perjantai 22. huhtikuuta 2011

Jaakotusta, keppejä ja kontakteja

Sunnuntaina siintää kisapäivä, kävin siksi aamulla agilitykentällä. Muutama hyppy otettiin jaakotuksen treenausta. Suhisin ennen käännöstä ja samalla tajusin että ollaanhan tätä treenattu. En tajua, miksen osaa suhista ryhmätreeneissä tai kisoissa. Se ei vaan tule pieneen mieleenikään. Hermorakenteeni on aika heikko.

A, keinu ja puomi kavuttiin myös ja kaiken maailman ohijuoksuista huolimatta Lysti napsahti 2o2o:lle. Hyvä homma, mutta tarkoitti sitä että vietti (kummalla?) ei ollut sama kuin ryhmässä tai kisoissa.

Pujottelussa Lysti oli varma. Kerran onnistuin vetämään sen väärästä välistä sisään, sen jälkeen olisin voinut kieriä mudassa ja heitellä päälleni tuhkaa ja höyheniä. Yritin toistolla paikata erheeni. Varsinaisesti harjoittelin vekkausta ennen keppejä. Se olisi pelastanut pujottelun viime kisoissa. On hyvä harjoitella näitä juttuja tällä tavalla jälkijättöisesti. ;) "Kisat ovat sitä varten, jotta hoksaisi mitä ei ole treenannut." Ehkä samat asiat tulevat joskus uudelleen eteen?

Lykyn kanssa käytiin metsäkävelyllä ja pihalla seurattiin pikkulasten leikkiä pikkukuormurilla. Ennen ruuan antamista olen alkanut odottaa että pentu istuisi eikä vaan kiipeilisi. Istuminen on sille hyvin luontaista: jo kasvattajan luona tuli viereen tai eteen istumaan ja odottamaan, ja siksi antaa harkitsevan tuumailijan vaikutelman. Istumisen se ruokaa odottaessaan on pian tehnytkin ja siten ruokansa ansainnut. Katsekontaktia ollaan aloiteltu, mutta ennen ruokaa se on toistaiseksi ihan toivotonta. Ruuan jälkeen kierrokset ovat sen verran laskeneet, että pentu jaksaa keskittyä muuhunkin kuin syömiseen. Sillä on muuten tosi tummat silmät ja on vaikea huomata, milloin napittaa silmiin.

Lystin kanssa pistivät sitten aamulla leikiksi. Pentu juoksi rinkulaa olohuoneen pöydän, rahin, keittiön pöydän ja keittiön ja olohuoneen väliseinän ympäri palaten aina Lystin luo. Lysti oli olohuoneen matolla peräpää pystyssä tai makuulla ja tökki pentua otsallaan. :) Ruokailut olen nyt rauhoittanut niin, että molemmat syövät yksin. Lisäksi Lystillä on makuuhuoneessani mahdollisuus vetää sikeitä ihan rauhassa, laitan yksityisyyden takaamiseksi eteiseen kompostiverkon aidaksi. Tämä helpottaa erityisesti ilta-aikaan, jolloin pentu saa iilakoita. Joku rauha pitää molemmilla olla enkä halua tahallani provosoida suuria höykyytyksiä. Tuen silti Lystiä korkeammassa asemassaan. Nyt molemmat nukkuvat metrin päässä toisistaan.

Ajattelija

2 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Miten on mahdollista, että minulla on mennyt ihan ohi?! On aika kiireviikko ollut :D Onnea pennusta! Olen tosi iloinen puolestasi, kun löysit mukavan pennun. Mahtava nimi!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos kiitos! :)