Yksi säie kerrallaan

Olen iloinnut tässä Giblin toipumisesta. Ihon pahin vaihe oli ehkä tiistaina ja keskiviikkona. Palovamma kiertää nyt kainaloon, mutta alkaa kuivua. Yhä pidän keittosuolalappuja kerran päivässä ja laitan sitten hunajaa. 

Maanantaina tai tiistaina otin uutta kanariisinappulaa kokeiluun. Eilen ostin pitkästä aikaa hampurilaiset sekä Giblille että minulle, kuten aiemmin hyvin menneiden kisojen jälkeen. Gibli ei syönyt sämpyläosiota, mikä on poikkeuksellista. Iltalenkillä kakka oli löysähköä ja sitä Gibli teki kolme annosta. Illalla Gibli söi nappuloita vain syöttämällä ja niinkin vain 7 kpl. 

Aamulla Gibli ei juossut ulkoa sisälle ruokakupin luokse eikä suostunut syömään yhtään. Koiralle ei maistunut myöskään kauramaito. Aloin soitella läpi eläinlääkäreitä. Saatiin iltapäivälle aika eläinsairaalan erikoislääkärille. Iski päälle tuttu ahdistus ja oudon tunnoton olo. Ennen lähtöä silittelin Gibliä. Lähtiessä mietin, että tulenko takaisin pelkän hihnan kanssa. Ajaessa katselin taivasta, että näin se oli nätti päivä silloinkin, kun Lysti lähti. Kuinka se ikävä iskee ihan eri tavalla sitten, kun koira on kuollut.

Gibli oli eläinlääkärissä aika ok. Kuumetta ei ollut. Tunnustellen ei ollut mitään poikkeavaa imusolmukkeissakaan. Vatsa aristi lievästi. Otettiin ultraääni märkäkohdun poissulkemiseksi. Ei ollut märkäkohtua. Sivulöydöksenä löytyi pernasta 0,5 cm muutos, jota ei ollut heinäkuussa. "Voi se olla hyvänlaatuinenkin muutos." Mastsolusyöpä leviää maksaan ja pernaan. Otettiin verikokeet. Niissä tulehdusarvo CRP 180 (raja alle 10), valkosoluista neutrofiilit ja monosyytit koholla. Muuten mm. maksa-arvot ok. Palovamma näytti rauhalliselta, ei selittänyt tulehdusta. Eläinlääkärit jäivät pohtimaan, nostaako sädetys tulehdusarvoja. Olin jo laittanut viestiä Utrechtiin ja odotin vastausta. Annettiin pahoinvointilääkkeet, antibiootit ja kontrolliaika onkologille viikon päähän, jolloin verikokeet, pernan ja maksan tutkimus. 

Kotimatkalla ajattelin, että näin sitä roikutaan varassa narun, josta yksi säie kerrallaan katkaistaan. Että eihän minulle mitään luvattukaan. CRP voi nousta myös syövän vuoksi ja on huonon ennusteen merkki. Se sopi kuvaan, kun tauti on kerran jo pernassa. Miten tällaista kuoleman kanssa pelaamista ihan oikeasti voi kestää? Että onko kertarysäys kuitenkin parempi? Ja miksi ei päästä tästä nyt sen verran jaloilleen, että päästäisiin metsään? Jäikö meidän viimeiseksi hyväksi irtiolohetkeksi Pohjanmeren hiekkarannalla olo? Hieno muisto se onkin.

Kotona soi puhelin. Utrechtista soitti Giblin onkologi. Crp voi olla koholla sädetyksen jälkeen tai Giblillä voi olla esim. virustulehdus. Mastsolusyöpä ei yleensä leviä noin pernaan. Ensin se leviää imusolmukkeisiin. Jos oikein ymmärsin, silloinkaan pernassa ei ole vain yhtä muutosta. Tämän ikäisellä koiralla pernassa voi olla muutakin. Normaalia pidemmät unet kuuluvat yhä sädehoidon jälkeiseen aikaan. Hän ei suositellut antibioottia, kun ei kerran ollut kuumetta ja koira on virkeä hereillä ollessaan. Antibiootti vaan vie suolistosta hyvätkin bakteerit. Oireenmukainen hoito, jos koira kerran on virkeä ja kuumeeton. Ja ne uudet nappulat pois.

Enkelien siipien havina herkesi hetkeksi. 

Jäin pohtimaan puhelun jälkeen, että entäpä jos olisinkin eläinlääkärissä päätynyt siihen, että syöpä on levinnyt pernaan, tulehdusarvo on koholla eikä koira enää syö, että lasketaan toinen pois kärsimästä. Sitten olisi tullut tuo puhelu.

Tiistaina on Utrechtin kontrolli. Ehkä se perna on parasta tutkia kuitenkin. Mietin miten paljon organisoidumpaa syöpään sairastuneilla ihmisillä on. Eläimen kanssa sitä jää yksin googlailemaan hoitopaikkoja ja lääkäreitä.

Toipilaan kanssa elämistä

Ihoreaktio on laajentunut, kuten "pitikin". Onpahan varmaa se, että koira ei saanut plasebo-valohoitoa. En toki valohoitoa oikeasti epäillytkään.

Olen pitänyt palovammassa 2 x vrk:ssa keittosuolahaudetta, josta Gibli pitää. Suihkuttelin vamma-alueelle alkuun Vetramilia, mutta en kestä sitä hajua enää itse. En tiedä, paljonko se ottaa koiran nenään. Ostin apteekista ihmisille tarkoitettua manuka-hunajapitoista steriiliä voidetta, joka ei haise. 

