lauantai 13. heinäkuuta 2013

"Pientä alkukankeutta"

Eilen olimme Niinun opissa. Yleisohjeet: 
  • Taas näytti ohjaukseni liian varovaiselta - molemmilla koirilla. Pitää juosta kunnolla, mutta muistaa rytmittää. Rytmitys tarkoittaa hetken hidastusta eikä seisomaan jäämistä. Myös rintamalinja on suunnattava.
  • Jostakin syystä pysähtelin taas Lykyn tueksi alastulokontakteilla - ei pitäisi, jottei koira sitä opi tarvitsemaan. Tätä olen jo harjoituksissa kitkenyt itseltäni pois, mutta tuolla ongelma putkahti takaisin eli juoksemista on jatkettava tietoisesti. 
  • Olin luullut, että Lysti osaa putki-puomi-erottelut. Ei osaa enää. En ole muistanut ylläpitää taitoja - siinä on taas yksi treenin aihe loppumattoman listan jatkoksi.
Kotimatkalla pohdiskelin, kuinka huono olenkaan enkä opi ikinä. Niinu osaa olla kannustava, tarkka ja katsoo, että ohjaus lopulta pelaa. Silti jäi tumpelo olo, kun tartten miljoona toistoa ja siitä huolimatta toistan samoja virheitä. Ratakin oli aika vaikea. Yhdessä kohtaa käännyttiin keinulta 90 astetta vasemmalle pituudelle, mistä taas 90 astetta vasemmalle okserille. Pituuden takana häämötti putki. Pituuden ja okserin väliin piti osua rytmitys juuri oikein, jotta koira kääntyi pituudelta okserille eikä jatkanut putkeen. Kun tähän lisää yhtälön Lysti, joka ponkaisee keinulta milloin sattuu ja Lykyn 5 metrin loikkineen, ajoitus oli haastavaa.

Tänään pidettiin omalla paikkakunnalla kisat, aamulla tulessa oli Lykky. Tuomariharjoittelijana toimi Yli-Jaskari ja tämän perusteella menen jatkossakin hänen radoilleen. Kerrankin oli sellainen rata, jollaisia mielestäni ykkösille kuuluukin piirtää. Päätin juosta rohkeasti. En halunnut hissutella, koska se olisi johtanut suuntaa kyselevään belgiin ja epämääräisiin kiemuroihin. Lykky tiputti rimoja 10 vp:n verran, molemmat ennen putkeen sukelluksia, mutta saatiin tulos sentään. Vähän syletti. Jos tuollaisilta radoilta ei nollia saada, ei sitten miltään.


Onneksi oli vielä jäljellä agilityrata, mutta siellä tönötti pöytä! Yli-Jaskari kertoi, että tuomariharjoittelussa on pöytäkin arvosteltava ja siksi se oli laitettava. Täytyy myöntää, ettei monesti olla pöytää treenattu eikä minulla ollut sille edes käskyä. Onneksi lämmittelyesteissä oli pöytä, jolla kiireisesti harjoittelimme. Suunnitelin hidastavani vauhdit voimakkaalla tässä-käskyllä ja istuttamalla kisakaverini pöydälle. Todellisuudessa koira hyppäsi vauhdissa pöydälle ja pois. Uudella yrityksellä se pysyi vaaditut 5 sekuntia. Sitten oli kepit, jotka menivät hyvin, mutta niiltä Lykky sinkosi epäloogisesti putken väärään päähän. A sujui hienosti, juoksin alastulon ohi ja Lykky silti odotti. Puomilta se loikkasi alastulon putkeen, jolloin otin kontaktin uusiksi. Sitten hilppastiin radalta pois. 

Videolla hyppytyyli ei ole yhtä rento kuin yleensä. Kotona tutkin koiran läpikotaisin, vasemman lavan yläpuolella oli selvä jumi - sama kohta, minkä venäytti kaatuessaan muutama viikko sitten. Ehkä vanha vamma ei ollutkaan ohitettu kuten luulin, ärtyi to ja pe? Harmi. :( Pidetään agilitysta nyt taukoa vähän aikaa.

Huonoa oli rimat, pöytä, puomin alastulokontakti ennen putkea ja ylösmenoltakin olisi tullut virhe.
Hyvää oli lähdöt, pujottelu ja A:n kontaktit. Niin ja erityisesti se, että Lykky ei välittänyt häiriöistä, mitä oli tarjolla radan kolmella sivulla. Aitoja tuolla ei ole.

Poika autossa lohdutti, että ehkä teillä on "pientä alkukankeutta". Joo. Vasta 21 starttia ykkösissä eikä yhtään nollaa.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Täytyy todeta että tiedän useamman nopean koiran (niin kuin Lykky) jotka ovat 1-luokassa olleet melkoisen kauan, mutta kun sieltä ovat nousseet niin 2-luokassa ovat olleet vain muutaman hassun startin ja 3-luokassakin on sitten menestystä tullut nopeasti. Joten älä hätäile, kyllä ne nollat sieltä tulee, te olette hyviä!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos kannustuksestasi! Ei me kyllä vielä hyviä olla, mutta tulevaisuuteen heitän sellaisen toiveen.