torstai 27. maaliskuuta 2014

Äänetönnä

Sunnuntainen vilvoittelu hallin ulkopuolella ilman toppatakkia ja avaimia taisi olla viimeinen pisara. Maanantaina, lomapäivänä, tunsin jo vanhan tutun kurkkukivun hiipivän. Jostakin syystä lähes joka vuosi pahimman katupölyn aikaan saan kurkunpääntulehduksen, joka on kipeä ja vie äänen. Näytän sylkeä kivuliaasti niellessäni haikaralta, joka muljauttaa kurkustaan alas liian isoja kaloja. Ulkoilmakin käy kurkkuun eli hengittäminen sattuu. Tänään lääkärissä jatkettiin s-lomaa ja sain puhumiskiellon. 

Lykky aloitti bikinikauden vähän yllättäen. Aiemmin se on saattanut pari kuukautta haistella ja merkkailla, nyt alustukseen meni vain pari päivää. Ehti se vähän rehkiä ennen bikinikauttaan. Nämä kuvat on otettu lomapäivänäni, kun luulin vielä selviäväni taudistani.


Tytöt, jotka kulkevat omia polkujaan

Kirjoitan vielä kuraeteisestä. Taloa suunnitellessani kuulin moneen otteeseen, kuinka kuraeteinen on jäänyt pois muodista. Pidin pääni, onneksi. Se on ollut yksi huushollimme tärkeimmistä tiloista tänä talvena ja keväänä. Sisään astutaan pääsisäänkäynnin vierestä, kulman takaa. Kuvassa näkyvä lasiovi avautuu eteisaulaan. Oikealle puolelle piiloon (Ihan sattumalta!) jää kuivauspatteri ja naulakko, missä roikkuu toppamanttelit, purupatukoita, kaulapantoja, omia rönttätavaroitani jne. Kuvat on otettu just käytön jälkeen. Lattialla oleva kura on jo siivottu. :)


Tässä näkyy nurkkaus lähempää. Lattiassa on ihan oikea kuraviemäri, jonka sisällä on kahvallinen siivilä. Koiria suihkuttaessani taiteilen yleensä tuolla 10 cm korkealla kynnyksellä, jottei sukat kastu.

8 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Jos joskus ostan tai rakennutan omakotitalon, niin kyllä, kuraeteinen on aivan ehdoton! Se kyllä helpottaisi elämää hurjasti ja aina vain mietin kuinka kiva sellanen olisi olla. Meillä kun nuo pitkätukkaiset tytöt ehtii aina ravistella pahimmat kurat eteisen seinille ja tassutella lattialla ennen kuin päästään kylppäriin suihkuttamaan koirat. Täällä siis yksi joka on TODELLA kateellinen kuraeteisestäsi!

Ja kurkkukivusta, itsellenikin iski järkyttävä kurkkukipu. Tuntuu että saan sen joka hiivatin kevät. Kurkku ollut useamman päivän todella kipeä, välttelen nielemistä kun tuntuu pahalle ja sehän vain kostautuu koska sitten kurkku kuivuu entisestään ja nieleminen sattuu sitäkin enemmän. Toipumista siis sinne!

Satu kirjoitti...

Melkein ssmat sanat täällä. Kyllä kuraeteinen olisi hyvä sekä koirien että lasten kanssa.

Minäkin olin maanantaina vapaana, mutta sairaana jo silloin. Toin Pietarin-tuliaisena ärhäkän flunssan. En ole ollut vuosiin näin kipeä. Koirat ihmettelee, kun päivät kuluu eikä mitään tehdä. Ja sitten katupöly ja poskiontelontulehdus?

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Edellisessä asunnossa koira piti kuljettaa koko asunnon läpi (eteinen-keittiö-olohuone) ennen kuin päästiin suihkuttamaan. Kiva oli luututa lattioita joka kerta. Nyt on tosiaan paljon helpompaa.

Voi, miten helpottaa, että sinullakin on vastaavanlainen kurkkuvaiva! Eipä silti, ei tämä kivaa ole. Toipumista sinullekin.

P.S. En ole tainnut pahoitella epäonnistuneita pentusuunnitelmia. Harmi, ettei onnistunut. :(

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Sadulle: Ollaan sitten mekin samiksia. Apteekissakin sanoivat, että on joku flunssakausi meneillään. Olisin silti jättänyt tämän taudin kokematta. Jospa ensi yönä saisi nukuttua (=nieltyä sylkeä normaalisti). Paranemista vaan sinnekin!

Sarianne kirjoitti...

Vanhempieni talossa oli meidän lapsuudessamme kuraeteinen. Varmaan ollut kätevä pikkulasten kanssa, kun on voinut ohjata kuravaatteineen päivineen suihkusyvennykseen seisomaan :D Sittemmin se oli näppärä koirien oma suihku. Nykyään sitä ei enää ole. Kodinhoitohuone rempattiin lattiasta kattoon joitakin vuosia sitten. Omaan talooni haluan joskus kuraeteisen myös :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tuttaviltani hävitettiin myös remontin yhteydessä kuraeteinen. Minua harmitti.

Ehkä muutan blogini nimen Pro Kuraeteinen -sivustoksi? :)

Iida kirjoitti...

Täälläkin peukutukset kuraeteiselle! Meillä koirat (ainakin matalat terrierit) yleensä kannetaan kellariin suihkutukseen.. Jos joskus olis ylimääräistä rahaa (taitaa olla turha toivo) niin vois rempata joko kuistille tai sitten kuistin alla olevaan varastoon kunnon kuraeteisen. Tulis nimittäin tarpeeseen..

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Noita meidän isoja roikaleita ei ed. asunnossa voitu edes kantaa, joten tassuteltiin eteisen-keittiön-olkkarin läpi pesulle. Harkitsin väliaikaisratkaisuksi vauvojen pesuammetta ulko-oven eteen, johon olisin totuttanut koirat kävelemään lenkin jälkeen. Idea on vapaasti käytettävissä. :)

Voi olla, että teilläkin tulee yhtenä päivänä kuramitta täyteen ja sitten läks remppa toteutumaan.