Yksi säie kerrallaan

Olen iloinnut tässä Giblin toipumisesta. Ihon pahin vaihe oli ehkä tiistaina ja keskiviikkona. Palovamma kiertää nyt kainaloon, mutta alkaa kuivua. Yhä pidän keittosuolalappuja kerran päivässä ja laitan sitten hunajaa. 

Maanantaina tai tiistaina otin uutta kanariisinappulaa kokeiluun. Eilen ostin pitkästä aikaa hampurilaiset sekä Giblille että minulle, kuten aiemmin hyvin menneiden kisojen jälkeen. Gibli ei syönyt sämpyläosiota, mikä on poikkeuksellista. Iltalenkillä kakka oli löysähköä ja sitä Gibli teki kolme annosta. Illalla Gibli söi nappuloita vain syöttämällä ja niinkin vain 7 kpl. 

Aamulla Gibli ei juossut ulkoa sisälle ruokakupin luokse eikä suostunut syömään yhtään. Koiralle ei maistunut myöskään kauramaito. Aloin soitella läpi eläinlääkäreitä. Saatiin iltapäivälle aika eläinsairaalan erikoislääkärille. Iski päälle tuttu ahdistus ja oudon tunnoton olo. Ennen lähtöä silittelin Gibliä. Lähtiessä mietin, että tulenko takaisin pelkän hihnan kanssa. Ajaessa katselin taivasta, että näin se oli nätti päivä silloinkin, kun Lysti lähti. Kuinka se ikävä iskee ihan eri tavalla sitten, kun koira on kuollut.

Gibli oli eläinlääkärissä aika ok. Kuumetta ei ollut. Tunnustellen ei ollut mitään poikkeavaa imusolmukkeissakaan. Vatsa aristi lievästi. Otettiin ultraääni märkäkohdun poissulkemiseksi. Ei ollut märkäkohtua. Sivulöydöksenä löytyi pernasta 0,5 cm muutos, jota ei ollut heinäkuussa. "Voi se olla hyvänlaatuinenkin muutos." Mastsolusyöpä leviää maksaan ja pernaan. Otettiin verikokeet. Niissä tulehdusarvo CRP 180 (raja alle 10), valkosoluista neutrofiilit ja monosyytit koholla. Muuten mm. maksa-arvot ok. Palovamma näytti rauhalliselta, ei selittänyt tulehdusta. Eläinlääkärit jäivät pohtimaan, nostaako sädetys tulehdusarvoja. Olin jo laittanut viestiä Utrechtiin ja odotin vastausta. Annettiin pahoinvointilääkkeet, antibiootit ja kontrolliaika onkologille viikon päähän, jolloin verikokeet, pernan ja maksan tutkimus. 

Kotimatkalla ajattelin, että näin sitä roikutaan varassa narun, josta yksi säie kerrallaan katkaistaan. Että eihän minulle mitään luvattukaan. CRP voi nousta myös syövän vuoksi ja on huonon ennusteen merkki. Se sopi kuvaan, kun tauti on kerran jo pernassa. Miten tällaista kuoleman kanssa pelaamista ihan oikeasti voi kestää? Että onko kertarysäys kuitenkin parempi? Ja miksi ei päästä tästä nyt sen verran jaloilleen, että päästäisiin metsään? Jäikö meidän viimeiseksi hyväksi irtiolohetkeksi Pohjanmeren hiekkarannalla olo? Hieno muisto se onkin.

Kotona soi puhelin. Utrechtista soitti Giblin onkologi. Crp voi olla koholla sädetyksen jälkeen tai Giblillä voi olla esim. virustulehdus. Mastsolusyöpä ei yleensä leviä noin pernaan. Ensin se leviää imusolmukkeisiin. Jos oikein ymmärsin, silloinkaan pernassa ei ole vain yhtä muutosta. Tämän ikäisellä koiralla pernassa voi olla muutakin. Normaalia pidemmät unet kuuluvat yhä sädehoidon jälkeiseen aikaan. Hän ei suositellut antibioottia, kun ei kerran ollut kuumetta ja koira on virkeä hereillä ollessaan. Antibiootti vaan vie suolistosta hyvätkin bakteerit. Oireenmukainen hoito, jos koira kerran on virkeä ja kuumeeton. Ja ne uudet nappulat pois.

Enkelien siipien havina herkesi hetkeksi. 

Jäin pohtimaan puhelun jälkeen, että entäpä jos olisinkin eläinlääkärissä päätynyt siihen, että syöpä on levinnyt pernaan, tulehdusarvo on koholla eikä koira enää syö, että lasketaan toinen pois kärsimästä. Sitten olisi tullut tuo puhelu.

Tiistaina on Utrechtin kontrolli. Ehkä se perna on parasta tutkia kuitenkin. Mietin miten paljon organisoidumpaa syöpään sairastuneilla ihmisillä on. Eläimen kanssa sitä jää yksin googlailemaan hoitopaikkoja ja lääkäreitä.

Toipilaan kanssa elämistä

Ihoreaktio on laajentunut, kuten "pitikin". Onpahan varmaa se, että koira ei saanut plasebo-valohoitoa. En toki valohoitoa oikeasti epäillytkään.

Olen pitänyt palovammassa 2 x vrk:ssa keittosuolahaudetta, josta Gibli pitää. Suihkuttelin vamma-alueelle alkuun Vetramilia, mutta en kestä sitä hajua enää itse. En tiedä, paljonko se ottaa koiran nenään. Ostin apteekista ihmisille tarkoitettua manuka-hunajapitoista steriiliä voidetta, joka ei haise. 

