tiistai 20. joulukuuta 2016

Tikkinen eläinlääkärissä

Lysti pääsi autoajelulle eläinlääkäriin, koska rabies-rokotus vanhenee ja tarvitsen todistuksen kontrollista erityisluvilla kisaamista varten. 

Koira painoi 24,2 kg eikä siinä tutkittaessa näkynyt poikkeavuuksia. Hyvin koulutettu belgini näytti ikenensä moneen otteeseen kuonokoppansa takaa kumean urinan säestyksellä, joten eläinlääkäri sai tarkistettua ikenet. Siklosporiini ei ole aiheuttanut niiden liikakasvua.  

Otettiin verikokeet, joiden tulokset tulee huomenna. Viemäni virtsanäyte katsottiin heti. Siinä oli struviittikiteitä. Plääh. Virtsa oli hyvin tiivistä paaston jäljiltä muutenkin. Koira saisi juoda enemmän. Ennen kiteitä ei ole ollut ja ne voivat liittyä vanhenemiseen. Toisaalta koira on syönyt vuosikausia kotiuunissa paistettua seitiriisipuuroa ja nykyisin kalariisinappulaa. Nappulat laitan tästä lähtien veteen turpoamaan. En tiedä, olisiko alettava taas puurokokiksi. Ei tässä mitään virtsakiviä kaivata. Näyte kontrolloidaan kuukauden kuluttua.

Lystikki sai rabiesrokotuksen ja kennelyskä-nenäsumutteen. Kahden viikon päästä voi rokotusten puolesta aloittaa siklosporiinin. Lykkään sen aloitusta niin myöhään kevääseen kuin pystyn. Pakkasta ja lunta on meidän tiimin toive.


4 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Enemmäm vettä ja reilusti C-vitamiinia. Happamoittaa virtsaa, niin kiteitä ei muodostu.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos, noin jo myös googlasin. Onko sulla tiedossa jotakin hyvää C-vitamiinimerkkiä tai määriä?

Marika kirjoitti...

Mulla on ollut käytössä jokin heppapuolen C-jauhe, ne on paljon halvempia kuin koirien ja ihmisten ja ihan samaa ainetta. Muistaakseni ainakin siinä purkissa oli annostusohje myös koirille.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiitos! Heppapuolelle sitten. :)