torstai 2. maaliskuuta 2017

Eri kouluttajat ja oma käsiala

Aloin miettiä yhtenä päivänä, kuinka osa kiittää menestyksestään nimeltä kouluttajaansa. Minulla siitä ei tulisi kovinkaan lyhyttä rimpsua. Ei ole tullut menestystäkään, ei sillä. Jo omassa seurassa meitä on kouluttanut ainakin 7 ihmistä. Listaan nyt lähinnä seuran ulkopuoliset kouluttajat - nämä eivät ole missään järjestyksessä.
  • Elina Jänesniemi oli eka ihminen, jonka luokse matkustin koulutukseen. Olin hyvin vihreä agilityssa, mutta hän neuvoi nätisti. Koulutus oli silmiä avaava: agility voi olla näin pitkälle vietyä ja suunniteltua. Kirjoitin muistiinpanoja koulutuksen jälkeen kaksi A4-liuskaa. Kävin muutama vuosi myöhemmin hänen koulutuksessaan uudelleen, kun hän tuli lähelle 100 km päähän. Tällöin olin perillä asioista paremmin. Hänellä oli hyvin selkeät systeemit, mikä ohjaus tarkoittaa mitäkin.
  • Seppo Savikko piti lähiseuran koulutuksessa aluksi juoksukoulua ja panosti ohjaajan liikkeeseen muutenkin. Asennetta hän piti tärkeänä. 
  • Misa Riiali kävi myös lähiseurassa kouluttamassa. Tämä oli eka koulutus, missä huomasin tajuavani agilitysta jotakin. Uskalsin rataantutustumisessa sanoa poikkeavan mielipiteeni muiden ohjaussuunnitelmiin. Omani oli kouluttajankin ajattelema ohjaus.
  • Teemu Linnan koulutuksesta on parhaiten jäänyt mieleeni rytmityksen tärkeys.
  • Niinu Linnalla olen käynyt useammin. Ehkä parhaiten mieleeni jäänyt lause: "Miten minusta näyttää, että sinä hissuttelet?" Oli oikeassa. Valssejani hän jaksoi hioa loputtomiin. Rytmitystä sain treenata joka kerta.
  • Timo Rannikon koulutuksessa olin Lykyllä. Siellä nousi ongelmaksemme pakkovalssit ja muutama takaakierto, joiden jälkeen oli ansa. Ei pahaa sanottavaa hänestäkään.
  • Kataisen Harrin luona kävin säännöllisesti. Tällöin aloin ajatella asioita laajemmin. Hän on opettanut paljon teknistä puolta, mutta erittäin tärkeää on ollut henkinen koutsaus ja pointit eläimen kouluttamisesta. Pidän Harria merkittävänä ihmisenä agilityurallamme. Hänen avullaan nousin lopulta Lystin kanssa kakkosista kolmosiin.
  • Kataisen Sanna koulutti myös useita kertoja ja hänen paneutumisensa oli merkittävää: "Opitko tarpeeksi tällä kerralla?" Hän auttoi ohjaamaan Lystiä ohi ansaputkien ja opetti monia uusia ohjauksia. Sekä Sannan että Harrin koulutusten jälkeen tein aluksi pitkät muistiinpanot.
  • Kävin pari kertaa Vitikaisen Tiian ohjauksessa. Hänellä oli aina selkeät ohjeet: tämä rata kannattaa ohjata näin ja sinä asetat jalkasi näin, koska tämä ohjaus tehdään näin. Muistan, kuinka ryhmässä oli SM-kisoihin meneviä koirakoita. Katsoin heitä punaista mattoa hapuillen.
  • Nuorivuoren Heliä tapasin useita kertoja. Hänellä on vahva belgikokemus ja hänen ohjeistaan muistan parhaiten SM-kisojen evästyksen: "Ole Lystin arvoinen ohjatessasi." Yritän pitää sen mielessäni radalle mennessäni. 
  • Kokkosen Tuijaa tapasin usein erityisesti Lystin kisauran alkuaikoina. Hän opetti pyytämiäni ohjaustekniikoita kädestä pitäen.
  • Huotarin Peten koulutuksessa olen ollut kerran. Hänen opetuksestaan jäi parhaiten mieleeni, että koiraa voisi ohjata ilman käsiä ja puhetta.
  • Zeljko Gora ihmetteli suomalaisten vastakkaista kättä joka paikassa. Hän neuvoi opettamaan koiralle takaakierron kunnolla.