Aamulla Gibliä kiinnosti vamma-alue vimmaisesti. Siitä irtosikin 1 x 2 cm ihoa tai rupea. En tiedä, koskiko Gibliin. Laitoin keittosuolahauteen, mikä rauhoitti Giblin heti. Sitten laitoin uutta hunajavoidetta. Sen ongelma on se, että koira voi innostua sitä nuolemaan. Gibli rauhoittui selvästi operaation jälkeen eikä ole sen jälkeen haavaan juuri vilkaissutkaan. Hunaja varmaan suojaa pintaa niin, ettei se arista. Hunajahimoa koirallani ei näytä olevan.

Kävimme päivällä kävelyllä. Gibli olisi taas jaksanut pidempään kuin reilu puoli tuntia. Illemmalla jumppasin Giblin kevyesti ihan jotakin tehdäksemme. Tehtävä oli siis seisoa kahdella tasapainotyynyllä, kun syötin nameja. Toinen tehtävä oli takajalkakyykyt 2 x 3 toistoa. Valitsin tehtävät niin, että ne eivät rasittaisi etujalkaa enempää kuin normaali liikunta.

Iltalenkillä Gibli linkutti lievästi. Siitäkin sanottiin etukäteen. Iltalenkistä tuli 4 minuutin mittainen. Käännyttiin heti takaisin, kun oli saatu asiat tehtyä. Jäin miettimään, tehtiinkö sittenkin jotakin liikaa.

***

Gibli leikattiin tasan 2 kuukautta sitten. Alkuaika oli järkyttävää kipeän ja käytännössä liikuntakyvyttömän koiran kanssa, koska vielä tiesi, että se ei siihen tule loppumaan. Uutiset olivat huonoja ja heti leikkauksen jälkeen oli selvää, että jatkohoitoa tarvitaan. Nyt sädehoidon jälkeen ennuste on yhä epävarma.

Palovamman nuolemisen estämiseksi on pidettävä kuonokoppaa silloin, kun koira ei ole silmän alla. En ole varma, saako Gibli suunsa aivan auki, jos on pakko oksentaa, joten en voi jättää Gibliä yksin. Sisällä ollessamme olemme samassa huoneessa. En poistu asunnosta ilman Gibliä. Öisin nukkuessani Giblillä on koppa. Oletan herääväni yöllä, jos yökkäys alkaa. Luulen, että kaikki koiranomistajat ovat herkistyneet siihen ääneen.

Metsässä Gibli on pidettävä hihnassa, kunnes palovamma on kunnossa. Gibli rakastaa liikaa sammaleessa piehtarointia, jotta iho sitä nyt kestäisi. Koira onneksi pääsee autohäkkiin ja pois jo itsekseen ja liikkuu aika normaalisti. 

Paita on päällä koko ajan. Palovamma erittää kudosnestettä. Pesukierrätyksen vuoksi vaatteita on kolme: 1 urheilupaitani, 1 Giblin college ja 1 medical sleeve. Ne eivat saa hangata ihoa tai puristaa kainalosta. Medical sleeve on vähän liian kapea palovammakohdasta. Hiha pääsee myös kiertymään. Rapsuttaminen onnistuisi.

Medical sleeve

Kotona

Giblille uni maistui hyvin matkan jälkeen. Koira veti syviä sikeitä. Siitä oli sanottu etukäteen. Nukutusten lisäksi väsytti varmasti itse matka ja paluumatka.

Ihossa oli maanantaihin saakka ne kaksi alle sentin kokoista vaaleanpunaista laikkua ja hyperpigmentaatiota eli tummempi iho. Tiistaina kävin Giblin kanssa metsässä. Otin pakasterasian mukaan puolukoita varten. Ajattelin, että ollaan suht paikoillaan ja Gibli saa liikkua omaan tahtiin. Koira juoksi heti järveen, onneksi vain "nilkkojaan" myöten, koska en halunnut palovammaan järvivettä yhtään. Sitten koiruus kävi piehtaroimaan sammalikkoon. Paita oli toki päällä. Tarkastin ihon piehtaroimisen jälkeen. Ihoa oli lähtenyt isommalta alueelta. En halunnut uusia piehtarointeja enkä ihoon liiallista paidan hinkkausta, joten käännyimme takaisin autolle. Kotona huuhdoin ihon keittosuolalla ja sumutin hunajaa päälle. Sitten Gibli sai taas paidan päälleen. 

Tässä on kuva ihosta tiistaina, tahallaan kauempaa otettu. Toivon, ettei koko säteilytysalueesta tule joulukinkun näköistä. Tuo reaktio syvenee ensi tiistaihin saakka noin keskimäärin. Turkki näyttää siltä, että tulee lähtemään säteilytysalueelta. Gibli osaa poseerata lasittunein silmin. Koira on huumorintajuisempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan.

En ole vielä aloittanut kipulääkkeitä. Gibli on rauhallinen eikä ole palovammastaan kiinnostunut, nytkin pötköttää pedillään rauhallisena. Kipulääkkeet aloitettaisiin tulehduskipulääkkeillä. Kesäkuussa oli verioksentelua ja -ripulia, mikä todennäköisesti johtui mastsolusyövästä. Jos kipulääkkeen tarve tulee, annan silti kaveriksi omepratsolia.

