maanantai 23. heinäkuuta 2012

I really love your tiger feet

Viikonlopun löysäilimme, paitsi eilen kävin Lykyn kanssa tottistelemassa. Kävin pitkästä aikaa näyttämässä Maijalle missä mennään. Tässä välillä tottistelu on jäänyt vähän kakkoseksi ja olen huomannut Lykyn painavan seuraamisessa, sitä siis katsoimme ensin.
  • Seuraaminen: Aluksi painoi, mutta aika vähän. Tämä korjaantui vasemmalle kääntymisillä ja jos ihan pyörähdin vasemman jalkani varassa, pentu viuhautti persauksensa nopeasti kohdalleen. Olin yllättynyt. Muuten ilmeessä ja vireessä ei huomauttamista. Tämä on oikeasti meriitti. ;)
  • Liikkeestä maahanmeno on myös hyvä, koira putoaa niille sijoilleen.
  • Liikkeestä istumisessa olen Lykkyä avittanut hidastamalla hieman kävelyäni. Aika hienovarainen on vihje, mutta pitää siitäkin päästä eroon. Kokeiltiin muita vinkkejä ja vahvistelen nyt istumista normaalista vauhdista. Täytyy valjastaa lapsi klikkerin kanssa naksuttelemaan.
  • Liikkeestä seisahtumisessa Lykky ottaa 3 askelta ennen pysähtymistä. Tätä olin epäillytkin. Tähän myös vahvistelua ja aion harjoitella liikettä erikseen, koska kerrasta kuuluu tyssätä - tämän täytyy olla koiralle nyt epäselvä. Takapalkkakin auttoi jo vähän. 
Tänään ajoin molempien kanssa agikentälle. Ensin teetin S:n mallisen hyppytekniikkatreenin. Lysti ei ole sitä mennyt ennen, joten oli vaikeuksissa eka kerralla. Toiselle korjasi hyväksi ja kolmas oli mainio. Lykylle harjoitus oli tuttu ja minun silmääni meni kuten kuuluu.

Lystillä vahvistin kontakteja ja putkijarrua. Lykyllä keskityin puomin ylösmenoon kera kosketusalustan, johon etutassun kuuluu juostessa osua, jotta palkka lentää:


Nyt pallon vilahtaessa ja vietin noustessa kosketusalusta unohtuu, joten tämä vaatii miljoona vietikästä toistoa. Luultavasti myös oma liikkeeni täytyy opettaa erikseen. Alastulon 2o2o näyttää varmalta, paitsi tänään valui vinoksi. Suoristustreeniä siis. Keinua ei olla menty vähään aikaan ja nytkin vain kahdesti. Se on tällainen:


Lopuksi molemmat koirat saivat paikkamaata vierekkäin - ensimmäistä kertaa! Olin auton takana piilossa noin minuutin ja tiirasin koiria tummennettujen auton lasien takaa. Molemmat koirat olivat tipahtaneet lonkka-asentoon, mutta muuten kelpo suoritukset. Nämä pitäisi nyt ottaa vakio-ohjelmaan - kuten miljoona muuta pientä juttua.

P.S. Jos joku haluaa tietää miten tuollainen treeniasu muotoutuu, kerron reseptin: Aamulla käytetään koirat ulkona ja laitetaan huonon kampauksen takia Hadin puuvillatötsä päähän. Sitten käydään kaupungilla ihan hame yllä. Kaupungilta tultua päätetään piipahtaa agilityhallilla, mutta ilma on viilentynyt. Siihen auttaa fleece-huppari. Tötsää taas ei voi ottaa pois päästä, koska hiukset ovat vielä kamalammat sen jäljiltä. Hametta ei viitsitä vaihtaa. Kunnon treeniä ei synny ilman treeniliiviä, jonka taskut pullottavat tavaraa. Ja kas näin! Tyyli-ikoni näyttää jälleen suuntaa uskollisille seuraajilleen.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Niin ja siis minullahan on nyt ihan tosi tärkeä huomio postauksesta: Kuinka sä uskallat treenata ilman, että sääret on verhoiltu panssarein?! :D Nimimerkillä AINA vähintään pohkeissa pari kammottavaa mustelmaa

(ps. Lykky on kivannäköinen, kun se keskittyy ylösmenoon)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Sääreni ovat jo menetetyt.

Nimim. Raapiutumat ja mustelmat
P.S. Pitäisi todella olla panssarihousut