torstai 28. toukokuuta 2015

Tassuvaivainen syntymäpäiväsankari

Lysti täyttää tänään 7 vuotta! Onnea rakas pumpulihousuni!

23.5.15 (c) Lauri Paju

23.5.15 (c) Lauri Paju
Viime vuonna Lystin tassut aukesivat 25.5. Tänä vuonna tismalleen samana päivänä huomasin ihorikon etutassun anturan takapinnalla ja "yläanturan" alapuolella. Toivoin itseäni huijaten, että kyseessä on vain kisoissa tulleet nirhaumat. Eivät olleet. Lisäksi koiraparan kuono on kutissut ja silmien ympärillä iho alkaa ohentua. :( Tarkoittaa sitä, että siedätyshoito ei (vielä?) auta. Tänään muuten pistinkin taas ainetta 1 ml ja tilasin sitä eläinlääkäriaseman kautta uuden putelin.

Takapakki tarkoittaa sitä, että luovutetaan SM-joukkuepaikka toiselle koirakolle. Harmittaa, koska kasassa olisi ollut hyvä porukka. Priorisoin yksilökisat, joihin Lysti osallistuu peräti kolmannen kerran peräkkäin! En uskalla riskeerata niihin osallistumista. Jos lauantaisen joukkuekisan jälkeen tassu olisi rapsahtanut rikki ja estänyt sunnuntaisen kisaamisen, harmittaisi liikaa.

Tällä viikolla ei ihmeitä olla harrastettu, on ollut muuta kiirettä. Eilen tottistelin Lykyn kanssa iltalenkillä. Seuraaminen häiriössä on tarkoitus palauttaa entiselle tasolleen.

P.S. Tältä näyttää tassu. On kipeä.


4 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Paljon onnea Lystille! Sillä on kyllä ihan pumpulimaisen pehmeän näköiset villahousut! :) Toivottavasti tassu paranee pian. :/

Eeva kirjoitti...

Auts, näyttää kipeältä! Tsemppiä tassuvaivojen kanssa ja toivottavasti SM-kisoissa pääsette kiitämään täysillä! Niin ja onnittelut Lystille!

Hanna kirjoitti...

Paljon onnea Lystille 7v. päivänä!

Ja toivotaan, että saatte tassun kuntoon ja pääsette keskittymään sm-kisoihin rauhassa. Noi allergia vaivat on kyllä niin inhottavia. Toivottavasti siedätyshoito alkaisi pikkuhiljaa auttamaan. Tsemppiä!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos kaikille! Viime vuonna viimeistelyharjoitukset sujuivat samalla tavalla kuin tänäkin vuonna = ei mitään. Ei auta kuin toivoa, että koira tuntuu lähtöviivalla tutulta (jos sinne saakka tassun takia päästään).