Eilen ja tänään kävimme katukävelyillä. Tänään annoin Giblin päättää minne mennään. Kun loppuviikosta Gibli näytti selvästi, että ei kävellä pidemmälle, tänään koira pursui ideoita, minne matkaa jatketaan. Ulospäin ei näkynyt, mitä on ollut meneillään. Lopetin haistelukävelyn 40 min kohdalla.

***

Ennen matkaa ajattelin, että käymme Giblin kanssa lähikaupungeissa: Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Haagissa. Se jäi. Viikot menivät sädetyksissä ja iltapäivät nukutusten jälkeen levätessä. Illat jäivät lyhyiksi. Viikonloppuisin halusin tarjota Giblille jotakin sellaista, mistä koira pitää. Siksi kävimme rannalla emmekä kaupungeissa. 

Hotellissa asuessa mietin, mihin aika kotona tuhrautuu. Mitkä ovat aikasyöpöt? Kotona on pakko siivota. Aamupala ja ruokaa täytyy tehdä. Pyykkiä voi pestä. Tein firman toimistoasioita, joita voi tehdä vain kotikoneella. Niihin meni aikaa. Pari päivää olen tehnyt yhtä artikkelia varsin intensiivisesti. Täältä on pidempi matka ulkoilemaan luontoon kuin Hollannin hotellista. Ei ole dyynit vieressä.

En vieläkään välillä usko, mitä Giblille ja elämällemme on tapahtunut. Olen kuitenkin alkanut nukkua paremmin enkä aina herätessäni havahdu kauhuun ja ahdistukseen siitä, mitä on meneillään.

Kotimatka

 

Lähdimme ajamaan suoraan eläinklinikalta kohti Saksan Travemündeä tiistaina klo 15 jälkeen. 514 km. Ajoajaksi oli karttasovellus antanut 5 h 20 minuuttia, mutta heti aluksi kävi selväksi, että se ei tulisi pitämään paikkaansa. Oli ruuhkaa, tietöitä, vesisadetta ja 2 liikenneonnettomuutta. Seisoimme jonoissa pitkään. Kamala kiire ei ollut, koska Travemündessä piti olla vasta yöllä. Laiva lähti klo 2 ja sitä alettiin lastaamaan klo 23. Toki teki mieli päästä lähelle määränpäätä mahdollisimman aikaisin ja viettää aikaa vaikka Lübeckissä. Pysähdyimme 2 x huoltoasemalla. Loppumatkasta oli rankkasade ja ukkosmyrsky. 

Gibli nukkui koko matkan pysähdyksiä lukuun ottamatta. Lübeckissä olimme klo 21 jälkeen. Ulkoilutin ja syötin Giblin. Nappasin yhden valokuvan todisteeksi, kun täysikuu loisti sopivasti kahden tornin välistä. 

Sitten luin, että lähtöselvitys onkin jo auki. Ei tehnyt mieli kuluttaa aikaa enää väärässä paikassa, joten ajoimme viimeisimmät 17 km satamaan. Lähtöselvitys sujui jonottamatta. Laivan sisällä auto piti peruuttaa pitkähkö matka alamäkiluiskan yläreunaan. Palikat asetettiin eturenkaiden eteen ja sitten kävelimme hyttiin.

Oli outoa, kun ihmiset puhuivat suomea.

Olin varannut isomman hytin. En varatessa tiennyt, miten kipeä Gibli tulee olemaan, joten halusimme koiralla olevan kääntymistilaa, jotta ei koko ajan osu johonkin, jos toinen lapa on pelkkää vetistävää rakkulaista palovammaa. Laivalla olisimme kuitenkin 35 tuntia (klo 23 - 2 yötä - klo 10). Hytti oli keulassa ja siinä oli kaksi ikkunaa, toinen eteen ja toinen sivulle. Ei se ihan viimeistä huutoa ollut.  

Koiran olosuhteita ei pääse Finnmaid-laivalla kehumaan. Kun Hki-Tukholma- ja Trelleborg-Rostock-väleillä koiran kanssa sai liikkua varsin vapaasti, nyt sai liikkua vain 7. kannella. Olin lukenut etukäteen koirien epäsiististä vessalaatikosta, mutta en silti ollut tarpeeksi varautunut. Hki-Sto- ja Trelleborg-Rostock-väleillä oli ihan siistit soralaatikot, joita Gibli ei kammoksunut. Nyt laivan oikealla ja vasemmalla sivulla oli ehkä 6 m x 20 m kansi, jonka keskellä "hiekkalaatikkona" oli n. 1,5 x 2 m virtsasta litimärkää ja haisevaa tekonurmea. Itse kansi oli täynnä pissilätäköitä ja huonosti siivottua koiran kakkaa. Nostin Giblin tekonurmelle, miltä Gibli hyppäsi välittömästi pois. Meni aikansa, että Gibli suostui pissimään suoraan metallikannelle, kuten muutkin koirat olivat tehneet. Sen jälkeen en ihmetellyt, miksi hytin lattia oli tahmea edellisten asukkaiden jäljiltä. Huuhdoin Giblin tassut aina ulkoilutuksen jälkeen. Omia kusiluistimiamme hinkkasimme käytävän kokolattiamattoon. Olen kuullut monien koiraihmisten ehdottaneen parannuksia koirien vessaolosuhteisiin. En tajua, miksi ei laiteta pientä hiekkalaatikkoa?

