torstai 28. huhtikuuta 2016

Ryhmätreenit

Hallissa oli Riinan rata. Otin ensin Lystin. Lysti katseli kolmoshypyn vieressä ollutta putkea. Ei se sinne mennyt, mutta jouduin ohjaamaan kohdan tosi tarkasti. Pakkovalssikohdassa ohjasin huonosti ja se kiersi siivekkeen toista kautta. Putkijarru oli kunnossa ja kepit löytyivät ongelmitta. Pakkovalssia hiottiin ja saatiinkin se onnistumaan, kun merkkaukseni ja liikkeeni laitettiin kuntoon. Lysti osaa olla ohjauksien kanssa yllättävän tarkka välillä. Palkkasin sen lopulta A:lle. Lysti teki hyvää työtä.

Olin ajatellut treenata vain Lystin. Tottistelin Lykyllä ennen treenejä. Koska Lysti pureskeli hankalat paikat niin hyvin, otin seuraavalle kierrokselle Lykyn. Sen kanssa harjoittelin kovavauhtista kepeille lähestymistä itse eri tavalla liikkuen. Putkijarrua vahvistettiin. Puomin ylösmenot olivat varmat, vaikka kiritin kunnolla. Lykkykin teki mainiota työtä.

Muuten on ulkoiltu kunnolla, eilisiltanakin käveltiin vakiolenkki, 8 km. Eilen annoin molemmille myös matolääkkeet. Onpa sekin taas tehty.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Riinan valkku

Tänään tuli Koskelman Riina kouluttamaan. Mentiin rataa, missä sai pitkillä esteväleillä linjata, rytmittää, putkijarruttaa, harjoittaa vastakäännöstä, päällejuoksua, pakkovalssia, kepeille hankalaa kulmaa ja valssia. Lykky oli hyvässä iskussa. Yhteistyö tuntui mainiolta, joten muutaman kohdan hiomisen jälkeen tehtiin nollatreeniä. Tässä on onnistunut rata:


Illemmalla käytiin pitkällä lenkillä molempien koirien kanssa. 

Ai niin, punnitsin Lystin. Se painoi taas 25,3 kg. Ei se tosin näytä punkerolta.

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Lykylle nollavoitto

Kisasimme jälleen. Menin molemmilla kolme lähtöä. Tuomarina toimi miellyttävä Ritva Herrala loogisine ja tietyiltä kohdin haastavine ratoineen. 

Lysti
  • Hyppärillä hyppäytin yhden hypyn väärään suuntaan. Hylkäys.
  • Ekalla agilityradalla se tuli kepeille oikein, mutta jatkoi suoraan, mistä hämääntyi ja alkoi haistella maassa heilahtanutta höyhentä. Vitonen tältä radalta. Lähtö ja kontaktit olivat priimaa.
  • Toisella agilityradalla tehtiin nollaa miltei loppuun saakka. Sitten vilkaisin putken väärää päätä "ei mennyt tuonne", jolloin Lysti korjasi linjansa "oikeaan" putkenpäähän. Hylkäys. Lähtö ja kontaktit olivat taas priimaa.
Lykky
  • Hyppäri tuntui hyvältä. Ohjasin enemmän takaa kuin Lystiä. Koira meni lujaa, mutta tiputti yhden riman, ilmeisesti kontaktini herpaantui sen verran. Vitonen, etenemä 5,06 m/s.
  • Agilityradalla se teki kaikki kontaktit hyvin ja oli kuuliainen ohjaukselleni. Ohjasin osin takaa, mikä ei näköjään vie vauhtia liikaa. Tultiin nollalla maaliin ja voitettiin etenemällä 5,51 m/s. SERT-A ja valiokello pyörähti käyntiin.
  • Toisella agilityradalla koira ampaisi puomilta luvatta enkä keskeyttänyt (?!!). Sittemmin rata hajosi yhdessä kohdassa, johon oli vaikea löytää etukäteen sopivaa ohjausta. Hylkääntymisen jälkeen otettiin A tarkasti ja koira pysyi kontaktilla pyydetysti.
Lykky ei ymmärrä, miksi sen pitää istua, vaikka voisi
syödä kanankakkaa ruohikolta ja pensaiden juurilta.
Tämä "Push it to the limit" sopii kisaamiseen Lykyn kanssa.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Ryhmätreenit

Oltiin ulkona ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Tehtiin kisamaista treeniä Lykyn kanssa. Tuli tarpeeseen. 

Eka otoksella koira varasti keinulta, vein pois. Toisella kierroksella sen jarrutus myöhästyi ja se peruutti takajalat edellä ylös nousseen keinun alle. Otettiin uusiksi. Sillä radalla olin kamalan myöhässä ja kaarrokset venyivät. Seuraavalla kierroksella pääsin vähän ohjauksen makuun, mutta koira tiputti kaksi rimaa. Sitä seuraavalla oltiin yhdessä kartalla. 

