sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Once upon a time

- "Hyvää huomenta kaikki koiraurheilun ystävät täältä studiosta. Tänään kisataan agilityssa ja paikalle on saatu pitkästä aikaa Melkoranta. Ole hyvä, Melkoranta, miltä siellä näyttää?"

- "Hyvää huomenta minunkin puolestani kaikille. Kaunis keväinen päivä on valjennut. Lysti starttaa lähtönsä noin viidentenätoista koirakkona. Sieltä he tulevatkin. Lysti näyttää rauhalliselta. Omistajansa haukuttaa sen ja käskee maihin ja ihme, Lysti pysyy harvinaisen hyvin. Ohjaaja kutsuu kahden ensimmäisen hypyn yli suoraan u-putkeen. Putkesta heti seuraavaan u-putkeen ja Lystihän tästä pitää. Ohjaaja juoksee seuraavan hypyn toiselle puolelle ja ohjaa Lystin kepeille. Lysti hakee kepit hyvin, ohjaaja ottaa sivuttaisetäisyyttä ja juoksee edellekin, jotta ehtii taas ohjata seuraavan hypyn takaa ja kääntää koiraa kohta 180 asteen mutkaan. Mutka selvitetään, samoin päällejuoksu ja nyt tullaan keinulle. Lysti hyppää pois vasta keinun paukahduksesta, joten tuomarin käsi ei nouse. Siitä u-putkeen, valssi hypylle ja A:lle. A:n alastulolta Lysti hyppää väärälle hypylle. Ohjaaja on myöhässä kuin resiinalla pumppaisi ja Lysti pendolinona meni jo. Voi elämän kevät! Siinä sitä ollaan, se on hylkäys! Ohjaaja jatkaa loppurataa, hyppy, takanaleikkauksella muurilta käännös hypylle ja puomille. Puomin alastulolla hän seisottaa Lystiä hetken, siitä vielä pussiin ja maaliin, nnnäinnn. Ohjaaja iloisesti leikittää koiraansa ja lähtee kävelylle. - No nyt he kävelevät autolle, hän juottaa Lystille Gefilus-piimää, hörppää itsekin tölkistä ja lampsii luokseni.  No miltä tuntuu?"

- "No voihan **ttu, siis suoraan sanoen *piip* *piip*. Ei kai sulla ole mikki päällä? Aijaa, sekin vielä, niinpä tietysti. Me ei ikinä onnistuta. Näin sitä punnitaan ohjaajien hermot ja minulla ei selvästikään niitä ole. Ei saisi hetkeksikään herpaantua, koska heti käy näin. Ei pitäisi olla iso homma ohjata kunnolla reilu puoli minuuttia, mutta on näköjään niin vaikeaa. Lysti oli vielä hyvässä iskussa, ideaalivireessä, lähdössä harvinaisen tyyni ja otti kontaktitkin hyvin, A:lta ehkä vähän varasti, en ehtinyt tehdä valssia ja sinne se hyppäsi väärään suuntaan. Vielä valkkasin A:lta sen puolen, että hyppäisi oikeaan suuntaan, jos kiirehtii, mutta ehkä rintamasuuntani siksi näytti väärään tai jotakin sellaista. Se ärsyttää eniten, että muuten oli niin hyvän tuntuinen rata. Ei näitä meille niin kamalasti kerry ja juuri siksi olisi tärkeää onnistua silloin, kun on nolla tarjolla. Eihän kukaan enää usko, jos sanon, että oli nolla taas lähellä."
- "Jätetään ohjaaja vielä jäähdyttelemään ja odotellaan seuraavan radan alkua."

- "Nyt tulee lähtöön Lysti. Se näyttää vähän pelokkaalta ja pälyilee taaksensa. Ohjaaja yrittää haukuttaa, eikä ensin Lystiltä haukku irtoa, mutta sitten koko hallissa kajahtaa kumea HAU ja koko koiran rohkaistuu. Tästä ohjaaja pyytää Lystin makuulle, ja hyvällä ilmeellä, oikeaan suuntaan tarkkaavaisena koira käy makuulle. Ja nousee seisomaan, ohjaaja käskee uudelleen maihin. Röyhkeän oloinen koira nousee taas ja vielä ohjaaja käskee koiransa alas, joka tottelee. Nyt käy Lystille kutsu ja sieltä tullaan karvat hulmuten. Heti toisella valssin merkkaus ja miltei takaperoinen käännös U-putkeen. Sieltä hyppy, mitä ennen ohjaaja huutaa "kiipee" ja A:lle, minkä ylösmenon molemmin puolin on putken päät. Lysti tekee työtä käskettyä, kuuntelee kontaktikomennon ja pysähtyy A:n alastulolle, nyt on koira kuulolla. Tästä hyppy, hyppy, takaakiertoon törkkäisy ja seuraavakin vähän takaa, päällejuoksu ja puomille. Ohjaaja huutaa Lystille "osu" pariin kertaan ja Lysti pysähtyy alastulolle. Nyt näyttää hyvältä. Tästä hypylle takaakierto ja valssi, millä kääntö A:n alla olevaan putkeen ja tämän jälkeen takaakierto hypylle ja valssilla kepeille. Lysti pujottelee varman tuntuisesti, tämän jälkeen hyppy, jota ennen vähän jarrua koiralle, koska heti käännytään loppusuoralle. Siinä iso okseri, jonka Lysti hyppää puhtaasti ja keinu, jota nyt jännätään. Lysti loikkaa vasta keinun kolahduksesta, tuomarin käsi ei nouse. Ohjaaja jää jälkeen huutaen koiralleen "Menemene!", Lysti kiittää, painaa korvat luimuun ja kiihdyttää epäröimättä, jatkaa suoraan renkaan läpi ja vielä maalihypyn ja SE ON SIINÄ! Se on nolla! Yleisö taputtaa ja pari ohjaajan kaveria huutaa onnittelut. Kyllä on iloisen näköinen ohjaaja ja Lysti saa iloiset leikitykset. Antaa parin tehdä taas rutiininsa ja haastattelen sitten lisää."

