tiistai 11. syyskuuta 2012

Agia, tottista ja purut

Sunnuntaina Lykyn kanssa kokeilin täysillä vedätystä ylösmenokontaktilla. Joidenkin mukaan se on varma konsti saada koira astumaan kontaktille. Me ollaan se poikkeus. Malinois pystyy vauhdissakin hyppäämään korkealle. Ongelma kulminoituu A:lla. Kraah - ärsyttää etten osaa opettaa!

Tässä on Terhin ottamia kuvia keinulta, kiitos!





Iltapäivällä ajoin saman koiran kanssa pk-kentälle tottistelemaan Maijan kanssa. Siellä oli paljon muutakin porukkaa, joten Lykky sai hyvää häiriötä. Seuruutin ja teetin jäävät kahden muun koiran tottistellessa. Lopuksi katsottiin paikkamakuu. Koira kestää, että vierelle otetaan koira luoksetuloon. Tämä on harjoitusta alokasluokan tokokoetta varten. Sieltä rivistä säntää ihan varmasti muutama vuhve omistajansa luokse ja Lykyn on silloin kestettävä paikoillaan.

(c) Terhi

Eilen ajoin Lykyn kanssa kasvattajan luokse. Siellä tottistelin ja pyysin apua noutamiseen. Olen noudattanut viimeksi keväällä, silloin vauhtinoutoja, mikä ei ole ideaalia koiran otteelle. Nyt sain kädestä pitäen neuvoja kuinka edetä. 

Lopuksi katsottiin purut. Se oli Lykylle ensimmäinen kerta. Koira olisi lahjakas myös siihen lajiin. Ote hyvä, vietti hyvä, kanavoi hyvin. Tässä on linkki videoon, missä Lykky leikkii maalimiehen kanssa. Aloin miettiä pitäisikö sittenkin alkaa suojelua harrastaa. Lykky on ahnekin, joten jäljen opettaminen ei voi kamalan vaikeaa olla. Toistaiseksi en ehdi.

(c) Terhi

6 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Me ollaan siinä tapauksessa toinen poikkeus. Vedättämällä Aksu laukkoo puomin ylösmenon yli. Se ei oikeastaan hyppää, mutta täysillä perääni laukatessaan sen askelväli on niin pitkä, että ei taatusti osu, kuin ihan tuurilla siiten ylösmenolle. Ei pelkkään tuuriin viitsi (ihan kaikessa) ainakaan kisoissa luottaa :D

Hyvä kuva sinusta ja Lykystä tuo istuskelukuva :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Vedätys on varmaan lyhytjalkaisten keino. ;) Jos katson hangella noiden askelväliä täydessä laukassa, sehän on metrejä. Mutta onpa kokeiltu tuokin!

laura kirjoitti...

Ei täällä suunnalla oikeen ole paikkaa missä harrastaa, tulisi hirveät ajomatkat puruihin. Tai ei ainakaan sellaista ryhmää mihin mut ja Sieni olisi huolittu...

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

En jaksa enää yhtään enempää ajamista. Suojelu on niin vaativa laji kaikkine osa-alueineen, että en siihen toistaiseksi muutenkaan lähde. Minun ominaisuuteni eivät riitä. :)

laura kirjoitti...

No sepä se, tavoitteellisen suojelun treenaamisen sekaan ei kyllä mahdu kovin paljoa tavoitteellisia muita lajeja. Se on mulla "sitten joskus" -listalla, olisihan se kaikkinensa hieno laji!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Siinä on tosiaan oma hienoutensa. :)