perjantai 17. kesäkuuta 2016

Valmistautumista

Olen pitänyt Lystiä pumpulissa ja tossuissa kaksi viikkoa. Vasen etutassu on ummessa, mutta yhtään uutta ihorikkoa ei saa nyt tulla. Sellainen ei ehtisi parantua. SM-kisoissa startataan samalla valmistautumisella kuin ennenkin. Mielummin olisin vähän hionut starttia, keppejä ja kontakteja, mutta ei nyt mahda mitään. Lykyn kanssakaan en ole treenannut, jottei väärä koira jää lihasmuistiin. Lykky on saanut "vain" lenkkeillä ja uida.

Lystin kanssa osallistumme nyt neljänsiin yksilö-SM-kisoihin. Ekan kerran oltiin Kirkkonummella. Siellä tehtiin hylky heti alkuradasta, kun Lysti luikahti putkiansaan. Seuraavana vuonna Tampereella päästiinkin finaaliin, missä hylkäännyimme. Viime vuonna Oulussa hyllytettiin paikassa, jonka ohjaamista arvoin etukäteen pitkään. Tänä vuonna yritän luottaa itseeni enemmän.

Maanantaina vien Lystin eläinlääkäriin. Hänen kanssaan oli jo puhe, että todennäköisesti aloitetaan siklosporiini. Hienoa, jos se sopii. Yllätyksekseni sen kanssa saa kisatakin Kennelliiton erityisluvalla. Toisaalta suhtaudun kokeiluun skeptisesti. Herkkämahalle rohto voi olla liikaa.

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Tsemppiä kisoihin!! :) :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Sitä aina tarvitaan. :)