Olin ottanut ruoka- ja wifi-paketin. Tiistai-iltana söin pakettiin kuulumattoman focaccian ja seuralaiseni otti myöhäisillallisen. Ruokapakettiin kuului keskiviikkoaamuna brunssi (erinomainen), päivällinen (hyvä) ja torstaiaamuna aamiainen (kattava sekin). Wifin avulla pystyin osallistumaan videovälitteiseen koulutukseen yllättävän hyvin.

Tuuli kohtalaisesti. Laiva keinui jonkin verran. Aallot iskivät välillä laivan keulaan, mikä kuului hyttiin satunnaisina paukahduksina. Gibli niitä aluksi kuulosteli, mutta ei niistä hätkähtänyt.

Laivassa oli toki helppoa vain olla ja levätä. Se puoltaa tuota väliä. Silti seuraavalla kerralla ajan mieluummin Ruotsin kautta parempien laivojen, hyttien ja koiran olosuhteiden vuoksi. Tai sitten Baltian kautta, mutta siitä en sen enempää tiedä. Tai sitten pitää opettaa koira tekemään tarpeensa omaan hiekkalaatikkoon.

Torstaina Suomeen saapuessa oli kaunis aamu. Helsingin nähdessäni tuli kyyneleet silmiin. Vihdoinkin reissu alkoi olla ohi. Mietin, mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen: Giblin tai minun sairastuminen, sädehoitolaitteen rikkoontuminen, kolari, Giblin odottamatton haittavaikutus sädetyksestä tms. Lisäksi Gibli näytti sietäneen säteilytyksen paremmin kuin ennalta odotettiin.

Kotona oli pölyisen hajuista 3½ viikon matkan jäljiltä. Makuuhuoneen seinää vasten oli kompostihäkki. Olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen lähtöä pidin sitä sohvan edessä, jotta Gibli ei hyppää sohvalle ja siltä pois. Matkalle lähtiessä Gibli ei pystynyt kävelemään portaita. Hollannissa portaat alkoivat sujua. Lisäksi koira pystyy hyppäämään jo sängyltä ja sohvalta alas. Autan vielä autohäkistä pois hypätessä.

Tavaroita purkaessa meni oma aikansa. Siivosin. Kävimme kävelyillä.

Gibli on nukkunut pitkiä unia. Annan Giblin levätä. Säteilyalueella on hyperpigmentaatiota ja 2 vaaleanpunaista alle sentin kokoista laikkua. Karvat eivät ole vielä lähteneet. Gibli ei ole kipeän oloinen eikä nuole ihoaan. Jos sunnuntaihin saakka on tällaista, niin sitten tiistaista on kulunut 5 vuorokautta. Ehkä selvisimme vähällä edes ihoreaktion suhteen?

Jos Giblillä ei olisi noin hyvä luonne, reissu olisi ollut hankala. Ääni- tai alusta-aran tai aggressiivisen koiran kanssa matkustamisessa ja hoidoissa olisi ollut ongelmia. Nyt mistään sellaisesta ei tarvinnut huolehtia. Gibli keräsi pisteet kotiin joka paikassa.

Alkaa uudenlainen elämä. Entiset agilityrutiinit ovat poissa: treenit, valmennukset ja kisat. Jää nähtäväksi, mille tasolle Gibli toipuu fysiikaltaan. 

Eniten toivon, että Gibli hyötyi hoidosta ja saamme lisäaikaa. 

14-15/15 sädetykset

Ei tästä taaskaan mitään harkittua koostetta tule, mutta kirjoitan tunnelmia ylös. 

On jäänyt mainitsematta, että asuimme kolmannessa hotellihuoneessa lauantaista alkaen. Ensimmäisen ilmastointilaitteen kondenssiveden poistopumppu piti kovaa ääntä, toinen huone oli ihan receptionin vieressä ja sinne kantautui ravintolasta meteliä kahteen otteeseen keskellä yötä. Onneksi receptionissa oli ymmärtäväinen ihminen. Tämä kolmas huone oli rauhallisin. Nautimme näkymistä ja parvekkeella olemisesta.

Maanantai oli hyvin kesäinen ja lämmin iltaan saakka. 

Giblille piti jälleen asettaa kanyyli. Pääsin takahuoneeseen mukaan. Ensin Gibli rauhoitettiin lihakseen. Kanyyli laitettiin säteilytysjalkaan, koska se oli ainut jalka, missä oli vielä käyttökelpoisia laskimoita. Ensimmäisellä ei tämäkään kanyyli vetänyt, joten toinen laitettiin vähän korkeammalle, ei kuitenkaan säteilytyskenttään. Se kanyyli toimi. Reilun vartin päästä Gibli palasi, oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Laitoin Giblin pedin parvekkeelle. Gibli sai nukkua pois pöhnäänsä vieressäni.

Illemmalla ajoin Giblin kanssa Utrechtiin vastaan ystävääni, joka lensi Helsingistä Amsterdamiin ja tuli junalla Utrechtiin. Piipahdimme nopeasti keskustassa, jotta hän näkisi kaupungista edes vilahduksen. Sitten kävimme hiekkadyyneillä, jotta hän näki nekin ja selkiintynyt Gibli sai vähän liikuntaa.

Tiistaina satoi kunnolla, koko päivän, ensimmäistä kertaa koko Hollannissa oloni aikana. Pakkasimme auton ja ajoimme eläinsairaalaan. Nyt Gibli ei olisi halunnut enää hypätä autosta parkkipaikalle lainkaan. Tämä kerta vielä, Gibli.

Säteilytykseen odottamassa.