Aamulla Gibliä kiinnosti vamma-alue vimmaisesti. Siitä irtosikin 1 x 2 cm ihoa tai rupea. En tiedä, koskiko Gibliin. Laitoin keittosuolahauteen, mikä rauhoitti Giblin heti. Sitten laitoin uutta hunajavoidetta. Sen ongelma on se, että koira voi innostua sitä nuolemaan. Gibli rauhoittui selvästi operaation jälkeen eikä ole sen jälkeen haavaan juuri vilkaissutkaan. Hunaja varmaan suojaa pintaa niin, ettei se arista. Hunajahimoa koirallani ei näytä olevan.

Kävimme päivällä kävelyllä. Gibli olisi taas jaksanut pidempään kuin reilu puoli tuntia. Illemmalla jumppasin Giblin kevyesti ihan jotakin tehdäksemme. Tehtävä oli siis seisoa kahdella tasapainotyynyllä, kun syötin nameja. Toinen tehtävä oli takajalkakyykyt 2 x 3 toistoa. Valitsin tehtävät niin, että ne eivät rasittaisi etujalkaa enempää kuin normaali liikunta.

Iltalenkillä Gibli linkutti lievästi. Siitäkin sanottiin etukäteen. Iltalenkistä tuli 4 minuutin mittainen. Käännyttiin heti takaisin, kun oli saatu asiat tehtyä. Jäin miettimään, tehtiinkö sittenkin jotakin liikaa.

***

Gibli leikattiin tasan 2 kuukautta sitten. Alkuaika oli järkyttävää kipeän ja käytännössä liikuntakyvyttömän koiran kanssa, koska vielä tiesi, että se ei siihen tule loppumaan. Uutiset olivat huonoja ja heti leikkauksen jälkeen oli selvää, että jatkohoitoa tarvitaan. Nyt sädehoidon jälkeen ennuste on yhä epävarma.

Palovamman nuolemisen estämiseksi on pidettävä kuonokoppaa silloin, kun koira ei ole silmän alla. En ole varma, saako Gibli suunsa aivan auki, jos on pakko oksentaa, joten en voi jättää Gibliä yksin. Sisällä ollessamme olemme samassa huoneessa. En poistu asunnosta ilman Gibliä. Öisin nukkuessani Giblillä on koppa. Oletan herääväni yöllä, jos yökkäys alkaa. Luulen, että kaikki koiranomistajat ovat herkistyneet siihen ääneen.

Metsässä Gibli on pidettävä hihnassa, kunnes palovamma on kunnossa. Gibli rakastaa liikaa sammaleessa piehtarointia, jotta iho sitä nyt kestäisi. Koira onneksi pääsee autohäkkiin ja pois jo itsekseen ja liikkuu aika normaalisti. 

Paita on päällä koko ajan. Palovamma erittää kudosnestettä. Pesukierrätyksen vuoksi vaatteita on kolme: 1 urheilupaitani, 1 Giblin college ja 1 medical sleeve. Ne eivat saa hangata ihoa tai puristaa kainalosta. Medical sleeve on vähän liian kapea palovammakohdasta. Hiha pääsee myös kiertymään. Rapsuttaminen onnistuisi.

Medical sleeve

Kotona

Giblille uni maistui hyvin matkan jälkeen. Koira veti syviä sikeitä. Siitä oli sanottu etukäteen. Nukutusten lisäksi väsytti varmasti itse matka ja paluumatka.

Ihossa oli maanantaihin saakka ne kaksi alle sentin kokoista vaaleanpunaista laikkua ja hyperpigmentaatiota eli tummempi iho. Tiistaina kävin Giblin kanssa metsässä. Otin pakasterasian mukaan puolukoita varten. Ajattelin, että ollaan suht paikoillaan ja Gibli saa liikkua omaan tahtiin. Koira juoksi heti järveen, onneksi vain "nilkkojaan" myöten, koska en halunnut palovammaan järvivettä yhtään. Sitten koiruus kävi piehtaroimaan sammalikkoon. Paita oli toki päällä. Tarkastin ihon piehtaroimisen jälkeen. Ihoa oli lähtenyt isommalta alueelta. En halunnut uusia piehtarointeja enkä ihoon liiallista paidan hinkkausta, joten käännyimme takaisin autolle. Kotona huuhdoin ihon keittosuolalla ja sumutin hunajaa päälle. Sitten Gibli sai taas paidan päälleen. 

Tässä on kuva ihosta tiistaina, tahallaan kauempaa otettu. Toivon, ettei koko säteilytysalueesta tule joulukinkun näköistä. Tuo reaktio syvenee ensi tiistaihin saakka noin keskimäärin. Turkki näyttää siltä, että tulee lähtemään säteilytysalueelta. Gibli osaa poseerata lasittunein silmin. Koira on huumorintajuisempi kuin ikinä osasin kuvitellakaan.

En ole vielä aloittanut kipulääkkeitä. Gibli on rauhallinen eikä ole palovammastaan kiinnostunut, nytkin pötköttää pedillään rauhallisena. Kipulääkkeet aloitettaisiin tulehduskipulääkkeillä. Kesäkuussa oli verioksentelua ja -ripulia, mikä todennäköisesti johtui mastsolusyövästä. Jos kipulääkkeen tarve tulee, annan silti kaveriksi omepratsolia.

Eilen ja tänään kävimme katukävelyillä. Tänään annoin Giblin päättää minne mennään. Kun loppuviikosta Gibli näytti selvästi, että ei kävellä pidemmälle, tänään koira pursui ideoita, minne matkaa jatketaan. Ulospäin ei näkynyt, mitä on ollut meneillään. Lopetin haistelukävelyn 40 min kohdalla.

