perjantai 25. huhtikuuta 2014

Sillisalaattikirjoitus

Kaikkien punkkilitkut

Yksi perheenjäsen sentään säästyi, mutta kolme meistä sai toissapäivänä punkkilitkut nahkaansa. Ollaan monta kesää menty fibroniililla tai sen kombinaatiovalmisteella. Lystille on pitänyt ainetta annostella kilojaan vähemmän, muuten se on kuolannut. Lykky on ripuloinut säännönmukaisesti samana iltana tai seuraavana päivänä. Lisäksi fibroniilipaketin ohjeesta poistui teksti "karkottaa punkit". Minua ei yhtään lohduta, jos punkkimömmö tappaa punkin sen imettyä verta (ja työnnettyä koiraan borreliaa) 48 tuntia, joten oli monta hyvää syytä etsiä vaihtoehtoja.

Bayvanticia Lysti on aikoinaan saanut ja sietänyt. Yllättäen huomasin, että Exspotissa on sama vaikuttava aine kuin Bayvanticissa. Ja sama kuin Bio Killissä (ööh), Raidissa (oho) ja ihmisten täi-syyhy-shampoossa (ei se sitten voikaan olla kamala myrkky). Sillähän minä permetriiniä aloin tutkia, koska sen jälkeen, kun Lykky oli saanut Exspotin niskaan, se ravisteli itseään voimakkaasti. Se on tehnyt tempun ennenkin, mutta olen ehtinyt karkuun kulman taakse. Nyt en ehtinyt, vaan katsoin, kuinka sain itsekin punkkisuojan. Onneksi oli silmälasit.


Lykyn vieheleikki

Leikitin Lykkyä toissapäivänä vieheellä. Tavoite on nyt saada koira luopumaan vieheestä ennen kuin se pääsee puremaan ensimmäistäkään kertaa. Maria varoitti etukäteen, että luopuminen voi kestää, koska ensimmäiseen irrotukseenkin meni liki tunti. Ja kestihän se.

Heilutettuani viehettä reilun tunnin aukealla pellolla, oli pohjoistuuli jäädyttänyt minut. Olin itse luovuttamassa, koska Lykky ei ollut. Mutta tässä maailmassa tapahtuu ihmeitä. Yhtäkkiä koira ei enää innosta täristen tuijottanutkaan liikkuvaa viehettä, vaan alkoi rauhallisena katsoa kaukaisuuteen, venytti oikein kaulansa pitkäksi ja antaumuksella nuuski tuulen tuomia ihania hajuja. En ole täysin varma, saavuttiko Lykky täyttä luopumisen tilaa, mutta kyllä se aika lähellä oli. Annoin koiralle luvan ja katsoin, kuinka rakas malinoisini leikki.

Tämä tila on hyvin kaukana tavoitellusta luopumisesta.
(Lykyn itsensä lavastama tilanne.)

Projekti Vire on virallisesti saatu suht päätökseen. Eilen laskin Lykyn jo parkkipaikalle, ulkokentälle esteiden väliin ja jäähdyttelylenkille 4 muun koiran kanssa (3 x bc, 1 x irlanninterrieri). Yritän nyt pitää kiinni kaikesta opitusta ja jalostaa niitä eteenpäin.


Lystin treenit

Eilen oli Lystin ryhmätreenit. Oli tekniikkaa. Saksalaisissa ei ollut huomauttamista. Kokeilin riman merkkaamista "myötäkädellä". Lystille oli ihan sama, millä kädellä sen tein. Noin ei tarvitse juosta ranka solmussa (varsinkaan, kun rankani ei kierry minnekään), joten jää ehkä käyttöön.

Pyörityksessä sain ajoituksen jotenkin pelaamaan, sillä Lysti todellakin pyöri johteen ympäri kivasti. Valssi taas vähän valahti. On se vaan ihme juttu. Joka kerron vannon tekeväni sen tietyllä tavalla ja aina löydän itseni väärästä kohdasta.

Lopuksi tempaistiin pidempi pätkä vähän ex tempore. Lysti osasi kontaktit, löysi pimeän putkikulman, pujotteli virheittä ja vastasi ohjauksiin just kuten kuuluu. Oli hyvän mielen treeni ja tajusin, kuinka paljon se oikeasti osaa.


Lystin labrat

Lystin labratulokset tulivat hyvän aikaa sitten. Yksi haima-arvo nousee lievästi yli viitevälin, mutta on borderline ja jää selkeästi tulehduslukemista. Sisätauteihin perehtyneen eläinlääkärin mukaan arvoa saattaa tuon verran nostaa puolentoista vuoden takaisen suolistotulehduksen mahdollisesti aiheuttama suolinukan vaurio. Haimaa mittaavat muut 3 arvoa ovat viiteväleissä. Foolihappo- ja B12-vitamiinipitoisuudet ovat taas matalat (kapea ruokavalio?, imeytymishäiriö?) ja niitä koira saa kunnon kuurin. Arvot kontrolloidaan. Muuta ei tarvitse tehdä, koska kakka näyttää normaalilta, paino pysyy, ruokahalu on hyvä eikä närästyksestä ole merkkejä.

Ei Lysti onneksi täysrotisko ole. Viiteväleissä olivat kilpirauhasarvot, krea eli munuaisarvo, elektrolyytit, proteiini- ja albumiinipitoisuus, maksa-arvot (5 eri arvoa), verensokeri, kolesteroli, triglyseridit, lihasentsyymit (x 2) ja tulehdusarvo CRP. Perusverenkuvakaan ei aiheuta huolta, joten siinä mielessä pullat on hyvin uunissa.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Tuli noista punkkimyrkyistä mieleen... itse olen käyttänyt koirillemme exspottia ja bayvanticia, olen ollut niihin tyytyväinen, vaikka exspot on alkuun tyttöjä vähän kutittanut. Onneksi ei kumminkaan mitään isompia oireita ole tullut. Mutta, jos et ole vielä kuullut, niin tällä viikolla on ilmestynyt uusi punkkilääke (reseptillä). Lääke on tabletti ja sen teho kestää n. 3kk! Lääke on ihan uusi Suomessa ja kun viime viikolla täällä eläinlääkäriasemille soittelin, niin sitä ei vielä saanut, mutta on tulossa ell. myyntiin. Tukuissa sitä jo on, joten jospa kohtapuolin tulisi myös ell. Itse ajattelin tätä kokeilla, koska sittenpä ei tarvitsisi miettiä että myrkkyjä joutuu veteen kun koirat ui, eikä tarvitse varoa koiriin koskemista kun myrkyt on laitettu niskaan. Niin ja lääkkeen nimi on Bravecto.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tabletissa mietityttää se, että entä jos ei sovikaan? Silloin sitä ei saa millään pois elimistöstä. :/