Jälleen olin Giblin mukana takahuoneessa. Onneksi kanyyli veti ja Gibli pääsi yhdellä nukutuksella. Säteilytyksestä Gibli palasi tämä kortti kaulassaan. Liikuttavaa. 

Vein Giblin autoon toipumaan nukutuksestaan. Sinne tuli minulle uusi onkologi. Koska Gibli oli sen verran virkku, sai matolääkkeen ekinokokkia ym. mönkiäisiä vastaan. Sitten Gibli sai jäädä autolle ja keskustelin onkologin kanssa. Pääasiat:

• Syöpä voi uusia kolmella lailla: paikallisesti, etäpesäkkeinä tai uutena mastsolukasvaimena, koska koiralla on niihin alttius.
• Giblin iho on kestänyt yllättävän hyvin. Jos olisi hankala reaktio, se näkyisi jo. Jos iho ei pahene 5-6 vrk kohdalla, se ennustaa sitä, että selvisimme vähällä. 20 % koirista selviää vähillä ihoreaktioilla. Joka tapauksessa on tärkeää, että Gibli ei saa nuoltua mahdollista ihoreaktiota. Hain maanantaina apteekista Metacamit ja gabapentiinit, joita aloitan, jos Gibli on kipeän oloinen jollakin tavalla. Itse iholle ei tarvitse laittaa mitään. Hunaja on se, mitä käytetään eniten, mutta ei kannata käyttää, jos koira haluaa sitä nuolla. Jos iho tulehtuu, antibiootti.
• Gibli on todennäköisesti väsyneempi vielä muutaman (?) viikon, koska unilääkkeitä on elimistössä vielä pitkään. Kannattaa kuulostella koiran jaksamista mm. ulkoiltaessa.
• Seuranta on 3 viikon kuluttua. Sen jälkeen seurannat Suomessa kuukausien tai vuoden kohdalla. Ei ole tarkkaa protokollaa eikä kukaan tietenkään valvo, miten niitä noudatetaan. Mutta jos koiralle tulee jotakin uutta, kuuluu käydä lääkärissä. (Kts. ensimmäinen kohta.)
• Jatkossa meihin voidaan olla yhteydessä tutkimusmielessä. Tässä kohtaa olin erityisen iloinen, että olimme hoidossa yliopistosairaalassa. Hoito tuntui muutenkin vilpittömältä ja koiran parasta ajattelevalta eikä rahan nyhtämiseltä.
• Lopulta lääkäri kätteli ja toivoi kuulevansa kuulumisia. Kiitin jälleen mahdollisuudesta päästä heille hoitoon.

Sitten kävelin autolle vähän haikein tunnelmin. Näytin ihmisseuralaiselleni 15 parkkikortin pinkkaa ja kerroin, kuinka ensimmäisen parkkilipun saatuani päätin säästää jokaisen. Sitten lähdimme ajamaan vesisateessa kohti Saksaa. Niin se syksy tuli Hollantiinkin.

Rannalla ja palatsissa

Aamupalalla hotellin aamiaisen lady kertoi meille, että alueella on susilauma. Koiraa kannattaa pitää lähellä, jos pitää irti. Lisäksi dyyneille kannattaa mennä silloin, kun siellä on paljon ihmisiä. Yksi koira oli juuri hävinnyt. Olin juuri kaavaillut iltaista kävelyä hiljaiseen aikaan. Ei ollut tullut mieleenikään, että täällä on susia. Piti tarkistaa asia ihan internetistä, paikkansa se piti.

Pitkään emmin, ajaako rannalle lauantaina vai sunnuntaina. Lauantai-illaksi oli luvattu 100 % pilvistä. Silloin ei Gibli tarvitsisi paitaa. Sunnuntaille oli ennustettu hellettä, joten ajattelin rannalla olevan liian kuumaa ja väentungos. Sitten tuumin, että Giblin iho voi olla sunnuntaina erilainen, jolloin rannalle ei voi mennä. Niinpä ajoin sinne lauantai-iltana. Se oli oikea päätös. Sää oli sellainen kuin kuvista näkyy, lämmintä +22. Lisäksi ihmisiä tuli paljon meitä vastaan, pois rannalta. 

Kaukana on laivoja, tuulivoimaloita ja Iso-Britannia.

Gibli ei uinut, mutta ei enää ihmetellyt isoja maininkeja.

"Gibli, enää 2 säteilytystä, sitten me on tehty tämä."

Rannalla oli 3 sinistä meduusaa jälleen. 

Soitin videopuhelut lähimmilleni, jotta sain heidät mukaan ikimuistoisiin hetkiin.

Kotiin palatessa aurinko laski ja kuu nousi. Laskin, että moottoritiellä oli isoimmissa liittymissä 6 kaistaa per suunta. Kotiin palattua oli pimeää.

Aamulla Gibli alkoi nuolla säteilytysaluetta ja siinä näkyi yksi 0,5 cm halkaisijaltaan oleva vaaleanpunainen alue. Olin tyytyväinen, että olimme rannalla lauantaina. Iholle ei saa laittaa mitään voidetta niin kauan kuin säteilytys jatkuu. Tilaamani lääkinnällinen hiha ei tullutkaan automaattiin vaan toimistopisteeseen, joka oli tänään kiinni. Laitan Giblille yöksi kuonokopan, mikä ei häntä näytä kiusaavan ja otetaan tuolta pesty paita käyttöön.

