sunnuntai 27. elokuuta 2017

Alen Marekovic

Olin tänään Lystin kanssa Marekovicin agilitykoulutuksessa. Radalla oli 35 estettä. Ensimmäisellä kierroksella mentiin 22. esteelle saakka, toisella loputkin esteet ja lopuksi koko rata nollalla läpi. :D

Huomiot: 
  • Ota takaakierto-päällejuoksusta Lysti hyvin mukaan, jottei tule turhaa lenkkiä.
  • Jos putki syöttää puomin takana olevalle hypylle, ohjaa koiraa enemmän rintamasuunnalla kuin kädellä. Lysti kyllä vanhana kettuna nämä osasi.
  • Persjättöjä kannattaa käyttää niille sopivissa paikoissa valssien sijaan. Olen niitä välttänyt, koska pää ei kunnolla käänny, mutta ei sen tarvitsekaan niin paljon kääntyä. Rintamasuunta ja posken tuki riittää, varsinkin kun rintamasuunta kääntyy väkisin, koska pää ei käänny.
  • Puomin jälkeen kannatti leikata takana, piti pysyä oikea linja, jotta sai koiran syötettyä hyvin puomin alle menneeseen putkeen. 
  • Lysti tuli hyvin niistoon hypylle putken edessä. 
Gibli, myös salanimellä Gilberto Tomba esiintyvä pentu oli matkassa. Vähän tottistelin. Sitten kävimme metsälenkillä. Lysti on kyllä varsinainen kasvatusapuri. Se haukkuu muita koiria, kun pentu on matkassa ja pentu yhtyy kuoroon. Argh.

Tällä viikolla pennun kanssa on tottisteltu, harjoiteltu esineilmaisua ja tehty miltei joka päivä jälki. Pentu tykkää kaikenlaisista marjoista. Eilen se mussutti myös puoliraakoja pihlajanmarjoja. Siitä nostan hattua.
Pentu on alkanut toteuttaa pelastautumissuunnitelmaansa.


Kokovertailu

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Gibli varautuu pahimpaan varauloskäyntejä suunnitellessaan :D Lystikki näyttää niin järkevältä :) Ja ehkä vähän vanhalta harmaan kuononsa kanssa (älä kerro sille).

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

En kerro. ;)