***

Ennen matkaa ajattelin, että käymme Giblin kanssa lähikaupungeissa: Amsterdamissa, Rotterdamissa ja Haagissa. Se jäi. Viikot menivät sädetyksissä ja iltapäivät nukutusten jälkeen levätessä. Illat jäivät lyhyiksi. Viikonloppuisin halusin tarjota Giblille jotakin sellaista, mistä koira pitää. Siksi kävimme rannalla emmekä kaupungeissa. 

Hotellissa asuessa mietin, mihin aika kotona tuhrautuu. Mitkä ovat aikasyöpöt? Kotona on pakko siivota. Aamupala ja ruokaa täytyy tehdä. Pyykkiä voi pestä. Tein firman toimistoasioita, joita voi tehdä vain kotikoneella. Niihin meni aikaa. Pari päivää olen tehnyt yhtä artikkelia varsin intensiivisesti. Täältä on pidempi matka ulkoilemaan luontoon kuin Hollannin hotellista. Ei ole dyynit vieressä.

En vieläkään välillä usko, mitä Giblille ja elämällemme on tapahtunut. Olen kuitenkin alkanut nukkua paremmin enkä aina herätessäni havahdu kauhuun ja ahdistukseen siitä, mitä on meneillään.

Kotimatka

 

Lähdimme ajamaan suoraan eläinklinikalta kohti Saksan Travemündeä tiistaina klo 15 jälkeen. 514 km. Ajoajaksi oli karttasovellus antanut 5 h 20 minuuttia, mutta heti aluksi kävi selväksi, että se ei tulisi pitämään paikkaansa. Oli ruuhkaa, tietöitä, vesisadetta ja 2 liikenneonnettomuutta. Seisoimme jonoissa pitkään. Kamala kiire ei ollut, koska Travemündessä piti olla vasta yöllä. Laiva lähti klo 2 ja sitä alettiin lastaamaan klo 23. Toki teki mieli päästä lähelle määränpäätä mahdollisimman aikaisin ja viettää aikaa vaikka Lübeckissä. Pysähdyimme 2 x huoltoasemalla. Loppumatkasta oli rankkasade ja ukkosmyrsky. 

Gibli nukkui koko matkan pysähdyksiä lukuun ottamatta. Lübeckissä olimme klo 21 jälkeen. Ulkoilutin ja syötin Giblin. Nappasin yhden valokuvan todisteeksi, kun täysikuu loisti sopivasti kahden tornin välistä. 

Sitten luin, että lähtöselvitys onkin jo auki. Ei tehnyt mieli kuluttaa aikaa enää väärässä paikassa, joten ajoimme viimeisimmät 17 km satamaan. Lähtöselvitys sujui jonottamatta. Laivan sisällä auto piti peruuttaa pitkähkö matka alamäkiluiskan yläreunaan. Palikat asetettiin eturenkaiden eteen ja sitten kävelimme hyttiin.

Oli outoa, kun ihmiset puhuivat suomea.

Olin varannut isomman hytin. En varatessa tiennyt, miten kipeä Gibli tulee olemaan, joten halusimme koiralla olevan kääntymistilaa, jotta ei koko ajan osu johonkin, jos toinen lapa on pelkkää vetistävää rakkulaista palovammaa. Laivalla olisimme kuitenkin 35 tuntia (klo 23 - 2 yötä - klo 10). Hytti oli keulassa ja siinä oli kaksi ikkunaa, toinen eteen ja toinen sivulle. Ei se ihan viimeistä huutoa ollut.  

Koiran olosuhteita ei pääse Finnmaid-laivalla kehumaan. Kun Hki-Tukholma- ja Trelleborg-Rostock-väleillä koiran kanssa sai liikkua varsin vapaasti, nyt sai liikkua vain 7. kannella. Olin lukenut etukäteen koirien epäsiististä vessalaatikosta, mutta en silti ollut tarpeeksi varautunut. Hki-Sto- ja Trelleborg-Rostock-väleillä oli ihan siistit soralaatikot, joita Gibli ei kammoksunut. Nyt laivan oikealla ja vasemmalla sivulla oli ehkä 6 m x 20 m kansi, jonka keskellä "hiekkalaatikkona" oli n. 1,5 x 2 m virtsasta litimärkää ja haisevaa tekonurmea. Itse kansi oli täynnä pissilätäköitä ja huonosti siivottua koiran kakkaa. Nostin Giblin tekonurmelle, miltä Gibli hyppäsi välittömästi pois. Meni aikansa, että Gibli suostui pissimään suoraan metallikannelle, kuten muutkin koirat olivat tehneet. Sen jälkeen en ihmetellyt, miksi hytin lattia oli tahmea edellisten asukkaiden jäljiltä. Huuhdoin Giblin tassut aina ulkoilutuksen jälkeen. Omia kusiluistimiamme hinkkasimme käytävän kokolattiamattoon. Olen kuullut monien koiraihmisten ehdottaneen parannuksia koirien vessaolosuhteisiin. En tajua, miksi ei laiteta pientä hiekkalaatikkoa?

Olin ottanut ruoka- ja wifi-paketin. Tiistai-iltana söin pakettiin kuulumattoman focaccian ja seuralaiseni otti myöhäisillallisen. Ruokapakettiin kuului keskiviikkoaamuna brunssi (erinomainen), päivällinen (hyvä) ja torstaiaamuna aamiainen (kattava sekin). Wifin avulla pystyin osallistumaan videovälitteiseen koulutukseen yllättävän hyvin.

Tuuli kohtalaisesti. Laiva keinui jonkin verran. Aallot iskivät välillä laivan keulaan, mikä kuului hyttiin satunnaisina paukahduksina. Gibli niitä aluksi kuulosteli, mutta ei niistä hätkähtänyt.