Ystävällinen aamiaislady antoi meille tänä aamuna vinkin paikasta, jossa oli tykännyt käydä koiransa kanssa. Se oli upea, 350 v. vanha kuninkaallinen palatsi valtavine puutarha- ja metsäalueineen, lampineen ja suihkulähteineen. Suurimman osan ajasta kävelimme isojen puiden varjossa. Tänään oli +28 helle.

Laitan tähän eiliseltä yhden lempikuvistani. Istuimme vierekkäin ja katsoimme merelle. Harmittaa, ettei ollut oikeaa kameraa mukana. Harmittaa myös, että kännykkään oli jäänyt "liikekuva" päälle eikä siitä saanut poimittua yksittäisiä kuvia, kuten ennen. 

"Gibli pitkissä mietteissä", kirjoitti kuvasta osuvasti ystäväni.

Perjantain sädetys ja onkologin tapaaminen

Iltapäivällä oli säteilytys. Pääsin taas takahuoneeseen mukaan. Hoitaja esitteli eri osastoja ohi kävellessämme. Nyt Giblin kanyyli oli paikoillaan ja rauhoitus meni ongelmitta. Gibli oli tyyni, trazodoni tuntuu auttavan. Sekin auttaa, että kanyyli oli takajalassa.

Gibli palasi säteilytyksestä ilman kanyylia. Mukana oli onkologi, joka sanoi, että ensinnäkin iho on yhä niin hyvässä kunnossa, että voimme olla vapaasti viikonloppuna, mennä vaikka meren rantaan. 

Sitten onkologi silitti Gibliä haikean oloisena ja sanoi, että me emme varmaan enää näe. Hän ei pääse tiistaina hoitopalaveriin työvuorojensa vuoksi, joten hän selittää nyt asiat. Olen suurimman osan niistä kuullut ennenkin, mutta kertaus ei haittaa:

• Iho alkaa sädetyksen jälkeen punoittaa ja hilseillä. Mahdollisesti kehittyy erittävä, ns. kostea ekseema. Se on kipeä. Hoitona on aluksi tulehduskipulääke. Sitten lääkitystä voidaan tehostaa gabapentiinilla, parasetamolilla ja opioideilla. 
• Ihottumaa ei saa nuolla. On lääkinnällisiä hihoja, joita saa ostaa klinikan kaupasta. Ostin yhden jo verkkokaupasta. Lisäksi aion käyttää tarvittaessa kuonokoppaa, minkä kanssa Gibli on hyvin sinut. Muovitötterö on Giblille hirvitys. Puhallettava kauluri voi olla tarvittaessa kokeilemisen arvoinen.
• Iholle voi käyttää hunajaa, jos se ei ole rikki. Palovammainen iho on kipeä, joten voiteiden laitto ei tule onnistumaan. 
• Kosteaan ekseemaan saan käyttää silikonipäällystettyjä haavataitoksia. Voi käyttää myös terveyssiteitä. *En muistanut kysyä keittosuolahauteesta. Hopeasidoksista olen kysynyt aiemmin.*
• Palovamma on herkkä tulehtumaan. Jos erite alkaa haista, muuttuu keltaiseksi tms., on infektio ja siihen kuuluu aloittaa antibiootti. (Aion pestä Giblin klinikan jäljiltä joko laivassa tai kotona. Riippuu siitä, miltä iho näyttää. Autohäkin alustakin menee sitten vaihtoon.)
• Ihottuman pitäisi olla ohi noin 4 viikossa. 
• Sen jälkeen iho voi olla pitkään kalju. Lisäksi ihoon voi jäädä pigmenttimuutoksia. 
• Jatkossa sädetetty iho pitää suojata auringonvalolta rasvalla tai paidalla.
• Kyynärpään ihosta tulee pitää huolta. Giblillä ei ole ollut kyynärpäissä kovettumia. Jos olisi sellaisia, ne lisäisivät riskiä ongelmille.

• Jos tulee mitään kysyttävää, he ovat sähköpostin päässä. 
• Kontrolli on 3 viikon kohdalla. Jos olisin Utrechtissa, kontrolli olisi paikan päällä. Nyt käytämme sähköpostia ja valokuvia. *Jäi kysymättä, miten ja millä aikataululla sen jälkeen on kontrollit.*

• Fysioterapian ym. voi aloittaa, kun palovamma on parantunut, todennäköisesti noin 4 viikon kuluttua. 
• Sitten saa elää normaalisti.

• Ekinokokkilääke annetaan todennäköisesti tiistaina.

• Kysyin vielä uusimisriskistä. Säteilytyksellä voi saada vuosia lisää, koska sillä saadaan kontrolloitua kasvainta paikallisesti. Sitten tuli lause, mikä sai ahdistukseni nousemaan: A little bit worry herättää se, että kasvain oli kasvanut lihaksen sisään. (Aggressiivisempi laatuaan kuitenkin?) Aika näyttää.
• Tästä lauseesta taas olen kiitollinen: Toisaalta se, että kasvain on ollut vuosia, on hyvä merkki. 
• Sanoin ilmoittavani hänelle, miten meillä menee. Hän ottaa mielellään vastaan kuulumisia. Erityisesti hän toivoo kuvia ja kuulumisia vuosien päästä. Sanoin erityisen mielelläni lähettäväni Giblin kuulumisia vuosien päästä. Sitten kiitin häntä mahdollisuudesta saada hoidattaa Gibli heillä.

