sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Tottelua hangella

Vau mikä ilma ja mitkä hanget! Lähistöllä on yhtäkkiä pellon päällä "kenttä", jonka koko on 140 x 500 metriä, laskin ihan kartasta. Aika vaikeaa on vastustaa tottistelua sellaisella. 

Ensin kävin Lystin kanssa. Se sai kaukoilla, matka vaihteli 2 metristä 8 metriin. Seisomaannousussa jäi kerran istumaan ja yhdessä kohtaa eteni siirtymissä, mutta 80 % liikkeistä on kuten pitää. Luoksetulossa kutsuin 500 metristä, heh, eiku 40 metristä kahdesti. Ensimmäisellä jätin takapalkan, minkä vuoksi Lysti ennakoi ja hyppi laukkaa suurin piirtein paikoillaan. Kun jätin palkkani taskuun, koira oli ripeä ja pysähtymiset hienot.

Sitten oli Lykkensdorfin vuoro. Hioin taas pysähtymisiä, ensin nakeilla, sitten patukkapalkalla. Etenee liike, pikkuhiljaa. Luoksetulon juoksutin patukkaan. Sitten tein sellaisia paikallaoloharjoituksia, että jätin Lykyn istumaan takapalkan (patukka) kera. Kävelin itse kauemmas, huusin "Vapaa!" ja lähdin juoksemaan karkuun, jolloin koira nappasi patukan ja nelisti perääni. Nopeasti se saavutti, ei olisi rosvon osa helppo. :) Seuraamisessa kävelin hitaasti lyhyen pätkää ja palkkasin. Kaukot teetin kotimatkalla nakki nenässä kiinni, ensimmäistä kertaa ulkona. Eipä sitten muuta. Nautiskeltiin keväästä. 

Kotikadulla pojat pelasivat sählyä. Yksi koira oli kovasti pallon perään, minkä heille selitin. Ei moinen riekkuminen vetele, joten kävi komento. Sitten Lykky huomasi minutkin ja pääsin palkkaamaan. Pojat tullaan ohittamaan vielä useaan kertaan.

Lisäys: Illalla vielä Lykyn kanssa tottispätkät. 2 x täyskäännös seuraamisesta oli hyvä. Vasemmalle kääntymisessä 90 astetta sai koiran pyörähtämään ympäri, tätä pitää alkaa treenata. Oikealle kääntymisessä ei ollut ongelmia.

2 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Pöh, meillä ei ole kunnon hankikantosia. Ainakaan minä en ole löytänyt. Muiden treeniblogeista olen lukenut hankitreeneistä, mutta meidän vakioreiteillämme jopa Poksun alla upottaa useimmissa kohdissa.

Niin ja hetken aikaa uskoin tuon "kutsuin 500 metristä" ja ajattelin että wau.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tuo hanki ei ole pehmentynyt päivälläkään, sinänsä ihme. Pari monttua oli, niiden perusteella lunta on 50 cm, josta kovaa 10 cm. Toivottavasti nämä tulee sinnekin! On niin vapauttavaa päästä kaikkialle.

Hienoa että pääsin avartamaan luoksetulon perimmäistä merkitystä edes hetkeksi. :D