Salaattipukuinen leikittää

Minulla on reilun viikon treenitauko meneillään, koska en voi olla terve sitten millään. Torstain ryhmätreenit peruuntuivat, samoin kuin huominen valkku. 

Koirat ovat etsineet kanelia sisältä ja ulkoa. Lystiä opetan käymään maihin ilmaisun merkiksi. Lykky käy sisällä hyvin maihin, mutta ulkona unohtaa, jos en muistuta. Hienolta näyttää, kun koira paikantaa vuorimännyn sisään piilotetun kanelihippusen.

Tämä päivitys olisi sopinut paremmin itsenäisyyspäiväksi. Silloin innostuin katsomaan kuvia sotakoirista täältä ja täältä ja elokuvia sotakoirista Suomessa ja ulkomailla. Katsoin mm. tämän dokumentin sotakoirista Afganistanissa, valokuvia SA-kuva-arkistosta ja luin tämän artikkelin sotahevosista (kiitos Sarianne, että etsit sen uudelleen käsiini). Tuli suunnattoman paha olo siitä, mitä kaikkea viattomat luontoeläimet ovat joutuneet kestämään. Samalla oli lohduttavaa lukea, miten eläinkavereita on kunnioitettu ja kunnioitetaan samanarvoisina sotakavereina kuin ihmisiäkin. Suosittelen ottamaan lähistölle nenäliinoja, jos perehdytte aineistoihin ja olette yhtään niin herkkiä kuin minä.

Armeijalaiseni tuli kotiin ja testasi koirat, ja koirat hänet. P.S. Kuvat eivät ole niin suheroisia, jos ne klikkaa isommiksi.

"Uuu, beibe, miten hyvän hajuinen hanska."

"Tämä kokelas niskuroi vahvasti."

"Tämä kokelas tulee täysiä päin. Suomella on kuitenkin puolustus- eikä hyökkäysvoimat."

"Ja joo, tämäkin hangoittelee vastaan."

"Tämä on ehkä turhan nokkela ja tuttavallinen."

"Rapsuta just siitä."

Lykyllä on haaveensa:

"Meistä otettaisiin tällainen virallinen kuva: ohjuskoira Lykky ja ohjaajansa."

"Vannoisin uskollisuutta ohjaajalleni ja isänmaalleni."