Laivassa oli toki helppoa vain olla ja levätä. Se puoltaa tuota väliä. Silti seuraavalla kerralla ajan mieluummin Ruotsin kautta parempien laivojen, hyttien ja koiran olosuhteiden vuoksi. Tai sitten Baltian kautta, mutta siitä en sen enempää tiedä. Tai sitten pitää opettaa koira tekemään tarpeensa omaan hiekkalaatikkoon.

Torstaina Suomeen saapuessa oli kaunis aamu. Helsingin nähdessäni tuli kyyneleet silmiin. Vihdoinkin reissu alkoi olla ohi. Mietin, mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen: Giblin tai minun sairastuminen, sädehoitolaitteen rikkoontuminen, kolari, Giblin odottamatton haittavaikutus sädetyksestä tms. Lisäksi Gibli näytti sietäneen säteilytyksen paremmin kuin ennalta odotettiin.

Kotona oli pölyisen hajuista 3½ viikon matkan jäljiltä. Makuuhuoneen seinää vasten oli kompostihäkki. Olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen lähtöä pidin sitä sohvan edessä, jotta Gibli ei hyppää sohvalle ja siltä pois. Matkalle lähtiessä Gibli ei pystynyt kävelemään portaita. Hollannissa portaat alkoivat sujua. Lisäksi koira pystyy hyppäämään jo sängyltä ja sohvalta alas. Autan vielä autohäkistä pois hypätessä.

Tavaroita purkaessa meni oma aikansa. Siivosin. Kävimme kävelyillä.

Gibli on nukkunut pitkiä unia. Annan Giblin levätä. Säteilyalueella on hyperpigmentaatiota ja 2 vaaleanpunaista alle sentin kokoista laikkua. Karvat eivät ole vielä lähteneet. Gibli ei ole kipeän oloinen eikä nuole ihoaan. Jos sunnuntaihin saakka on tällaista, niin sitten tiistaista on kulunut 5 vuorokautta. Ehkä selvisimme vähällä edes ihoreaktion suhteen?

Jos Giblillä ei olisi noin hyvä luonne, reissu olisi ollut hankala. Ääni- tai alusta-aran tai aggressiivisen koiran kanssa matkustamisessa ja hoidoissa olisi ollut ongelmia. Nyt mistään sellaisesta ei tarvinnut huolehtia. Gibli keräsi pisteet kotiin joka paikassa.

Alkaa uudenlainen elämä. Entiset agilityrutiinit ovat poissa: treenit, valmennukset ja kisat. Jää nähtäväksi, mille tasolle Gibli toipuu fysiikaltaan. 

Eniten toivon, että Gibli hyötyi hoidosta ja saamme lisäaikaa. 

14-15/15 sädetykset

Ei tästä taaskaan mitään harkittua koostetta tule, mutta kirjoitan tunnelmia ylös. 

On jäänyt mainitsematta, että asuimme kolmannessa hotellihuoneessa lauantaista alkaen. Ensimmäisen ilmastointilaitteen kondenssiveden poistopumppu piti kovaa ääntä, toinen huone oli ihan receptionin vieressä ja sinne kantautui ravintolasta meteliä kahteen otteeseen keskellä yötä. Onneksi receptionissa oli ymmärtäväinen ihminen. Tämä kolmas huone oli rauhallisin. Nautimme näkymistä ja parvekkeella olemisesta.

Maanantai oli hyvin kesäinen ja lämmin iltaan saakka. 

Giblille piti jälleen asettaa kanyyli. Pääsin takahuoneeseen mukaan. Ensin Gibli rauhoitettiin lihakseen. Kanyyli laitettiin säteilytysjalkaan, koska se oli ainut jalka, missä oli vielä käyttökelpoisia laskimoita. Ensimmäisellä ei tämäkään kanyyli vetänyt, joten toinen laitettiin vähän korkeammalle, ei kuitenkaan säteilytyskenttään. Se kanyyli toimi. Reilun vartin päästä Gibli palasi, oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Laitoin Giblin pedin parvekkeelle. Gibli sai nukkua pois pöhnäänsä vieressäni.

Illemmalla ajoin Giblin kanssa Utrechtiin vastaan ystävääni, joka lensi Helsingistä Amsterdamiin ja tuli junalla Utrechtiin. Piipahdimme nopeasti keskustassa, jotta hän näkisi kaupungista edes vilahduksen. Sitten kävimme hiekkadyyneillä, jotta hän näki nekin ja selkiintynyt Gibli sai vähän liikuntaa.

Tiistaina satoi kunnolla, koko päivän, ensimmäistä kertaa koko Hollannissa oloni aikana. Pakkasimme auton ja ajoimme eläinsairaalaan. Nyt Gibli ei olisi halunnut enää hypätä autosta parkkipaikalle lainkaan. Tämä kerta vielä, Gibli.

Säteilytykseen odottamassa.

Jälleen olin Giblin mukana takahuoneessa. Onneksi kanyyli veti ja Gibli pääsi yhdellä nukutuksella. Säteilytyksestä Gibli palasi tämä kortti kaulassaan. Liikuttavaa. 