Kotimatkalla ahdisti. Ajattelin, että minun on päästävä kasvaimen uusimisen jatkuvasta pelosta. Olen alkanut jo hahmotella alustavaa suunnitelmaa kasvaimen uusimisen varalle, jotta se on sitten ennalta kunnolla mietitty. Siihen tarvitsee avuksi luottolääkärin. Gibli on nyt myös sekundaarisyövän riskissä säteilytyksen vuoksi. Toisaalta kuolo voi tulla milloin tahansa mistä syystä tahansa kummallekin meistä.

Tuumin sitä, kuinka monilla koira on jäänyt kerrasta eläinlääkäriin. Joku vaiva on osoittautunut levinneeksi syöväksi, jolle ei voi tehdä mitään. Ja mieleeni muistuu lymfoomaan kuolleet koirat, joilla elinaika laskettiin viikoissa diagnoosin jälkeen. On tullut vaikutelma, että koiran syöpädiagnoosi on heti kuolemantuomio. 

Giblin kanssa meille tarjoutui mahdollisuus ostaa lisäaikaa. Tärkeintä on nauttia siitä ajasta, mitä meillä on. 

Aamun usvassa aurinko paistoi hienosti lehtien lomasta.

11. ja 12. sädetys - kanyyliongelmia

Keskiviikkona pääsin taas mukaan Giblin sädetyksen esivalmisteluihin. Kanyyli oli jälleen liikkunut tai laskimo jotenkin inflammoitunut. Nukutusaine kirveli. Taas säälitti koiraparka. Ihmettelen, että Gibli ei ole purrut vieläkään ketään. Lääkettä ehti mennä sen verran, että Gibli nukahti. Sitten etsittiin seuraava suoni, mihin laittaa kanyyli. Se löytyi takajalasta. Koska Gibli alkaa olla kanylointitilanteissa ahdistunut, aloitettiin tratsodoni-tabletti 3 tuntia ennen hoitoja. Se on siis ihmisten unettava masennuslääke, jota käytetään eläimillä ahdistuksen poistamiseksi. Hain sen klinikan apteekista sillä välin, kun Gibli oli sädehoidossa.

Uuden kanyylin kanssa sai liikkua normaalisti, joten kävimme illalla dyyneillä kävelyllä. Ajattelin Giblin päälle tekevän hyvää päästä vähän humputtelemaan. Gibli halusi mennä uutta polkua metsän reunassa, joten kävelimme sitä pitkin sitten. Gibli oli irrallaan, kuten muutkin koirat. Olin varuillani - kaikki koirat eivät ole kohteliaita. Gibli nautti. Jotenkin arvasin, että Gibli tulee jalkojen väliin, kuten usein kisoissa hyvän startin jälkeen. Kamera oli valmiina ja tässä on tulos: Video.

Torstaina eli tänään pääsin myös mukaan Giblin kaveriksi. Tratsodoni auttoi ehkä vähän Giblin ahdistukseen. Jälleen kanyylin ympäristö vuoti. Kanyyli kuitenkin veti jotenkin, joten Gibli sai ei-kudosta-ärsyttävää nukutusainetta ja nukahti. Seuraava kanyylin paikka löytyi vasemmasta takajalasta. Tarjouduin pitämään liikunnan minimissä illalla ja perjantaiaamuna. Kokeillaan sitä, jospa ei taas huomenna tarvitsisi etsiä uutta suonta. Anestesiologi selitti, kuinka tyypillistä on, että säteilytyksen loppua kohden suonet eivät vaan enää kestä, jos oikein ymmärsin, niin jotenkin ne inflammoituvat tippapaikasta.

Vielä olisi 3 sädetystä jäljellä. Iho kestää yhä. Siinä ei näy vielä mitään eikä Gibli osoita mitään huomiota sädetyspaikkaa kohtaan. Muuten koira alkaa olla kuin tilkkutäkki ajeltuine kanyylipaikkoineen.

***

Ei ole tippaakaan koti-ikävä. Vaikka tällä matkalla on surullinen pohjavire, tässä on silti paljon hyvää. Ilman Gibliä ei olisi tullut tätäkään koettua. 

Elämä on helppoa. Aamuisin ulkoilutan Giblin hotellin ympäristössä, sitten ruokin Giblin ja käyn aamiaisella, vähän vaihtelevassa järjestyksessä. Giblin ruuan ja nukutuksen välillä täytyy olla 6 tuntia. Teen töitä, sitten ulkoilemme ja lähdemme säteilytykseen. Matkaa on vartti per sivu. Sieltä palattua käyn yleensä lähikaupassa. Seuraavaksi Gibli ottaa päiväunet, välillä minäkin. Sitten taas ulkoilemme ja syömme. Illalla luen kirjaa tai katson netistä jotakin. 

Päiväunien jälkeen kuva arki-elämästä.

On ihanan vaivatonta. Jos huoneessa olisi pyykinpesukone ja mikroaaltouuni, en muuta kaipaisikaan. Aloin pohtia, mihin ihmeeseen aika menee kotona? Mitä turhaa siellä teen? Ja entä jos jatkossa tosiaankin olisimme muualla kuin Suomessa osan vuodesta?

