torstai 25. heinäkuuta 2013

Jäljet, uinti ja agility

Aamulla tein molemmille jäljet, noin 70 askelta taas (14.). Lykky kiskoi vähän enemmän kuin eilen, kahdesti stoppasin siksi. Muuten meni mielestäni hyvin. Tässä on video:


Lysti jäljesti seuraavaksi, meni tarkasti entiseen malliin. Kotona kokeilin, mitä tekee jälkikepille: ottaa suuhunsa ja tuo minulle. Testaan piakkoin, mitä tekee ulkona jälkikepille.

Kävin sitten Lystin kanssa uimassa. Heitin pallon. Yllättäen koira oli varma, ettei ikinä ole osannut uida. 10 minuuttia houkuttelin sitä järveen, mutta sillä meni pupu pöksyyn joka kerta, kun etujalat lakkasivat osumasta pohjaan. Onnistuihan se lopulta ja sitten Lysti ui pitkään mielellään.

Jumppasin tässä välissä koirat, teetin punnerrukset ja ristikkäisten jalkojen nostot. Näitä olen jatkanut kolmisen kertaa viikossa. En vaan millään jaksa joka päivä, vaikka pitäisi.

Illalla oli Lykyn agilitytreenit ja menivät aivan vi*uralleen. Teemana oli saada koira kääntymään rytmittämällä ja peruskäännöksillä ja käytännössä ohjata takaa koko aika. Pahin oli kohta, jossa olisin normaalisti tehnyt välistävedon tai jaakotuksen. Nyt piti saada koira ykkösen yli peruskäännöksellä, rytmittämällä tulemaan kakkosen etupuolelle, mistä kakkosen yli ja samalla hetkellä rytmittää niin, että koira kääntyy putken oikeaan päähän. Lykky ei vielä osannut hakea noin pitkittäin olevaa estettä eli samalla, kun jouduin sen tuuppaamaan kakkosen yli, samalla tuuppasin sen väärään päähän putkea. Tämä ohjaus kyllä soti periaatteitani vastaan, kun olen niellyt sen opin, että koira saa mennä sinne, minne edellisellä esteellä kuono näyttää. Pariin muuhunkin kohtaan rataa jymähdettiin. Saatiin lopulta ihan onnistunut pätkä, mutta pääosin jäi tosi huono ja epäonnistunut olo. Oli meille molemmille liian vaikeaa.


Hyvää: Kepit kohti seinää sujuivat ja puomin kontaktit olivat hyvät.

Terveysrintamallakana ei mene kukkeasti. Lystillä on rakkula takatassussa. Toivottavasti umpeutuu viikonlopuksi, jolloin olisi kisastartit.

Oma selkä on tänään ollut surkea. Pitkästä aikaa on vihlonut vasempaan takareiteen, vihloo nytkin kankusta pohkeeseen saakka - ja uutena oikeaan takareiteen. Ennen treenejä mietin pois jäämistä, mutten halunnut jäädä kotiin makaamaan. Toivottavasti hermojumi hellittää. (Ehkä tuo jäljestyksen kyyry asento olisi oikaistava.)

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Voitko joskus kuvata koirien punnerrukset, en oikein hahmota miten ne teet :) ?

Toivottavasti Lystin tassut paranee viikonloppuun mennessä.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Voin kertoa: Koira on kuten 2on2offissa agilityn kontaktilla. Takajalat ovat esim. noin 15 cm korkean laatikon päällä. Siinä syötän joka toisen namin ylös seisoma-asentoon ja joka toisen alas etujalkojen väliin.

Lystillä on taas vauvojen sinkkivoidetta ja tossut. On rakkulat kuivan näköiset jo, siis löytyi toinenkin rakkula eikä koira linkuta enää.