Vein Giblin autoon toipumaan nukutuksestaan. Sinne tuli minulle uusi onkologi. Koska Gibli oli sen verran virkku, sai matolääkkeen ekinokokkia ym. mönkiäisiä vastaan. Sitten Gibli sai jäädä autolle ja keskustelin onkologin kanssa. Pääasiat:

• Syöpä voi uusia kolmella lailla: paikallisesti, etäpesäkkeinä tai uutena mastsolukasvaimena, koska koiralla on niihin alttius.
• Giblin iho on kestänyt yllättävän hyvin. Jos olisi hankala reaktio, se näkyisi jo. Jos iho ei pahene 5-6 vrk kohdalla, se ennustaa sitä, että selvisimme vähällä. 20 % koirista selviää vähillä ihoreaktioilla. Joka tapauksessa on tärkeää, että Gibli ei saa nuoltua mahdollista ihoreaktiota. Hain maanantaina apteekista Metacamit ja gabapentiinit, joita aloitan, jos Gibli on kipeän oloinen jollakin tavalla. Itse iholle ei tarvitse laittaa mitään. Hunaja on se, mitä käytetään eniten, mutta ei kannata käyttää, jos koira haluaa sitä nuolla. Jos iho tulehtuu, antibiootti.
• Gibli on todennäköisesti väsyneempi vielä muutaman (?) viikon, koska unilääkkeitä on elimistössä vielä pitkään. Kannattaa kuulostella koiran jaksamista mm. ulkoiltaessa.
• Seuranta on 3 viikon kuluttua. Sen jälkeen seurannat Suomessa kuukausien tai vuoden kohdalla. Ei ole tarkkaa protokollaa eikä kukaan tietenkään valvo, miten niitä noudatetaan. Mutta jos koiralle tulee jotakin uutta, kuuluu käydä lääkärissä. (Kts. ensimmäinen kohta.)
• Jatkossa meihin voidaan olla yhteydessä tutkimusmielessä. Tässä kohtaa olin erityisen iloinen, että olimme hoidossa yliopistosairaalassa. Hoito tuntui muutenkin vilpittömältä ja koiran parasta ajattelevalta eikä rahan nyhtämiseltä.
• Lopulta lääkäri kätteli ja toivoi kuulevansa kuulumisia. Kiitin jälleen mahdollisuudesta päästä heille hoitoon.

Sitten kävelin autolle vähän haikein tunnelmin. Näytin ihmisseuralaiselleni 15 parkkikortin pinkkaa ja kerroin, kuinka ensimmäisen parkkilipun saatuani päätin säästää jokaisen. Sitten lähdimme ajamaan vesisateessa kohti Saksaa. Niin se syksy tuli Hollantiinkin.

Rannalla ja palatsissa

Aamupalalla hotellin aamiaisen lady kertoi meille, että alueella on susilauma. Koiraa kannattaa pitää lähellä, jos pitää irti. Lisäksi dyyneille kannattaa mennä silloin, kun siellä on paljon ihmisiä. Yksi koira oli juuri hävinnyt. Olin juuri kaavaillut iltaista kävelyä hiljaiseen aikaan. Ei ollut tullut mieleenikään, että täällä on susia. Piti tarkistaa asia ihan internetistä, paikkansa se piti.

Pitkään emmin, ajaako rannalle lauantaina vai sunnuntaina. Lauantai-illaksi oli luvattu 100 % pilvistä. Silloin ei Gibli tarvitsisi paitaa. Sunnuntaille oli ennustettu hellettä, joten ajattelin rannalla olevan liian kuumaa ja väentungos. Sitten tuumin, että Giblin iho voi olla sunnuntaina erilainen, jolloin rannalle ei voi mennä. Niinpä ajoin sinne lauantai-iltana. Se oli oikea päätös. Sää oli sellainen kuin kuvista näkyy, lämmintä +22. Lisäksi ihmisiä tuli paljon meitä vastaan, pois rannalta. 

Kaukana on laivoja, tuulivoimaloita ja Iso-Britannia.

Gibli ei uinut, mutta ei enää ihmetellyt isoja maininkeja.

"Gibli, enää 2 säteilytystä, sitten me on tehty tämä."

Rannalla oli 3 sinistä meduusaa jälleen. 

Soitin videopuhelut lähimmilleni, jotta sain heidät mukaan ikimuistoisiin hetkiin.

Kotiin palatessa aurinko laski ja kuu nousi. Laskin, että moottoritiellä oli isoimmissa liittymissä 6 kaistaa per suunta. Kotiin palattua oli pimeää.

Aamulla Gibli alkoi nuolla säteilytysaluetta ja siinä näkyi yksi 0,5 cm halkaisijaltaan oleva vaaleanpunainen alue. Olin tyytyväinen, että olimme rannalla lauantaina. Iholle ei saa laittaa mitään voidetta niin kauan kuin säteilytys jatkuu. Tilaamani lääkinnällinen hiha ei tullutkaan automaattiin vaan toimistopisteeseen, joka oli tänään kiinni. Laitan Giblille yöksi kuonokopan, mikä ei häntä näytä kiusaavan ja otetaan tuolta pesty paita käyttöön.

Ystävällinen aamiaislady antoi meille tänä aamuna vinkin paikasta, jossa oli tykännyt käydä koiransa kanssa. Se oli upea, 350 v. vanha kuninkaallinen palatsi valtavine puutarha- ja metsäalueineen, lampineen ja suihkulähteineen. Suurimman osan ajasta kävelimme isojen puiden varjossa. Tänään oli +28 helle.

Laitan tähän eiliseltä yhden lempikuvistani. Istuimme vierekkäin ja katsoimme merelle. Harmittaa, ettei ollut oikeaa kameraa mukana. Harmittaa myös, että kännykkään oli jäänyt "liikekuva" päälle eikä siitä saanut poimittua yksittäisiä kuvia, kuten ennen. 

"Gibli pitkissä mietteissä", kirjoitti kuvasta osuvasti ystäväni.

Perjantain sädetys ja onkologin tapaaminen

Iltapäivällä oli säteilytys. Pääsin taas takahuoneeseen mukaan. Hoitaja esitteli eri osastoja ohi kävellessämme. Nyt Giblin kanyyli oli paikoillaan ja rauhoitus meni ongelmitta. Gibli oli tyyni, trazodoni tuntuu auttavan. Sekin auttaa, että kanyyli oli takajalassa.

