lauantai 25. lokakuuta 2014

Hyvä kenraali tietää huonoa

Ja se pitää paikkansa Lykyn kanssa.

Jalosen radat olivat mutkikkaita, lukuun ottamatta loppusuoraa, joka jokaisella radalla koostui 1-2 suorasta putkesta ja hypyistä. Keppikulmissa oli haastetta. Yhdellä radalla meni putki puomin ali ja piti kiirettä, että ehti ohjaamaan seuraavalle hypylle jne. Olen mennyt helpompia ratoja kolmosissa. Mutta olin tyytyväinen ratoihin, kerrankin kaipaamaani kiemuraa ja haastetta eikä M:n mallista luukutusta radan päästä toiseen!

Eka agilityradalla Lykyllä tipahti rima ja puomin ylösmenokontakti kusi. Se otti päähän, niin kun niitä ***tana on hinkattu. Maalissa otin remmisangolla takataskusta Lykylle kaulapannan. Kuuluttaja kuulutti kympin radan ja ajan, heti perään, "ei kun hylätty". Pitkään mietin, mistä hylkäys tuli. Totuus selvisi tuomarinsihteerin lapusta: lelu otettu esiin kisa-alueella. Onneksi ei ollut nolla alla. Eka kerran sain tuosta syystä hylkäyksen.

Hyppyrataa ennen Lykyn vire oli sopivan kuuliainen, kunnes olimme lähtöalueella. Siinä alkoi tuttu väninä. Jätin koiran lähtöön. Ollessani toisen hypyn kohdalla, koira sujahti ohitseni. Ääneen toruin ilman kirosanoja, kytkin koiran kaulapantaan, huikkasin tuomarille, että "tämä loppui tähän". Hän nyökkäsi ja toinen rata oli siinä. 

Väliajalla mietin, miksi harrastan agilitya ja miksi rotuvalinta kannattaa olla joku muu kuin belgi. Kävin treenaamassa halliin ja starttiin menoa vaatien koiralta rauhallisemman mielentilan.

Kolmas rata oli taas agilityrata. Lähdössä päästin Lykyn vapaaksi ja seuruutin starttiin. Nyt se pysyi lähdössä hyvin. Ekat 4 hyppyä muodostivat kiemuran. Tein 3. ja 4. hypyn väliin laakean valssin. Sitten oli A, minkä Lykky otti hyvin. Sen jälkeen puolenvaihto ja koira putkeen, joka vei puomin ali. Hirveällä juoksulla ohjaamaan koira seuraavalle hypylle ja siitä kepeille. Kepeillä oli takana leikattava. Lykky osui 4. keppiin otsallaan ja rytmi sekosi. Ihmettelin moista. Onneksi Satu oli yleisössä ja sanoi virheen ajoittuneen takana leikkaamiseen. Kepeillä ei olekaan aikoihin tullut virheitä. Toisella otolla koira meni hyvin, taas mutkaa, pussi ja muurilla miltei 180 asteen käännös. Valssini ilmeisesti levahti taasen, koska koira jatkoi suoraan kohti keppejä. Toisaalta tietoisesti ohjasin muurin maltillisesti, koska muurin palikat lentävät niin herkästi. Kepeillä koira vilahti sen verran, että otti hylyn. Siitä keinu, taas 3 hypyn kiemura, puomille. Puomilla kontaktit oli hyvät, vaikka jäin tahallani taakse. Maalisuoralle käännyttiin nimittäin puomilta takaisin päin, siinä oli suora putki, rengas ja hyppy. Lykky pyörähti taas ennen maalihyppyä katsomaan, että minne sitten juostaan. Kotihallissa se osaa maalisuoran, mutta kisoissa ei ikinä.

Paria juttua toisten huomioimisesta jäin miettimään:

1. Koira saapuu maaliin ja saa vinkulelun, jota jää vinguttamaan pitkäksi aikaa. Ohjaajallaan ei ole mikään kiire. Lähdössä oleva koira kiinnostuu vingusta, kääntyy katsomaan sitä eikä startti onnistu millään. Lelu vaan vinkuu ja vinkuu. Lopulta tuomari huutaa (täysin aiheesta), että nyt jo ulos vinguttamaan sitä lelua.

