sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Hyl - 0 - hyl

Ei nyt irtoa syvempiä analyyseja. Lystin kanssa olin kisaamassa:
  • 1. rata agilityrata, jossa oli koukeroinen alku. A:lla kontakti oli hyvä ja meno muikeaa aina loppusuoran alkuun saakka. Siinä koira piti lähettää takaakiertoon, kuten tein ja sinne menikin, mutta jalkani luisti pahasti alta. Olin kaatua pyrstölleni. Lysti kiersi sen verran ettei jäänyt alle, siitä kohdasta selvittiin helikopterikäsillä. Puomin alastulolla kontakti oli siinä ja siinä, en ehtinyt vaihtaa puolta em. horjahdukseni takia, jolloin koira ajautui seuraavan hypyn jälkeen väärään putkensuuhun, siitä hylkäys.
  • Hyppärillä oli kiva alku. Kakkosesteelle oli paras ohjaus pakkovalssi-jaakotus (?), minkä N-L Linna opetti vuosi sitten kädestä pitäen. Hyvin toimi kisatilanteessa. Muutenkin päästiin tekemään takaakiertoja ja vekkauksia. Vauhdikkaan tuntuisella nollalla maaliin. Jälkikäteen miettien tunnelma radasta on se, että näen Lystin silmäkulmassani ja se kiitää juuri sinne minne pitääkin, jonkin sortin flown pääsin kokemaan. Sijoitus 8/62. Kyllä kärki menee lujaa!
  • 3. rata oli taas agilityrata. Oli taas sähäkkä alku takaakiertoineen ja sieltä tie vei A:n kautta (L otti hienosti kontaktin) takana olleille hypyille, joilla käänsin Lystin takana leikaten. Kepeillä tuli harvinainen virhe, liekö Lystin tassu livennyt, mutta jätti yhden kepin välistä - aloitin kepit alusta. Taas Lysti tuli ohjauksessa kivasti, selvitti ennalta vaikealta näyttäneen puomi-putki-hyppyhässäkän, mutta puomilta hätäinen poistulo, seuraava takaakierto jäi ohjaamatta, joten hylkäys.
Huonoa: lähdöissä on edelleen ongelmia, Lysti hiipii vaikkei varsinaisesti varasta, puomin alastulot & keinu hätäisiä.

Hyvää: putki-puomierottelut (molemmilla agiradoilla oli u-putki puomin ylösmenon ympärillä), vekaten saattaminen oikeaan putkeen x monta, A:n kontaktit, takaakierrot eri variaatioilla ja yhteistyön tunne kaikilla radoilla.

Pusikossa rytisee

Onpa taas kisannut olo.

Berran kojulla yllätettiin kivasti. Eilen Lysti puri katki vähän pidemmän fleece-lelun jousto-osan. Menin ostamaan uutta. Myyjä sanoi, että jos menee rikki, tule ensi kisoissa sanomaan. Kerroin hänelle, että just eilen haukku puri tuollaisen poikki ja siksi olen uutta ostamassa. Painotin vielä, että koiran vikahan se, puri väärästä kohtaa. Myyjä laittoi korvaukseksi toisen fleece-lelun kassin. Upeaa palvelua! 

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Onnea nolla radasta! Radat oli oikein kivannäköisiä :)Harmi tuo putkeen meno ykkösradan lopussa, oli lähellä nollatulos.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos! En ole varma oliko ykkösradalla alla jo vitonen puomin alastulolta, en ole uskaltanut katsoa kisalapusta.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Nyt vasta tajusin, ilmeisesti näit radat ihan livenä?

Hanna kirjoitti...

Juu näin radat livenä, ihan siinä lähdön luona olin :)

En ole varma oliko se ensimmäinen rata, mutta jompi kumpi agirata oli todella hyvällä mallilla ennen loppua. Kun niitä ratoja katsoi aamusta alkaen, eri tuomareiden, niin täytyy sanoa että tässä vaiheessa ei edes ole muistikuvaa missä järjestyksessä ne maxi radat oli.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Olisit vähän nyhtässyt hihasta. Tai no ei ehkä just ennen lähtöä olisi kannattanutkaan. ;)

Eka agirata oli loppusuoran alkuun saakka hyvä, se se siis oli.

Aikamoinen vilinä oli koko eilispäivän, ei kait kellään voisi enää olla tarkkoja muistikuvia.