Gibli palasi säteilytyksestä ilman kanyylia. Mukana oli onkologi, joka sanoi, että ensinnäkin iho on yhä niin hyvässä kunnossa, että voimme olla vapaasti viikonloppuna, mennä vaikka meren rantaan. 

Sitten onkologi silitti Gibliä haikean oloisena ja sanoi, että me emme varmaan enää näe. Hän ei pääse tiistaina hoitopalaveriin työvuorojensa vuoksi, joten hän selittää nyt asiat. Olen suurimman osan niistä kuullut ennenkin, mutta kertaus ei haittaa:

• Iho alkaa sädetyksen jälkeen punoittaa ja hilseillä. Mahdollisesti kehittyy erittävä, ns. kostea ekseema. Se on kipeä. Hoitona on aluksi tulehduskipulääke. Sitten lääkitystä voidaan tehostaa gabapentiinilla, parasetamolilla ja opioideilla. 
• Ihottumaa ei saa nuolla. On lääkinnällisiä hihoja, joita saa ostaa klinikan kaupasta. Ostin yhden jo verkkokaupasta. Lisäksi aion käyttää tarvittaessa kuonokoppaa, minkä kanssa Gibli on hyvin sinut. Muovitötterö on Giblille hirvitys. Puhallettava kauluri voi olla tarvittaessa kokeilemisen arvoinen.
• Iholle voi käyttää hunajaa, jos se ei ole rikki. Palovammainen iho on kipeä, joten voiteiden laitto ei tule onnistumaan. 
• Kosteaan ekseemaan saan käyttää silikonipäällystettyjä haavataitoksia. Voi käyttää myös terveyssiteitä. *En muistanut kysyä keittosuolahauteesta. Hopeasidoksista olen kysynyt aiemmin.*
• Palovamma on herkkä tulehtumaan. Jos erite alkaa haista, muuttuu keltaiseksi tms., on infektio ja siihen kuuluu aloittaa antibiootti. (Aion pestä Giblin klinikan jäljiltä joko laivassa tai kotona. Riippuu siitä, miltä iho näyttää. Autohäkin alustakin menee sitten vaihtoon.)
• Ihottuman pitäisi olla ohi noin 4 viikossa. 
• Sen jälkeen iho voi olla pitkään kalju. Lisäksi ihoon voi jäädä pigmenttimuutoksia. 
• Jatkossa sädetetty iho pitää suojata auringonvalolta rasvalla tai paidalla.
• Kyynärpään ihosta tulee pitää huolta. Giblillä ei ole ollut kyynärpäissä kovettumia. Jos olisi sellaisia, ne lisäisivät riskiä ongelmille.

• Jos tulee mitään kysyttävää, he ovat sähköpostin päässä. 
• Kontrolli on 3 viikon kohdalla. Jos olisin Utrechtissa, kontrolli olisi paikan päällä. Nyt käytämme sähköpostia ja valokuvia. *Jäi kysymättä, miten ja millä aikataululla sen jälkeen on kontrollit.*

• Fysioterapian ym. voi aloittaa, kun palovamma on parantunut, todennäköisesti noin 4 viikon kuluttua. 
• Sitten saa elää normaalisti.

• Ekinokokkilääke annetaan todennäköisesti tiistaina.

• Kysyin vielä uusimisriskistä. Säteilytyksellä voi saada vuosia lisää, koska sillä saadaan kontrolloitua kasvainta paikallisesti. Sitten tuli lause, mikä sai ahdistukseni nousemaan: A little bit worry herättää se, että kasvain oli kasvanut lihaksen sisään. (Aggressiivisempi laatuaan kuitenkin?) Aika näyttää.
• Tästä lauseesta taas olen kiitollinen: Toisaalta se, että kasvain on ollut vuosia, on hyvä merkki. 
• Sanoin ilmoittavani hänelle, miten meillä menee. Hän ottaa mielellään vastaan kuulumisia. Erityisesti hän toivoo kuvia ja kuulumisia vuosien päästä. Sanoin erityisen mielelläni lähettäväni Giblin kuulumisia vuosien päästä. Sitten kiitin häntä mahdollisuudesta saada hoidattaa Gibli heillä.

Kotimatkalla ahdisti. Ajattelin, että minun on päästävä kasvaimen uusimisen jatkuvasta pelosta. Olen alkanut jo hahmotella alustavaa suunnitelmaa kasvaimen uusimisen varalle, jotta se on sitten ennalta kunnolla mietitty. Siihen tarvitsee avuksi luottolääkärin. Gibli on nyt myös sekundaarisyövän riskissä säteilytyksen vuoksi. Toisaalta kuolo voi tulla milloin tahansa mistä syystä tahansa kummallekin meistä.

Tuumin sitä, kuinka monilla koira on jäänyt kerrasta eläinlääkäriin. Joku vaiva on osoittautunut levinneeksi syöväksi, jolle ei voi tehdä mitään. Ja mieleeni muistuu lymfoomaan kuolleet koirat, joilla elinaika laskettiin viikoissa diagnoosin jälkeen. On tullut vaikutelma, että koiran syöpädiagnoosi on heti kuolemantuomio. 

Giblin kanssa meille tarjoutui mahdollisuus ostaa lisäaikaa. Tärkeintä on nauttia siitä ajasta, mitä meillä on. 

Aamun usvassa aurinko paistoi hienosti lehtien lomasta.