9. ja 10. sädetys

Maanantaina Giblille piti laittaa uusi kanyyli tätä viikkoa varten. Pääsin Giblin kaveriksi takahuoneeseen. Voi sitä Giblin iloa, kun huomasi, että tulen mukaan. Gibli katsoi minua herkeämättä koko matkan, hymyili onnellisena ja häntä heilui. Anestesialääkäri oli päättänyt, että antaa nukutuspiikin Giblin kankkuun, jotta Gibli saa nukkua suonen etsimisen ajan. Gibli kipusi syliini ja parkaisi, kun piikki sattui. Säälitti. Sitten Gibli nukahti syliini. Hoitaja sanoi lääkärille, kuinka Gibli oli iloinen, kun pääsin mukaan. Alkoi suonen etsiminen oikeasta etujalasta. Ei onnistunut ensimmäisellä eikä toisella yrittämällä. Lopulta kanyyli saatiin takajalkaan. Sitten jätin Giblin sädetykseen. Sädetyksestä tulikin sitten koira, joka oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Gibli ei pystynyt kohdistamaan katsettaan eikä pysynyt oikein pystyssä. Kannoin Giblin autoon ja autohäkkiin. Autohäkkiinkin Giblissä oli asettelemista, kun koiraparka jymähti seisomaan. Hetken mietin, että ei olisi ihme, vaikka purisi. Mutta ei purrut. Koko ilta meni nukkuessa. Lisäksi takajalan kanyyli vaivasi liikkuessa. 

Vielä ennen nukahtamistani muistelin, miten onnellinen Gibli oli, kun kävelin kaverinaan takahuoneeseen. En ikinä unohda sitä katsetta. Kävi Gibli kovasti sääliksi. Välillä ahdistaa Giblin puolesta niin, että rinnasta ottaa.

Tänään en päässyt Giblin mukaan, vaikka tarjouduin. Minusta olisi Giblille mukavinta, että saisi nukahtaa, kun olen vieressä. Giblin haki se Mukava Hoitaja. Giblillä kesti normaalia pidempään. Hoitaja tuli kertomaan, että takajalan kanyyli oli liikkunut pois paikoiltaan ja rikkonut suonen. Paikka oli pitänyt puhdistaa kunnolla ja rupien irrotuksen jälkeen se oli alkanut vuotaa. Gibli oli taas nukutettu ensin lihakseen. Sitten kanyylin paikka oli löytynyt oikeasta etujalasta. Mukava Hoitaja kertoi, että Gibli tukeutuu häneen ja kipuaa hänen syliinsä nukutushuoneessa. Hän sanoi jättävänsä viestin huomiselle hakijalle, että voisin tulla mukaan, jos se on mahdollista. 

Gibli oli tuplanukutuksen jälkeen tuodessa taas ihan tööt, vinkui ja hoiperteli enkä tiedä tunnistiko minua lainkaan. Takajalan kanyylin paikka vuoti verta, se piti sitoa uudelleen aulassa. Autolla sidoin sitä lisää. Ajoin suoraan kotiin ja kotona putsasin jalkaa. Koko ilta on mennyt horjuvan, notkuvin jaloin seisovan, vinkuvan ja torkahtelevan koiran kanssa. Olen muistuttanut itseäni, että koira on sentään hengissä. Ja enää 5 säteilytystä.

Hyvää tässä on nyt varmaan se, että Gibliä ei rääkätty hereillä suonta etsien ja että tuo etujalan kanyyli ei nyt Gibliä näytä haittaavan. Jos tuo kanyyli kestää paikoillaan, ensi maanantaina on vielä seuraava tipan laitto, jos tuota ei pidetä yli viikkoa. Giblin iho kestää myös yhä. Kysyin hoitajalta, toimiiko heidän laitteensa varmasti. Hän sanoi, että eivät he ihoreaktiota vielä toivokaan ja samasta vanhasta 2 viikon säännöstä oli jälleen puhe. Varmistin tutkimusten prosenttiluvuista, että 20 % koirista ei saa lainkaan ihoreaktiota.

Yhtenä päivänä pohdin, että tämän reissun loppuessa voi iskeä haikea olo. Ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, vaikkakin surullinen jakso elämässä päättyy. Tänään katsoin Gibliä ja tiesin, kuka ei ainakaan jää kaipaamaan näitä aikoja.

Torkkumisen välissä käytin Giblin asioillaan. Niiden hoitamisen jälkeen Gibli määrätietoisesti käveli parkkialueen läpi ja seisahtui automme taakse. Auton paikkahan vaihtuu, koska ei meillä mitään nimikkopaikkaa ole. Jaksoin hämmästellä koiran hajuaistia. Päätin samalla käydä kaupassa hakemassa ruokaa. Hotellissa on se huono puoli, ettei ole mikroa, joten jatkan arkisin kylmäruualla.

Paluumatkalla otin videon täkäläisistä liikennevaloista. Reissun aluksi pohdin, olenko niin ajatuksissani, että punainen valo vaan yhtäkkiä on vihreä. Tässä näkyy kuitenkin totuus. 

Kielen osaamattomuudesta on oikeasti haittaa varsinkin tilanteissa, joissa ei ehdi kääntää kännykällä. Näitä on esim. liikennemerkit, joissa on tekstiä, bensa-automaatti ja kaupan itsepalvelukassa, joilla ei halua jonoa perään. Kaikissa ei ole kielivalikkoa. Niinpä ilmoittauduin hollannin kurssille. Olkoot se seuraava kieli englannin, ruotsin, saksan, espanjan, italian ja kreikan lisäksi. Saatan matkustaa Hollantiin uudelleenkin. Eikä näköjään ikinä voi tietää, minne elämä viskaa.

Tämä kappale tuli vielä mieleeni: Ermal Meta Dall'alba al tramonto. Suomeksi siinä sanotaan mm. näin: "Rakasta minua kuin olisi viimeinen päivä." Ja aivan lopuksi: "Rakasta minua kuin olisi jo auringonlasku."