Melkoista. Lykyn vire ja nopeus yllätti täysin, mutta on se suloinen, kun silti yrittää toteuttaa ohjaustani (jos ei varasta). Uu beibe.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kesään valmistautumista

Västäräkki ilmaantui ja valitettavasti myös punkit kavereiden havaintojen perusteella. Lysti sai Exspotin niskaan, koska on sen sietänyt. Lykky ei litkuja siedä, joten koreilee nyt Seresto kaulassaan. 

Maanantaina molemmilla koirilla oli huilipäivä ja näyttivät nauttivan siitä. Illalla annoin molemmille hirvenluut kaluttaviksi. - Vähän koiramaisempaa hommaa ihmisten agilityn sijaan.



Tiistaina käytiin pitkällä lenkillä.

Tänään otin Lykyn mukaani agilityhallille. Kokeiltiin slalomeita vähillä ohjauksilla, samoin vippauksia/venäläisiä ohjauksia ja päällejuoksuja niin, että etenin hyvissä ajoin. Kontaktit treenattiin myös. Niissä ei tietenkään ollut huomautettavaa, koska kyseessä oli vain treeni.

Työeläkelaitoksen osatyökyvyttömyyspäätös on ollut pöydällä 2,5 kk. Olen tehnyt täyttä työpäivää, mutta keventänyt viikkoa 1-2 vuosilomapäivällä per viikko. Jos en tule tämän kipeämmäksi, jatkan näin. Lomapäivät tosin loppuvat, mutta "otan sitten sairauslomaa", kuten virkailija tympeänä ratkaisuksi ehdotti.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Ja niin minua vietiin

... kuin litran mittaa. Myönnän, että aamulla kehtuutti lähteä kisoihin, mutta ajattelin olla kunnon urheilija ja voittaa moiset vireongelmat. Sitä paitsi treenaaminen ilman kisaamista ei motivoi eikä osallistumatta voi onnistua jne. Olin ilmoittanut Lystin ekalle hyppärille ja ekalle agilityradalle ja Lykyn koko settiin hyp-agi-agi-agi. Tuomarina toimi Sisko Pulkkinen ja meille radat olivat haastavia, onneksi monille muillekin.

Lysti hyppäsi pari väärää estettä hyppärillä. Ohjaukseni olisi voinut olla tarkempi. Hylkäys. Agilityradalla se loikki alastulokontakteja ja taisi mennä väärään putkeen. Hylkäys.

Lykky vonkui jo hallin pihalla ja olisi kiskaissut itsensä väärästä ovesta sisälle. Se muisti liiankin hyvin vanhan treenipaikkansa. Se varasti hyppärillä lähdöstä. Kytkin ja vein pois. Ekalla agilityradalla se teki vähän naftit kontaktit, mutta hylkääntyi vasta lopussa muistaakseni väärään putkeen. Toisella agilityradalla tehtiin hyvää ja nopeaa rataa, kunnes se teki kunnon lentokeinun. Se katsoi oikein hämmästyneenä ilmassa, että mihin keinu hävisi. Tästä palkitsin kytkemällä ja pois viemisellä. Kolmannella agilityradalla kontaktien otto maistui sovitusti, mutta yksi väärä putkensuu kutsui. Lisäksi tällä viimeisimmällä radalla se tiputti ainakin ekan riman - keskityin niin toisen hypyn ohjaamiseen. Helkutin nopealta se tuntui.

Yhteenveto: Lysti pääsee kontaktisulkeisiin seuraavissa kisoissa. Lykyn kanssa saa olla yhtä tarkkana vireen kanssa, korkea vire poikii ongelmia kontakteilla ja lähdössä. Hyvää on se, että se toistaiseksi reagoi keskeytyksiin. Rimat pysyivät lukuun ottamatta viimeisintä rataa ja siitä otan syyn niskoilleni. Kepit sujuivat hyvin.

Ei pääse tässä lajissa ylpistymään. 6 x hyl samana päivänä taitaa olla ennätykseni.


P.s. Punnitsin Lystikin lauantaina. Se painoi 25,3 kg eli oli lihonut 100 g sitten edellisen punnituksen. Jatkan silti samaa linjaa ruokailun kanssa. Liikuntaa molemmat ovat saaneet triplasti pitkien lenkkien muodossa, joten oletan ja toivon, että osa painosta on mahdollisesti lihasta. Ei se ainakaan enää tynnyriltä näytä. Harjasin kyllä furminaattorillakin. ;)

torstai 14. huhtikuuta 2016

Ryhmätreenit

Meille oli rata, jossa oli tarjolla 5 hypyn verran slalomia, laajan valssin paikka, välistäveto, A, ulkopuolelta takaakierron ohjaus & vastakäännös ja japanilainen.