11. ja 12. sädetys - kanyyliongelmia

Keskiviikkona pääsin taas mukaan Giblin sädetyksen esivalmisteluihin. Kanyyli oli jälleen liikkunut tai laskimo jotenkin inflammoitunut. Nukutusaine kirveli. Taas säälitti koiraparka. Ihmettelen, että Gibli ei ole purrut vieläkään ketään. Lääkettä ehti mennä sen verran, että Gibli nukahti. Sitten etsittiin seuraava suoni, mihin laittaa kanyyli. Se löytyi takajalasta. Koska Gibli alkaa olla kanylointitilanteissa ahdistunut, aloitettiin tratsodoni-tabletti 3 tuntia ennen hoitoja. Se on siis ihmisten unettava masennuslääke, jota käytetään eläimillä ahdistuksen poistamiseksi. Hain sen klinikan apteekista sillä välin, kun Gibli oli sädehoidossa.

Uuden kanyylin kanssa sai liikkua normaalisti, joten kävimme illalla dyyneillä kävelyllä. Ajattelin Giblin päälle tekevän hyvää päästä vähän humputtelemaan. Gibli halusi mennä uutta polkua metsän reunassa, joten kävelimme sitä pitkin sitten. Gibli oli irrallaan, kuten muutkin koirat. Olin varuillani - kaikki koirat eivät ole kohteliaita. Gibli nautti. Jotenkin arvasin, että Gibli tulee jalkojen väliin, kuten usein kisoissa hyvän startin jälkeen. Kamera oli valmiina ja tässä on tulos: Video.

Torstaina eli tänään pääsin myös mukaan Giblin kaveriksi. Tratsodoni auttoi ehkä vähän Giblin ahdistukseen. Jälleen kanyylin ympäristö vuoti. Kanyyli kuitenkin veti jotenkin, joten Gibli sai ei-kudosta-ärsyttävää nukutusainetta ja nukahti. Seuraava kanyylin paikka löytyi vasemmasta takajalasta. Tarjouduin pitämään liikunnan minimissä illalla ja perjantaiaamuna. Kokeillaan sitä, jospa ei taas huomenna tarvitsisi etsiä uutta suonta. Anestesiologi selitti, kuinka tyypillistä on, että säteilytyksen loppua kohden suonet eivät vaan enää kestä, jos oikein ymmärsin, niin jotenkin ne inflammoituvat tippapaikasta.

Vielä olisi 3 sädetystä jäljellä. Iho kestää yhä. Siinä ei näy vielä mitään eikä Gibli osoita mitään huomiota sädetyspaikkaa kohtaan. Muuten koira alkaa olla kuin tilkkutäkki ajeltuine kanyylipaikkoineen.

***

Ei ole tippaakaan koti-ikävä. Vaikka tällä matkalla on surullinen pohjavire, tässä on silti paljon hyvää. Ilman Gibliä ei olisi tullut tätäkään koettua. 

Elämä on helppoa. Aamuisin ulkoilutan Giblin hotellin ympäristössä, sitten ruokin Giblin ja käyn aamiaisella, vähän vaihtelevassa järjestyksessä. Giblin ruuan ja nukutuksen välillä täytyy olla 6 tuntia. Teen töitä, sitten ulkoilemme ja lähdemme säteilytykseen. Matkaa on vartti per sivu. Sieltä palattua käyn yleensä lähikaupassa. Seuraavaksi Gibli ottaa päiväunet, välillä minäkin. Sitten taas ulkoilemme ja syömme. Illalla luen kirjaa tai katson netistä jotakin. 

Päiväunien jälkeen kuva arki-elämästä.

On ihanan vaivatonta. Jos huoneessa olisi pyykinpesukone ja mikroaaltouuni, en muuta kaipaisikaan. Aloin pohtia, mihin ihmeeseen aika menee kotona? Mitä turhaa siellä teen? Ja entä jos jatkossa tosiaankin olisimme muualla kuin Suomessa osan vuodesta?

9. ja 10. sädetys

Maanantaina Giblille piti laittaa uusi kanyyli tätä viikkoa varten. Pääsin Giblin kaveriksi takahuoneeseen. Voi sitä Giblin iloa, kun huomasi, että tulen mukaan. Gibli katsoi minua herkeämättä koko matkan, hymyili onnellisena ja häntä heilui. Anestesialääkäri oli päättänyt, että antaa nukutuspiikin Giblin kankkuun, jotta Gibli saa nukkua suonen etsimisen ajan. Gibli kipusi syliini ja parkaisi, kun piikki sattui. Säälitti. Sitten Gibli nukahti syliini. Hoitaja sanoi lääkärille, kuinka Gibli oli iloinen, kun pääsin mukaan. Alkoi suonen etsiminen oikeasta etujalasta. Ei onnistunut ensimmäisellä eikä toisella yrittämällä. Lopulta kanyyli saatiin takajalkaan. Sitten jätin Giblin sädetykseen. Sädetyksestä tulikin sitten koira, joka oli aivan tööt tuplanukutuksen jäljiltä. Gibli ei pystynyt kohdistamaan katsettaan eikä pysynyt oikein pystyssä. Kannoin Giblin autoon ja autohäkkiin. Autohäkkiinkin Giblissä oli asettelemista, kun koiraparka jymähti seisomaan. Hetken mietin, että ei olisi ihme, vaikka purisi. Mutta ei purrut. Koko ilta meni nukkuessa. Lisäksi takajalan kanyyli vaivasi liikkuessa. 

Vielä ennen nukahtamistani muistelin, miten onnellinen Gibli oli, kun kävelin kaverinaan takahuoneeseen. En ikinä unohda sitä katsetta. Kävi Gibli kovasti sääliksi. Välillä ahdistaa Giblin puolesta niin, että rinnasta ottaa.

