tiistai 24. huhtikuuta 2012

Agility

Kävin töiden jälkeen ensin molempien kanssa erikseen lenkin, jolla koirat saivat määrätä suunnan ja vauhdin. Lystin kulki hitaasti ja haisteli tarkkaan. Lykky oli vähän vauhdikkaampi, jäljesti Lystin ja minun kulkeman rinkulan, kotikadulla kierrätti toista kautta kotiin. Oli kiehtovaa katsoa kuinka ne seuraavat hajuja. Itsellenikin tuli rauhallinen olo, kun annoin koirien kulkea rauhassa. 

Huilin jälkeen ajoin agilityhallille. Lystin kanssa kokeilin yhtä mieleen jäänyttä kuviota Jyväskylän kisoista, jonka silloin tössin ja jälkikäteen mietin, että olisi pitänyt leijeröidä. Niin tehden se sujui. Lysti sai hypätä myös pentutreenin valssit ja käännökset, ei tehnyt lainkaan huonoa. Pujottelua kokeilin klo 8:sta, herkästi koira menee toiseen väliin, hartioilla on iso merkitys.

Lykky meni valssit vinosta ja miltei suorasta linjasta molempiin suuntiin x 2, vauhdilla se ampuu leluun kiinni. Pelkät käännökset ja takanaleikkaukset myös ok. A:lla ja puomin lopulla 2o2o muutaman kerran, vaatii vahvistusta edelleen. Keinun liikettä pienensin jälleen laittamalla korokkeet molempien päiden alle. Nyt oli teemana koiran saaminen nopeasti keinun päähän ilman liikettä. Pari kertaa koira hyppäsi pois, mutta sitten tajusi mitä haluan. Meni miltei maihin keinun lopussa, saisi kyllä seisoa. No katsotaan mitä tästä tulee.

Leikityksessä sovelsin eilisiä rauhaoppeja ja Lykky alkaa ehdollistua käden laittoon leukansa alle. Sen nokkeluus yllättää ajoittain. 

Agilityssakin huomaan koirieni eron. Lysti on pehmeä ja varovainen, mm. sillä kolahti jalka rimaan ja sen jälkeen haisteli epäluuloisesti estekannaketta. Lykky kolautti kerran riman alas eikä reagoinut, paitsi toivotusti, seuraavalla kerralla jätti tiputtamatta. Elävä esimerkki myös kotielämästä: Moni naapuri on huputtanut tuijansa. Lysti tuulella pöhisee hulmuaville kankaille, Lykky katsoo hetken olisiko niissä jotakin saalistettavaa tai syötävää ja jatkaa välinpitämättömänä matkaansa.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Lykyllä on huomattavasti stressittömämpi elämä, kuin Lystillä. Samahan se tietysti meilläkin, kun on samantyylinen parivaljakko. Toinen näkee katastrofeja siellä sun täällä, toinen upeita mahdollisuuksia pistää elämän risaiseksi.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Juu, toinen näkee uusissa tilanteissa uhkan. Toinen katsoo onko se saalistettavaa tai syötävää, jos ei ole, unohtaa.