tiistai 9. lokakuuta 2012

Living security system

Eilen olin Lykyn kanssa pk-ryhmätreeneissä hakemassa häiriötreeniä. Maija oli avuksi, otti vastaan Lykyn ja minun ilmoittautumisen. Kahdella ekalla kerralla Lykyn silmämuna muljahti, kolmannella kontakti kesti. Toisena seuruutin Lykkyä lähelle pk-esteitä ja puupinoja. Ne eivät saa kontaktia herpaantumaan, mutta kaksi treenaavaa koiraa sai. Näiden välissä onnistui lopulta laaja kahdeksikko pysähdyksineen kontaktin katkeamatta. Siitä superpalkka ja koira autoon.

Oli jo pimeää, mutta päätin Lystin kanssa "ajaa jäljen". En oikein tiedä miten homma toimii, mutta kylvin pellolle jalanjälkiini kuivattua kalaa. Lysti odotti puuhun sidottuna (siis hihnastaan, heh). Sitten se sai etsiä ja syödä kalat. Tänään tein sen kanssa saman uudelleen. Hirmuisesti se tykkää syödä pellolta ruokansa. :) Yritän innostaa itseni tekemään Lykyllä samaa. Meiltä se pk-laji uupuu.

Tänään Lykyn kanssa kävin nopesti agilitykentällä katsomassa kontaktit. Laitoin pari hyppyä vauhtia antamaan. A:lle se osuu systemaattisesti, mutta puomin ylösmenokontakti taitaa mennä arpomalla. Ensi kerralla alusta mukaan! Toisena juttuna treenasin takaakierto-persjättöjä ja niissä se nyt tulee hypyn yli hyvin ja sain itsekin varmuutta ohjaukseen. 

Otsikkoon sitten. Päivällä ulko-ovemme ei ollut lukittuna, koska olin kotona. Olin suihkussa, kun kuulin ulko-oven käyvän ja koirien syöksyvän sinne haukkumaan. Ajattelin pojan tulleen koulusta, mutta ihmettelin, kun koirien haukku ei laantunut. Huusin niille suihkusta "hiljaa", kuulin niiden juoksevan kylppärin oven taakse edelleen äännellen ja samalla ovi kävi uudelleen. Järkeilin pojan kävelleen huoneeseensa ja aloin häntä huutaa. Ei vastausta, joten hetken mietin, että jospa se ei poika ollutkaan, jolloin murhaaja kävelee asunnossani. Sitten rauhoitin itseni, "höpöhöpö tässä missään Hitchcockin filmissä olla". Suihkusta tultuani huomasin, että poika ei ollutkaan kotona. Soitin hänelle, oli just päässyt koulusta. Olohuoneen matto oli ihan kasassa, Lykky oli vauhdilla lähtenyt tulijaa "tervehtimään". Kiva juttu, meillä kävi tuulikaapissa joku tunkeilija. Soitin myöhemmin poliisille, onko tällä seudulla liikkunut hiippareita tai ollut asuntomurtoja. Ei kuulemma, mutta laittoivat tapahtuman ylös. Ulko-ovella on Living security system -kyltti malinoisin kuvan kera. Pitää lisätä siihen myös tervun kuva, vaikka tämä heinäkuinen ennenkin täällä ollut otos. :D Luon illalla koiriini pari ihailevaa ja kiittelevää katsetta.

Kuva Kepeätaival

2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Äää! Kamala, meni kylmät väreet. Miten uskallat olla suihkussa ilman, että ulko-ovi on lukossa!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

En enää uskallakaan!