Ensin menin Lykyllä. Ohjasin slalomit aluksi kaukaa ja siinä oli ensin autettava eka hypylle. Sitten koira muisti tiistailta homman juonen ja osasi. Krumeluurit onnistuivat hyvin. Toisella kierroksella ohjasin slalomit perinteisesti ja ne tuntuivat paremmilta niin.

Toiselle kierrokselle otin Lystin. Se taasen muisti slalomit kaukaa ohjattuna heti ja osasi myös eri ohjaukset, joten nollalla sain senkin maaliin. Kokeilin slalomit vielä viereltä ohjaten ja ne ovat niin nopeamman tuntuiset Lystilläkin. Niin kauan kuin ei tarvitse etää ohjata, pitäydyn lähemmissä ohjauksissa.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Omat treenit

Kevennän edelleen työviikkoani vapaapäivillä. Treenasin koirat. Hallissa oli rata, jolla oli tarkoitus treenata slalomia kaukaa. Niitä olen joskus tehnytkin, Lysti muisti heti. Puhukoot videot puolestaan.


Lykky kaipasi muistutusta. Tässä on Lykyn 1. treeni, tässä toinen ja tässä videota siitä, miten se odottaa vuoroaan irrallaan.

Noin muuten olemme jatkaneet pitkiä lenkkejä ja nauttineet hyvistä ilmoista. Pitäisi ostaa jo punkkilitku ja -panta. En tajua, miksi pitää aina odottaa se eka punkki, ennen kuin ne voi antaa koiralle.

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Vähemmän paksu Bertta puntarilla

Lystin laihtuminen etenee. Tänään se painoi 25,2 kg eli 700-800 g vähemmän kuin 3 viikkoa sitten. Tavoite on jossakin 24 kg ympärillä eli noin kilo on vielä jäljellä. Tänään Lysti sai siedätyspistoksen.

Tänään Lykky etsi seteliä kotipihasta. Löysi kahdesti hyvin.

Eilen ja tänään on ulkoiltu reippaanlaisesti, pitkiä lenkkejä edelleen. Hyvää tekee koirille ja itselleni. 

torstai 7. huhtikuuta 2016

Ryhmätreenit

Menin Lykyllä.

Ensin tehtiin lyhyttä tekniikkapätkää 4 hypyllä ja putkella. Eka radalla oli 180 asteen käännöksiä, jotka sujuivat kivasti. Ohjasin miltei paikaltani. Toisella ja kolmannella radalla oli hypyt 270 asteen kulmissa ja niitä mentiin molempiin suuntiin. Valssi ja oman suunnan muutos oli paras näissä kulmien ohjauksissa.

Harjoittelimme samalla vinkuleluhäiriötä. Pari kertaa koira vilkaisi, se oli sitten siinä.

Toisella kierroksella otettiin puomia ja keinua sekä keppejä suorasta kulmasta takana leikaten. Lykky oli näissä erehtymätön. 

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Omat treenit

Pidin vapaapäivää ja otin molemmat koirat mukaani hallille. Vaihdoin niitä kohtalaisen tiuhaan. 

Lystillä testasin A:n alastulon nopeuttamista, ihan kivasti se siihen ottautuu. Tehtiin erilaisia keppikulmia yhdistettynä persjättöihin. Nämä sujuivat ongelmitta.

Lykyllä kertasin puomia. Ylösmenolla ei välillä tassu osunut, jolloin koira itse ilman käskyä otti mutkaputkesta uudelleen vauhtia ja yritti täsmätä tassunsa. Fiksu koiruus! Harjoiteltiin Lykynkin kanssa keppejä, kerran sain sen menemään vipuun. 

Kotona pesin taas kuraiset tassut ja mahan aluset. Tuntuu, että olen viimeisimmästä viikosta suurimman osan ajasta viettänyt kuraeteisessä pää alaspäin koiria suihkutellen. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Ulkoilua ja seuran valmennus

Koirat ovat edelleen päässeet pitkille lenkeille. Lystissä lenkkeily ei näy. Painoa oli perjantaina 25,7 kg eli se on laihtunut vain 100 g/viikko. Ruokamäärä on vähentynyt reilusti. Kohta mittautan kilpirauhasarvot, jos ei laihtuminen edisty. 

Lystin otin seuran valmennukseen. Siellä tehtiin kontakteja, jossa sain uuden vinkin A:n alastuloon. Toinen osio oli "muistipeli", jossa olin aika huono. Kolmantena tehtiin ratasuunnitelma. Oli kiva iltapäivä.