinkula vielä ympäri ja jäi kerrassaan hyvä mieli.

Juu ja tänään siirtyi häkki vihdoin autoon. Lysti loikkasi sinne loiks vaan. Enimmäkseen se matkusti maaten, välillä nousi istumaan kuten kaupunkiajossa pysähdellessä muutenkin. On häkin kanssa helppoa.

P.s. Ja mitäs oma selkäni? Tukiliivi oli ja poika apurina. Kotimatkalla poltti polvitaipeeseen saakka. Joko 5 min normaalia pidempi ajomatka tai askelten "tärinä" oli liikaa, vaikken juoksuaskelia ottanut. Oire helpotti olohuoneen matolla - en enää muita huonekaluja tarvitsekaan. 

2 kommenttia:

sarianne kirjoitti...

Aksukin on yleensä hidas keinulla, etenkin vierailla keinuilla kisoissa, mutta parasta on se, ettei sekään pyri sieltä pois, vaan ihan itsevarmasti etenee :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Olen iloinen että Lysti keinun toistaiseksi menee ja parempi vaihtoehto se onkin kuin pois hyppääminen. Mutta kyllä siinä muutama sekunti palaa (ja huoh, en valita - mielummin niin kuin hylky). "Itsevarma" on hauska sana - ehkä Lystilläkin on sellainen ilme, että "älä nyt hoputa, tiedän miten tämän menen".