lauantai 4. elokuuta 2012

Enimmäkseen agilitya

Onneksi kesä ei loppunut vaikka työt alkoivatkin.

Torstaina treenasin Lystin kanssa ryhmässä. Rata oli täynnä takaakierto-persjättöjä ja pyöritystä. Lysti kuumui taas muista koirista, pääsin treenaamaan kisamaista tilannetta. Koutsikin jälleen näki, miten se menee "yli", bongaa satunnaisia esteitä impulsiivisesti milloin minkäkin ärsykkeen laukaisemana. Osaa kuumista koirista ohjataan tyynesti, mutta Lystin kanssa näytti toimivan parhaiten napakka komentaminen matalalla äänellä yhdistettynä kunnolliseen liikkumiseen. Pääsin näin orkesterinjohtajaksi ja touhu alkoi jälleen muistuttaa agilitya. Jaakotus meni treeniin, koira ohjauksestani vähät välitti, hyppi ennakkoon valitsemiaan esteitä.

Perjantaina keskityimme uimiseen. 

Tänään harjoittelin molempien kanssa hautumaan jääneitä juttuja. Lykyn kanssa pakkovalssia ja jaakotusta, kepeillä takanaleikkaamista ja persjättöjä. Persjätöistä löytyikin heikko kohta, täytyy treenata niitä lisää. Lystin kanssa harjoittelin jaakotukset varmemmiksi. Laitoin houkutukseksi putket, mutta koira silti totteli ohjaustani, ei tosin ollutkaan niin hullu kuin torstaina. Lämmintä ja hautovaa oli, joten pitkään ei viihdytty kentällä.

Vähän kaipasin jo näitä ilmoja:

Lätäkköagilitya heinäkuun kisoissa pahimman sateen hellitettyä (!), kuva kepeataival.fi
Selästäni: Kipulääkkeitä menee vain 1. Ahtauma silti etenee, sillä oikeaan jalkaterään ja pohkeen ulkosyrjälle on tullut tuntohäiriöitä. Pahimmat pakotukset ovat olleet vähissä, koska (työ)istuminen on ollut poissa. Istun oikeastaan vain autossa, tätäkin kirjoitan matolla mahallani. Lysti tulee edelleen usein kainalokoiraksi. Lykky parkkeeraa itsensä jalkojeni tai kylkeni viereen.

Kainalokoira Lysti

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Meille onkin ensi viikolle luvattu runsainmitoin kuvankaltaisia kelejä -.-

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Ei olisi pitänyt ajatella sekunnin sadasosan verran: "Onpa tukahduttava keli."