  • Alen Marekovic neuvoi hyvin takaakierron lähetyksen, treenaamaan itselle vaikeita juttuja ja käyttämään ääntä radalla, koska ohjaus ei ole koskaan täydellistä. Hänen käytyään on joku haju siitä, missä Keski-Euroopassa mennään ja miksi sikäläiset pärjäävät. Aika herättävä kokemus.
  • Olen käynyt Vappu Alatalon hyppytekniikan ja henkisen valmennuksen luennoilla, hyppyseminaareissa ja ottanut yksityisesti hyppyopetusta. Ilman hänen neuvojaan Lykky tiputtelisi rimoja rutkasti enemmän. Katson yhä koirieni hyppyjä livenä ja erityisesti videolta sillä silmällä. Valitettavasti katson myös muiden koirien hyppyjä ja joskus tulee kauhean paha mieli, kun kipeitä tai väärärakenteisia koiria hyppyytetään. Vielä huonompi mieli tulee, jos sanon ohjaajalle koiran ongelmista ja hän ne mitätöi.
  • Janita Leinosen radanlukuluennolla olin muutama vuosi sitten. On jäänyt mieleeni, kuinka radan kulkua kannattaa ajatella kokonaisuutena eikä yksittäisinä esteinä.
  • Suomalaisen Tuula opetti, että Lystikin kääntyy.
  • Juha Oreniuksen koulutuksessa opin ehtimään paikkoihin, joihin en etukäteen arvannut ehtiväni. Muutamia ohjeistavia lausahduksia olen koonnut iskulauseiksi.
  • Anna Oreniuksen koulutuksessa opin tärkeimpänä haltuunoton tärkeyden. Tuplapersjättöä treenasimme myös. Menisin hänellekin uudelleen.
  • Koskelman Riina on opettanut mutkia tiukemmiksi ja jaksanut hioa aina vaan kamalia valssejani.
  • Kurkisen Kim on auttanut nipistämään sekuntien osia. Belgi-ihmisenä hän on ollut hyvin hyödyllinen.
  • Maria Seppänen on koirien hallinnan ja vireen säätelyn ammattilainen. Hänen panoksensa on vaikuttanut ja tulee aina vaikuttamaan agilityymme ja elämääni koirien kanssa. Hänen oppinsa ovat tuoneet sopivan ripauksen hallintaa Lystin agilityyn. Lykyn kanssa neuvot ovat olleet kullan arvoisia. Myös vieheleikki on Marialta.
  • Nostan seurastamme esiin vielä kaksi, jotka kouluttivat ryhmäämme pitkään. Tarkiaisen Kati jaksoi opettaa ohjauksen tekniikkaa eikä laskenut läpi "sinne päin" -ohjauksilla. Lahikaisen Marja oli myös valmennusryhmäni koutsi. Häneltä opin eri vaihtoehtojen harkintaa, linjojen katselua ja lisäksi hän entisenä belgiohjaajana ymmärtää belgialaista ajatuksenjuoksua. Lisäksi Lykky pääsi projektikoiraksi, mikä auttoi meitä paljon.
Ajattelen, että jokaiselta kouluttajalta saan jotakin, jota voin soveltaa. Mitä vihreämpi olen ollut, sitä enemmän olen saanut irti ja ollut avoimempi erilaisille opeille ja ohjauksille. Tällöin minulla ei ole ollut myöskään mitään käsitystä, mitä tavoittelen.

Mitä laveamman kouluttajataustan kerään, sitä enemmän minulla on vaihtoehtoja. Siviilikoulutuksessani yksi viisas opettaja sanoi kerran jotenkin tähän tapaan: "Opiskellessanne seuraatte konkareita ja tulette matkimaan jotakin. Katsokaa, ketä matkitte." Jatkoajattelen niin, että haluan olla tietoinen, miksi haluan ohjata tai ohjaan jollakin tavalla. Seuraavaksi voin miettiä, toimiiko se oman koirani kohdalla. Vuosia halusin ohjata vähäeleisesti, kunnes tajusin, ettei kisavireistä Lystiä viedä radalla kuten herkkää bordercollieta. Molempien koirieni kanssa minun on täytynyt löytää - tai ennemminkin olen saanut etsiä oman ainutlaatuisen ja yhteisen käsialamme.