perjantai 13. huhtikuuta 2012

Agilitya

Molempien koirien kanssa olin agilitykentällä. Oli lämmin poutasää, yli 10 astetta lämmintä, tuli kuuma ensimmäistä kertaa tänä keväänä. 

Lykky
  • Sisällä keinua, jonka viritin niin, että toinen pää laskeutui tuolille ja toinen penkille. Lykky oli keinun heilahdettua sitä mieltä, että niin kiikkerältä alustalta on parasta hypätä pois. Mieli muuttui, kun ripottelin nakin paloja keinulle noin 50 cm:n välein. Sitten se ei enää välittänyt keinun liikahduksesta tai kolahduksesta ja otti "alastulokontaktin". Näitä muutama, että varmistui.
  • Sisällä puomia x 2, ripottelin siihenkin nakit, mutta koira ravasi niiden yli ja otti kontaktin. Ensimmäinen oli vähän hapuileva, toinen jämäkkä suoritus. Ei tehty enempää.
  • Ulkona kolme hyppyä peräkkäin, joista keskimmäinen oli viistosti, rimakorkeus 20 cm, sarjan perässä u-putki. Innokkaasti koira hyppi esteet ja syöksyi putkeen. Kaivoin vasta tämän jälkeen lelun näkyville.
  • Putkesta tultua teetin takaakierrot. Niissä Lykky on joku luonnonlahjakkuus. :)

  • A:lla pelkkää alastuloa, nyt oli joku jumi tässä, piti auttaa aluksi. Sitten A kokonaisena kahdesti. Alastulokontakti ok. Jotenkin se vaan on niin liikuttava, kun tarkasti tulee yli ja alas. :} Nautitaan nyt, luulen tarkkuuden joskus muuttuvan.
  • Raahasin vielä hallilta yhden keppiparin, jolla teetin noin neljä toistoa. Tämä oli vähän ruosteessa, eikä ihme. Kun sanoin pujo, koiralla selvästi välähti ja se haki putkeen. Pitää vaihtaa käsky erilaiseksi kuin Lystillä? Kepit? Keppiparia kokeiltiin syksyllä pari kertaa ja jätin hautumaan tarkoituksella kehittyvän kropan vuoksi.  
Lysti
  • Teemana oli kontaktin ja pujottelun varmistaminen, leijeröinti ja erityisesti molempin itsetunnon vahvistus. 
  • Ensin mentiin tällaista pätkää. Laitoin aluksi nakin A:n alastulon eteen, jotta Lysti sai paikkaan vahvistuksen. Sitten jätin nakin pois ja ohjasin A:n hyppyjen toiselta puolelta, koira vonkui innoissaan ja otti kontaktin varmasti. Sitten sama niin, että ohjasin 3:lta kepeille hyppyjen ja A:n välistä. Koira kepitti erehtymättä.

  • Seuraavaksi sama toiseen suuntaan keppien kera. Aluksi menin "vierellä", sitten käskytin A:n hyppyjen takaa. Kerran juoksin persjätön A:n takana. Siinä Lysti meni vipuun ja pysähtyi vasta A:n jälkeen. Surkutellen seuruutin sen autolle. Toisella yrityksellä se pysähtyi kuten kuuluu. Pääsin kokeilemaan kuinka ennakkoon voin ohjata välistävedot. En ollut kertaakaan liian ajoissa. (Voin miettiä sitä keskenäni.)
Hyvä mieli jäi molempien treeneistä. Huomenna on sitten kisat.

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Millä ohjelmalla sinä piirustat noita ratoja?

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Ohjelma on Clear Run Course Designer. Taisi maksaa jonkin verran. Kävin sivuilla, saa nyt näköjään kokeilla ilmaiseksi 30 vrk. http://www.coursedesigner.com/