sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Onnea Gibli!

Gibli täyttää tänään vuoden. Onnea pieni tyttö!



Tekee mieleni kuvailla Gibliä alias Tombaa. 

Giblille maistuu hyvin ruoka, saalis- ja taisteluleikki. Se on toistaiseksi ollut alustavarma. Se ei ole osoittanut ääniherkkyyttä, ukkoset tai ilotulitukset eivät hetkauta. Sisällä se rauhoittuu mukavasti. 

Tomba on ihmisiä kohtaan hyvin sosiaalinen ja kipuaisi niskaan, jos saisi itse päättää. Toisten koirien kanssa ei toistaiseksi ole ollut ongelmia, tosin ei meillä koiraystäviä olekaan. Lysti ei ole ikinä arvostanut vierekkäin nyhjäämistä, mutta on luotettava ja maltillinen reaktioissaan. Tarpeen tullen Lysti puolustaa "pentua".

Olen opettanut Giblille huomattavasti vähemmän asioita kuin Lystille tai Lykylle vastaavassa iässä, vaikka se on aktiivinen, nopea oppimaan ja siinä mielessä olisi kiitollinen opetettava.

Tottiksessa sivulle- ja eteentulo sujuu, samoin maihinmeno ja istuminen. Seisahtuminen ja seuraaminen ovat vielä vaiheessa, samoin nouto. Irrotukset onnistuvat. Luopumista on harjoiteltu. 

Agilityssa on harjoiteltu perusohjausta, minihyppyjä ja putkia. Hyppytekniikkaa on treenattu. Keinulla ja puomin pätkällä koira on taiteillut muutaman kerran. Kontaktimetodia en ole vielä päättänyt. Esittelin viime viikolla kaksi pujottelukeppiä. Pussia en varmaan edes opeta, ellen esittele sitä vahinkotilanteita varten (esim. kentällä on pussi, jonne koira karkaa). 

Jälkiä on ajettu viime kesästä lähtien ja siinä hommassa Gibli on lahjakas. Esineilmaisu on vaiheessa. 

Gibli juttelee ja kurnuttaa kohtalaisen paljon, innostuessaan se kiljuu. Säkäkorkeutta on kertynyt maltilliset 56 cm ja painoa 19 kg.

Giblin erityistaitoja ovat oven avaaminen kahvasta ja pussilakanan sisältä peiton kulman etsiminen ja nakertaminen.


Syntymäpäiväänsä Tomba viettää etutassut paketissa, koska eilen sorakentän treenien jälkeen molemmista isoista anturoista löytyi ihorikot. Toivon vaivan olevan kertaluontoinen. 

4 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Paljon onnea Gibli! Ja pikaiset paranemiset kintuille! :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tomba kiittää!

Satu kirjoitti...

Onnea ja pikaista paranemista! Toivottavasti nähdään tyttönen joskus livenä :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Välitän terveiset Giblille. - Olisi kyllä kiva nähdä!