lauantai 4. toukokuuta 2013

Semmonen tällä kertaa

Olen vielä toipilas. Ääni ei ole palannut kunnolla, yskittää herkästi ja väsähdän nopeasti. Kuume sentään jäi pois keskiviikkona. Laitoin muuten viikolla molemmille koirille punkkiliemet niskaan.

Olin ilmoittautunut täksi päiväksi kisoihin ja mietin pitkään lähteäkö vai eikö. Koska oli hyvä ilma ja "ei siellä nyt niin rasitu", lähdin. Ei olisi ehkä kannattanut. Lykyn ulkoilutus on jäänyt viikon ajaksi pissalenkkeihin ihmisten sairastelujen vuoksi, en jaksanut juosta rataantutustumisessa enkä leikittää Lykkyä kunnolla ennen ratoja. Kisat menivät ihan pieleen. Ei ihme. 

Ensimmäisellä agilityradalla Lykky juoksi A:n alastulon läpi. "Hyi":llä juoksi sen toiseen suuntaan ja jäi alastulolle nakottamaan. Jatkoin siitä rataa. Puomilla se taas jätti alastulon ottamatta ja sitten juostiinkin maaliin. Rimoja ei tippunut.

Toisella agilityradalla päätin olla niin napakka kuin ikinä. Yksi koirakko leikki vinkulelulla just lähdön takana. Terveisiä vaan, minä tulen ensi kerralla lelun tai vastapaistetun makkaran kanssa! Lykylle vinkulelu on ollut paha häiriö ja sinne se vilkaisikin. Kielsin, Lykky luopui vingusta ja keskittyi rataan, huh! Taas puomin alastulolta "hyi", A:lla sama juttu. Yksi rima tippui. Radalla oli 3 putkea enkä keksinyt niihin hyvää ohjausta, toiselta puolelta koira tuli jaloille ja toinen puoli oli kökkö jatkoa ajatellen. Yhteenvetona kauniisti sanottuna "ohjaus hajosi täysin". Jos ajaisin formuloissa, olisin varikon insinööreiltä pyytänyt ajon jälkeen parempia jarruja, vähemmän ohjaustehostusta ja kaasuun hienosäätöä. Tämä rata on videolla, kiitos paljon ottajalle! Ihanaa, että joku tulee kysäisemään, haluanko videolle. :) En vaan ole vieläkään voinut rataa katsoa ja saa nähdä julkaisenko ikinä.

Hyppärillä  Lykky kiersi 90 asteen kulman jälkeisen hypyn - en ohjannut tarpeeksi tarkasti, joten sille kierrätin uudelleen. Lisäksi jossakin tippui rima, en tiedä missä. Loppusuora oli koukeroiltaan kolmosluokan tasoa. 8 hypystä käytin jaakotusta ja suhinaa kolmella ja puolivalssia yhdellä, se menikin hyvin. :D Saldoksi saimme 10 virhepistettä. Tästä jäi kyllä mieli. Yksi agilitytuttu tuli sanomaan, että Lykky kääntyy tosi pienessä tilassa ja on herkkä ohjaukselle. 

Päivän huonot puolet:
  • Lykky ei näköjään ota enää kisavireessä alastulokontakteja. Nämä oli kyllä ekat rataharjoitukset tai -kisat ulkona tänä vuonna, ehkä se vaikutti yhdessä viikon vähäisen liikunnan kera. Äänikään mulla ei ollut entinen, mutta ei ne kontaktit ole huutamiselle perustuneet tähänkään saakka. Lystin kanssa olen poistunut radalta heti kontaktivirheen jälkeen. Lykyn kanssa voisin jatkossa ensin kokeilla kontaktin tekemistä uudelleen.
  • Toka radalla tippui 1 rima ja hyppärillä 1.
Hyvät puolet
  • Lähdössä Lykky istuu kuin tatti. Toistaiseksi.
  • Se on herkkä ohjattava.
  • Pujottelu, Lykky haki kepit hyvin ja kesti takana leikkaamisen.


Yleismietintää: Me tarvitsemme paljon yksinkertaisten kisamittaisten ratojen harjoituksia ulkona. Yhteistyö ei vaan pelaa vielä enkä osaa. Olette varmaan joskus pelanneet tietokoneella tai pelikonsolilla rallia tai formulaa? Kun asetuksista valitsee nopean auton, herkän ohjauksen ja painaa kaasun pohjaan - käy kuten meille tänään. Eniten minua harmittaa se, että koiran valtava potentiaali menee hukkaan kanssani.

No, ei hätää. Bob Marley ajatteli nämä asiat oikein Don´t worry be happy *KLIK*.

P.S. Oho!
Tultiin näköjään hyppäriltä 4.:ksi. Voittajalla -1.26, muilla yliaikaa. Meille -4.65 ja 10 vp.

P.S. 2 Tässä vielä se videokin toisesta agilityradasta. Kuten sanoin, tällä radalla minulla oli hankaluuksia löytää oikea ohjaustapa putkille. Kiitos Susannalle kuvaamisesta!

4 kommenttia:

Sara kirjoitti...

Jos ei voi voittaa, voi ainakin yrittää sabotoida toisten suorituksia. (No joo, tuskin tuo oikeasti tahallista oli, ärsyttävää kuitenkin.)

Katsoin videon, Lykky on nopea kuin kuin silakka Simojoessa!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Toivottavasti Simojoessa on nopeat silakat. :)

Ensimmäinen lauseesi on loistava ohjenuora tai ainakin blogiotsikko. Painatetaanko sellaisia t-paitoja kisoihin?

Sara kirjoitti...

Sellaiset paidat voisi tilata koko joukkueelle joltain paitoja painavalta yritykseltä. Joukkue olisi tietenkin joku huono, joka olisi parhaimmillaan toiseksi viimeisenä.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Lopulta joukkue diskattaisiin, kun yhdeltä ohjaajalta tipahtaisi nakit treeniliivin taskusta kesken suorituksen. Ohjaaja vetäisi kilarit, kun häntä asiasta ojennettaisiin: "En varmana oo laittanu tänne nakkeja. Miks aina pitää epäillä?!"