- "No nyt on eri ilme?"
- "No niin on. On tämä ihan hullua. Eka radan jälkeen ajattelin, että ei ne nollat tekemättä tule ja minun täytyy ohjata herpaantumatta jokainen paikka. Lysti säikkyi radalle tullessaan kopin vierestä kuulunutta kumahdusta ja oli siksi nuupean näköinen. En meinannut saada sitä haukkumaan, mutta sitten kun se vihdoin haukahti, sen koko olemus muuttui toisenlaiseksi. Sillä tohdin vaatia siltä pysymistäkin. Kamala olo iski kolmantena olleen putken jälkeen, hetkeen en muistanut minne rata jatkuu. Sitten silmäni sattui neloshyppyyn ja tajusin huutaa Lystille "kiipee". Tämän jälkeen ei blackouteja tullutkaan, onneksi. Kontakteja jännäsin ja otin ne jämäkästi. Toivottavasti jatkossakin Lysti jatkaa keinulla nykyistä linjaansa, että lähtee vasta laskeutumiskolahduksesta - siitä ei tule virhettä ja on samalla nopein suoritustapa. Loppusuorasta olen ylpeä, noita loppuirtoamisia ei olla harjoiteltu aikoihin, mutta niin vaan Lysti irtosi, haki renkaankin. Ehkä viime viikon pk-kentän eteenmeno-hömpöttelytreeni auttoi."

- "Miten tästä eteenpäin?"
- "Iso kivi on tipahtanut harteilta. Yritin olla ottamatta paineita SM-nollien keruusta, mutta väkisinhän se takaraivossa kyti, kun tavoite oli niin lähellä. SM-kisat on sitten ihan oma juttunsa, kaikenlaista estettä voi tulla, mutta murehditaan niitä juttuja sitten."

- "Onko musiikkitoiveita?"
- "Joo, tietysti. Mulla oli mielessä parikin, mutta päädyn Mark Knopflerin Storybook Love -kappaleeseen *KLIK*. Onhan se liian romanttinen ja lapsellinen ja ihmisille tarkoitettu, mutta pidän Willy DeVillen upeasta lauluäänestä. Lisäksi minusta se sopii teemaan, siis jotenkin siihen, että en olisi agilitya aloittaessani ikinä uskonut, että joskus ollaan tässä pisteessä. Jos joku ei tiedä, voi lukea täältä ja täältä millaista se oli."

- "Laitetaan tuo kappale soimaan. Mainittakoon vielä, että pari alitti ihanneajan 8.5 sekunnilla, sillä sijoitus oli 8., kilpailijoita oli 42. Kärjelle eli Niina-Liina Linnalle he jäivät vajaa 5 sekuntia."

6 kommenttia:

Sari/Mustiaiset kirjoitti...

Ajattele, te olette kesällä ässämmissä!!! Sinällään en ole asiasta ällistynyt, koska olet niin taitava ohjaaja, mutta onhan se nyt ihan super upeeta, että menet SM-kisoihin juuri Lystikkään, aavistuksen (hmm) tavanomaista pidättyväisemmän painajaisen kanssa. Eikö tunnu makeelta?!! ONNEA!

Biisivalinta sopi hyvin, toi roskan silmään.

Satu kirjoitti...

Taitaa se yksi haave toteutua!

Hanna kirjoitti...

Paljon onnea, mahtavaa että pääsette SM skaboihin! Tulen sitten SM:iin teitä katsomaan, kun kerrankin on kisat täällä meidän nurkilla :)

Sirkku kirjoitti...

Onnea, onnea onnea! Ajattele, kuinka huikean pitkälle olette päässeet yhdessä Lystin kanssa! Aivan mahtavaa :)

Sarianne kirjoitti...

Onnea SM-oikeuksista! Perässä tullaan! :D

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos Sari! Voit olla ällistynyt monessa mielessä, kuten minäkin. :D Voi kunpa toteutuisikin juuri Lystikin kanssa koko juttu. Täytyy myöntää, että biisi tiputti roskia silmään täälläkin. Samoja roskia oli nollaradan jälkeen jäähdyttelyssä.

Hih, Satu, nii-in! :)

Hanna, siellä toivottavasti nähdään!

Sirkku, kunpa olisin muutama vuosi sitten arvannut.

Sarianne, siellä voidaan sitten ravistella toisiamme olkapäistä. :)

Onhan oikeasti monta epävarmuustekijää: Lystin tassut, ukkonen ja oma selkäni ja ties mitä vielä, mutta toivottavasti kisaaminen toteutuu.