tiistai 20. joulukuuta 2011

Pelottaa

Kävin välikössä Lykyn kanssa. Imutin ensin seuraamista, yritin kävellä reippaasti, mutta jos nakkia nostaa edes 10 cm:iin, kontakti tippuu nopeasti. Otin perusasentoa niin, että narupallopalkka oli oikeassa kädessäni ja annoin sen Lykylle takakautta. Sille tulee tosi hyvä vire siitä. Seuraamista teetin paikallani ja parin askeleen kanssa. Tuntui tosi hyvältä koira, kun se oikein keskittyneenä vielä lussutti ilmaa.

Selkä on tosissaan ärtynyt, takareisiä polttaa jatkuvammin, en voi olla paikoillaan ja vasempaan jalkaan vihloo ajoittain. Soitin fysiatrian poliklinikalle, s-lomaa kirjoitettiin tämä viikko ja uusia lääkkeitä tuli (kombinaatio Neurontin, Panacod, Naprometin). Nukuin viime yön sohvalla, josko olisi ollut parempi. En jaksanut hakea täkkiä, vaan täkkinä toimivat sohvan selkänojan puoli-irtonaiset tyynyt. Aamulla soitettiin magneettikuvausaikaa ja minua alkoi pyörryttää. Kävin olohuoneen matolle pitkälleen. Puhelu loppui ja tuli kammottava olo, korvissa soi ja oksetti. Se johtui varmaan Panacodista, mutta koska en ollut vielä ehtinyt syödä mitään, ajattelin tarvitsevani jääkaapista tuoremehua. Konttasin jääkaapille ja otin mehun. Ylösnousu oli liikaa ja pyörryin keittiön matolle. Ehdin sen verran katsoa laskeutumispaikkaa. Siitä virottuani join tuoremehua kyljelläni ja mietin pitäisikö ryömiä kännykälle ja soittaa apua. Onneksi olo meni ohi. Tänään on päivystysmagneettikuvaus ja kivun hoitoa harkitaan kirurgian osastolla. Lopun alkua?

4 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Tsemppiä! :(

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos, sitä tarvitaan. Nyt onneksi selkä tuntuu paremmalta. Kotona ollaan.

Piia kirjoitti...

Voi hitto :( Jouduitko osastolle ? Hyvää Joulua, ja parempia hetkiä selän kanssa...

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kotona olen nyt. Odottelen kauhuissani puhelinsoittoa magneettikuvista. Jospa en vastaa puhelimeen. :D

Hyvää Joulua Piia sullekin.