2. Parkkipaikalle on muodostunut pitkä rivi autoja. Yksi nainen ajaa autonsa yhden rivissä olevan auton taakse, jolloin hänelle toinen kanssakisaaja (en minä) huomauttaa, että älä jätä autoasi siihen, koska rivissä oleva auto ei pääse pois. Parkkitilasta muualla ei ole pulaa. Mitä sanoo tämä parkkeeraaja: "Eiköhän sieltä ehkä kohta joku ykkösen kisaaja lähde pois?" Eikä hän siirrä autoaan, vaan kävelee agilityhalliin.

Kerääntyykö just agilityn pariin tietynlainen porukka?

P.S. Väkersin vielä "paperille" näkemykseni toisesta agilityradasta:




14 kommenttia:

Eeva kirjoitti...

Siis nyt en ymmärrä, mistä teidät hylättiin siltä ekalta radalta. Siitä, että otit pannan taskusta..?

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kyllä. Koiraa ei saa "palkata" maalissa ja tuomari oli katsonut, että kaulapanta on lelu, vaikka otin kaulapannan vasta siinä kohtaa, missä on sanko ja hihnakin. Panta on nahkainen noutajapanta, ei mikään pörröfleecepanta. Hylkäyksellä tosin ei ollut väliä, kun 10 vp oli jo alla. Oltaisiin oltu neljänsiä eli ei edes palkinnoilla. Pitää jatkossa olla varovainen.

Eeva kirjoitti...

Aika jännää vaikka en lajia niin tunnekaan..

Ps. Lystille tsemppiä!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Nii-in. Palkkaamiseksi lukisin itse sen, että sankossa odottaa talutin, jonka koira itse nostaa sangossa ja ravistelee eikä ihme, koska talutin on fleeceä ja siinä on turkiskahva, hyvässä lykyssä vinkukin. :S

Kiitos tsempeistä!

Hanna kirjoitti...

Olen kuullut samaisen jutun aikaisemminkin ja sama tuomari kyseessä. Eli hylkää ykkösissä herkästi koirakoita, jos palkkaa maalialueella. Ja tuttuni oli tehnyt nollan ja sama tuomio kun kaivoi pantaa ja hihnaa taskusta kisa-alueella.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

En ole siis ainut. Hyvä tietää. Nollan jälkeen kismittäisi tosissaan.

Satu kirjoitti...

Mutu-tuntuma on, että eri lajien parissa puuhaavat ihmiset ovat erilaisia. Varmaan eri lajeihin kerääntyy erilaista porukkaa, ja varmaankin lajin harrastus muokkaa käyttäytymistä. Agilityssa on eniten "kaikki heti mulle nyt" -henkeä. Jos voisi valita, harrastaisin agilitya mejä-porukan kanssa. Koko viikonlopun rämpiminen ja hengailu metsässä yhdessä tehden jalostaa luonnetta ja käyttäytymistä.

Tämä tuomari oli muuten ainoa, joka huomasi rokottaa Tuurikontakti-Topia puomin ylösmenosta... Olisi hyvä ykkösissä tuomarin puhuttelussa korostaa, ettei saa palkata kehässä.

Satu kirjoitti...

Ja tsemppiä sunnuntaille!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Agilityssa on myös varmaan ainoat koiranomistajat, jotka eivät huomaa/kuule, vaikka koiransa haukkusivat tuntitolkulla radan reunalla.

Tiedän palkaamattomuussäännön. Jos tuomari olisi korostanut sitä rataan tutustumisessa, olisin erikseen kysynyt, saako pannan ottaa taskusta. Moni tuomari ykkösissä siitä muistuttaa.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos tsempeistä!

Sarianne kirjoitti...

Olisi kiva, jos tossa rata-alueella palkkaamisessa olisi jokin selkeä linja. Minusta ne karvapörröhihnat on leluja siinä missä joku nahkapatukkakin. Silti niitä saa retuuttaa heti maalissa niin paljon kuin huvittaa.

Sarianne kirjoitti...

Olisi kiva, jos tossa rata-alueella palkkaamisessa olisi jokin selkeä linja. Minusta ne karvapörröhihnat on leluja siinä missä joku nahkapatukkakin. Silti niitä saa retuuttaa heti maalissa niin paljon kuin huvittaa.

Marika kirjoitti...

Voisiko kyse olla siitä, että se panta oli siun taskussa koko ratasuorituksen ajan ts. siulla oli "lelu" mukana radalla. Ämpärissä odottavat hihnat eivät ole radalla mukana.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Marika, olet oikeassa, ilmeisesti se siksi tulkittiin niin.