keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Jossakin putkessa

Oli välillä enemmänkin pakkasta, mutta tänään vain 5 astetta eli oiva koirailuilma.

Agilityhallin pihassa Lykky sai tottistella kahteen otteeseen. Seuraamista katsoin ensin narupallo kainalon edessä tai olkapäällä, jolloin elikko puskee ja edistää. Piilotin pallon takataskuun ja sanoin "seuraa". Ja Lykkyhän seurasi. :) Poissa oli painaminen, vähän meinasi edistää, mutta tokeni pysähdellessäni. Se seurasi upeasti kiemurauraakin. En olisi ikinä uskonut. Pitää saada pian apusilmät katsomaan sen suoruutta, suoralta se kyllä tuntui, mutta olen erehtynyt ennenkin. 

Toinen ohjelmanumero oli luoksetulo eri mittaisilta matkoilta, 20 m oli maksimi. Se laukkasi kauniisti ja keskittyi jarruttamiseen. Yhtä kertaa lukuunottamatta tuli suoraan. Kun tästä vinosta otin uusinnan, Lykky kiepahti suoraan sivulle. Niin kauniisti siinä napotti, että olisi tehnyt mieli palkata, mutten voinut, koska eteen piti tulla. Välillä palkkasin paikallapysymisestä heittämällä pallon Lykyn taakse. Maahanmeno sivulta kävellessä oli kolmas projekti, siinä on vielä vähän tekemistä. Näitä juttuja siis tehtiin kahteen otteeseen. Lykky juoksi innoissaan kolmesti hallin ovelle, mutta ei nyt päässyt. Pelkään tassuvaurioita.

Lystin kanssa treenasin hallin puolella. Mukana oli simppeli ratapiirros, mutta en jaksanut siirtää edellisiä esteitä, joten tuli tarkemmin suunnittelematon rinkula. Ärsytti. Kaikki kontaktit olivat radalla ja Lysti otti 2o2o:t kuten kuuluu. Se hiljentää alastulossa, johtunee edellisen kerran kiroilusta. Luotan nopeutumiseen. Keinu sen sijaan oli nopein ikinä! Keppien itsenäistä pujottelemista tuin edelleen. Takaakierroille lähettämistä treenasin vähän kauempaa - ja takaakierto-persjättöä. Siinä ne sitten.

Selän tilanne vaihtelee edelleen. Kuntien eläkevakuutus uskoi, että sökö on ja myönsi oikeuden "osatyökyvyttömyyseläkkeen suuruiseen kuntoutustukeen" vuodeksi. Ensin ilahduin ettei asiasta tarvitse tapella enempää, sillä olen nähnyt tarpeeksi monta hylkäyspäätöksen jälkeistä vääntöä. Sitten iski masennuskohtaus - selkä on niin huono, että eläkevakuutusyhtiökin sen yhdellä lausunnolla uskoo. Jatkossa teen noin 20-tuntista työviikkoa. Jos jotakin hyvää asiasta kaivan, niin työmäärä on mielestäni aika luksus. 

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Ooh! Puskeminenhan ratkesikin sitten yllättävän helposti! Lykystä tulee hyvä! :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Ehkä ennen hehkutusta odotan vielä videon. :) Helpottaisi kyllä kovasti, jos se noin loksahtaisi kohdilleen.