tiistai 14. kesäkuuta 2011

Nujuvideo ynnä muuta

Tällaista ähellystä on meillä takapihalla useita kertoja päivässä. Kannattaa huomioida pennun harhautusliike Lystin mahan ali kaulaan. :)


Sitten laitan kuvan, jota ei kannattaisi laittaa todistamaan huonouttani pennun koulutuksessa. Tältä näytti kuitenkin sohvan selkänoja, kun silmä vältti. Oli pakko (!) ottaa valokuva ennen kuin annoin Lykyn ymmärtää, että tämä oli viimeinen kerta tätä lajia. Selkäpehmusteiden takana näkyy kapea selkäosa, jonka päällä pentu taiteili pennumpana. Niin tai näin - Lykky näyttää minusta kauniilta tässä kuvassa.



Ruokajuttuja vielä. Lystihän ei suostu nappuloita syömään, rapsuttaa itseään naudasta, kalasta, ohrasta, ja on ollut varsinainen nälkäkurki. Yrjölän puuro broilerin siivillä höystettynä on maistunut pidempään ja koira näyttää saavan vähän massaa. En uskalla syöttää hyvillä mielin kokonaisia siipiä, vaan jauhan ne rakkaan äitivainaani 30 vuotta vanhalla yleiskoneella mössöksi. Lihamyllyn kokoaminen ei ollut aivan simppeliä ilman ohjekirjaa, onneksi netistä löytyi toisen merkin ohjeet, jotka näyttivät soveltuvan. Tulos on aika houkuttelevan näköinen!


Pentukin saa maistiaisia. Pääosa sen ruuasta koostuu kuitenkin nappuloista, jotten onnistu kasvattamaan siitä vinkuraluista. Aluksihan pentu toi ystäväni mieleen rusakon, nyt se muistuttaa enemmän hirvenvasaa honteloine kinttuineen. Pakkoneuroottisella luonteella varustettu ihminen ei sellaista otusta pysty silmillään mittailemaan, jollei voi vakuuttaa itselleen kalkki-fosfori-suhteen olevan sapuskassa varmasti oikein.

4 kommenttia:

sarianne kirjoitti...

Lykky ON kaunis tuossa kuvassa! Onko tuossa kuvan lihassa luut ja kaikki mukana? Tuollaistako se aina suoltaa? On meinaan tosi siistin näköistä mösöä! :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos Lykky-kommentista!

Tuossa mössössä on pelkkiä kokonaisia broilerin siipiä luineen, nahkoineen ja lihoineen. Tuo on niin tasaväristä, että kuva on ehkä otettu ihan jauhamisen lopuksi. Laitan silloin osan mössöä uusintakierrokselle, jotta saisin koneen sisukset tyhjemmäksi. Tuosta voisi tehdä lihapullia itselleenkin? ;)

sarianne kirjoitti...

Oho! Huisi kone! :) Tuosta voisi tosiaan erehdyksissään tehdä itselleenkin lihapullia :D Niin siistiä se on!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Ennen koneetkin oli koneita eikä mitään digitaali-härveleitä. :)