perjantai 4. toukokuuta 2012

Silmäpeili ja kavaletteja

Lysti kävi silmäpeilauksessa ensimmäistä kertaa eläessään, aika oli varattu 2 kk sitten. Miellyttävä uusi tuttavuus oli Pekka Sarkanen. Perinnöllisiä silmäsairauksia ei löytynyt. Oikean alaluomen sisäpinnalla on follikkeleita, joita tulee esim. allergiasta, pölystä tai lumihankeen hinkkaamisesta. Ainakin viimeisintä Lysti harrastaa, ja onhan se ruoka-aineallergikko. Hoitona altistuksen vähennys, silmiä voi huuhtoa tipoilla tai keittosuolalla, jos ne esim. punoittavat. Keittosuola-ampullalla olen joskus sen silmiä huuhtonutkin pölyisen agilitykentän jäljiltä. Jos vaiva on hankala, kortisonitippakuuri. Muuten sitä ei Lystistä huomaa, mutta aamurähmää on oikeassa silmässä joskus enemmän kuin vasemmalla (tästä sanoin ennen silmäpeilausta eläinlääkärille) eikä paljon silloinkaan. Huuhtelen silmää nyt kuitenkin enemmän ja seuraan tilannetta. Lumipesut jäävät pois pian luonnostaan.

Samalla ajolla hain K-raudasta uudet ilmastointilaitteen suodattimet. Onpa yksi flunssan syy pois, kun hengitän puhtaampaa sisäilmaa. Ostin harjanvarsia, harjan kera maksoivat 1.55 euroa, ilman harjaa 2.60 euroa tai jotakin sinne päin. Kävin hakemassa siksi harjaosatkin ja kysyin takana jonottavalta mieheltä tarvitseeko hän niitä. Hän osoittautui hevosmieheksi, joka mielellään tallille uusia harjaksia otti. Kiitteli vuolaasti. Sanoin olevani hänelle oikeastaan velkaa, koska säästin harjojen avulla vähän rahaa. :)

Kotona harjan varret toimivat pienen askartelun jälkeen kavaletteina. Lykky meni heti kuten kuuluu, yllätyin. Se kypsyy jotenkin salaa minulta. (?!) Lystissä oli houkuttelemista. Se halusi varoa tappajapuita. Asteli sekin ne lopulta Lykyn esimerkkiä noudattaen. 

Sain Kickbiken kotiini. Kokeilin pihakadulla Lykyn kanssa ajelua. Se lähtisi heti himona vetämään ja toisaalta vähän vierastaa vehjettä, joten vetää ulospäin. No on tässä aikaa harjoitella. Joka tapauksessa potkulaudan avulla säästän jalkojani ja pääsen kovempaa. Ei se käynyt selkänikään päälle.

Flunssani alkaa vähän asettua. Eilen nousi vielä lämpö eikä ääni kulje, mutta en ole niin reporanka enää. Sunnuntain agi-kisat ovat aivan vaakalaudalla.

Lisäys: Lysti sai nuuskutella nurmikolla noin 50 m pitkän jäljen, jossa oli yksi 160 asteen kulma. Hyvin meni. Lykky halusi omalla lenkillään ajaa saman omasta tahdostaan, annoin niin tehdä.

2 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Laitahan kickbike:sta kuva ja kunhan pääset sen menemään sillä niin kerro millaista meno oli. Onko sulla tarkoitus laittaa koira vetämään?

ps. Vastaan kyllä haasteeseesi. :D

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Juu, ajattelin laittaa kuvan tai videon Kickbikesta. Pikkulenkeillä olen kokeillut. En aikonut koiria vedättää, on sen verran hullua, vierellä saavat kulkea. Toistaiseksi Kickbike tuntuu näppärämmältä kuin pyörä ja saan helpommin kuin jalkapatikassa mentyä oikeaa vauhtia eli koirat ravaa. Lisäksi maahan ei ole pitkä matka ja sillä voi peruuttaa. :) Huterampi se on kuin pyörä, molempien käsien on syytä olla tangossa kiinni.