Tänään en päässyt Giblin mukaan, vaikka tarjouduin. Minusta olisi Giblille mukavinta, että saisi nukahtaa, kun olen vieressä. Giblin haki se Mukava Hoitaja. Giblillä kesti normaalia pidempään. Hoitaja tuli kertomaan, että takajalan kanyyli oli liikkunut pois paikoiltaan ja rikkonut suonen. Paikka oli pitänyt puhdistaa kunnolla ja rupien irrotuksen jälkeen se oli alkanut vuotaa. Gibli oli taas nukutettu ensin lihakseen. Sitten kanyylin paikka oli löytynyt oikeasta etujalasta. Mukava Hoitaja kertoi, että Gibli tukeutuu häneen ja kipuaa hänen syliinsä nukutushuoneessa. Hän sanoi jättävänsä viestin huomiselle hakijalle, että voisin tulla mukaan, jos se on mahdollista. 

Gibli oli tuplanukutuksen jälkeen tuodessa taas ihan tööt, vinkui ja hoiperteli enkä tiedä tunnistiko minua lainkaan. Takajalan kanyylin paikka vuoti verta, se piti sitoa uudelleen aulassa. Autolla sidoin sitä lisää. Ajoin suoraan kotiin ja kotona putsasin jalkaa. Koko ilta on mennyt horjuvan, notkuvin jaloin seisovan, vinkuvan ja torkahtelevan koiran kanssa. Olen muistuttanut itseäni, että koira on sentään hengissä. Ja enää 5 säteilytystä.

Hyvää tässä on nyt varmaan se, että Gibliä ei rääkätty hereillä suonta etsien ja että tuo etujalan kanyyli ei nyt Gibliä näytä haittaavan. Jos tuo kanyyli kestää paikoillaan, ensi maanantaina on vielä seuraava tipan laitto, jos tuota ei pidetä yli viikkoa. Giblin iho kestää myös yhä. Kysyin hoitajalta, toimiiko heidän laitteensa varmasti. Hän sanoi, että eivät he ihoreaktiota vielä toivokaan ja samasta vanhasta 2 viikon säännöstä oli jälleen puhe. Varmistin tutkimusten prosenttiluvuista, että 20 % koirista ei saa lainkaan ihoreaktiota.

Yhtenä päivänä pohdin, että tämän reissun loppuessa voi iskeä haikea olo. Ainutlaatuinen ja ikimuistoinen, vaikkakin surullinen jakso elämässä päättyy. Tänään katsoin Gibliä ja tiesin, kuka ei ainakaan jää kaipaamaan näitä aikoja.

Torkkumisen välissä käytin Giblin asioillaan. Niiden hoitamisen jälkeen Gibli määrätietoisesti käveli parkkialueen läpi ja seisahtui automme taakse. Auton paikkahan vaihtuu, koska ei meillä mitään nimikkopaikkaa ole. Jaksoin hämmästellä koiran hajuaistia. Päätin samalla käydä kaupassa hakemassa ruokaa. Hotellissa on se huono puoli, ettei ole mikroa, joten jatkan arkisin kylmäruualla.

Paluumatkalla otin videon täkäläisistä liikennevaloista. Reissun aluksi pohdin, olenko niin ajatuksissani, että punainen valo vaan yhtäkkiä on vihreä. Tässä näkyy kuitenkin totuus. 

Kielen osaamattomuudesta on oikeasti haittaa varsinkin tilanteissa, joissa ei ehdi kääntää kännykällä. Näitä on esim. liikennemerkit, joissa on tekstiä, bensa-automaatti ja kaupan itsepalvelukassa, joilla ei halua jonoa perään. Kaikissa ei ole kielivalikkoa. Niinpä ilmoittauduin hollannin kurssille. Olkoot se seuraava kieli englannin, ruotsin, saksan, espanjan, italian ja kreikan lisäksi. Saatan matkustaa Hollantiin uudelleenkin. Eikä näköjään ikinä voi tietää, minne elämä viskaa.

Tämä kappale tuli vielä mieleeni: Ermal Meta Dall'alba al tramonto. Suomeksi siinä sanotaan mm. näin: "Rakasta minua kuin olisi viimeinen päivä." Ja aivan lopuksi: "Rakasta minua kuin olisi jo auringonlasku." 

Utrecht

Tänään kävin Utrechtin keskustassa. Jätin Giblin hotellille. On tainnut jäädä mainitsematta, että jäimme lopulta alkuperäiseen yöpaikkaan, koska toisesta airbnb:stä ei kuulunut ikinä mitään. Sen kaupungin suhteen ajattelin, että Gibli ei juuri nauti kaduille kävelemisestä emmekä olisi päässeet joka paikkaan sisälle. Selvitin etukäteen, että koiria ei saa viedä esim. isoon kauppakeskukseen, jonka alakerrassa on iso parkkihalli. 

Utrechtin keskusta on tosi kiva! Siellä on vanhoja katuja, kanaaleja, paljon kauppoja ja ravintoloita, ja iso ostoskeskus. Tuli Bologna mieleen, vaikka ollaan paljon pohjoisemmassa. Voisin joskus lomailla täällä ihan oikeasti.

Tänään satoi aamulla, klo 12 maissa olin kaupungissa, missä oli hyvä ilma. Illemmalla satoi jälleen. Lämmintä on kyllä ollut, 25 iltapäivällä. Täällä on oudon syksyisen näkyistä silti: maassa (ja puissakin) on paljon keltaisia lehtiä.

Palattua katsoin autokantaa hotellin pihalla, se kuvastaa autokantaa muuallakin. Paljon on tietysti hollantilaisia autoja, seuraavaksi eniten on belgialaisia, sitten saksalaisia, muutama ranskalainen, jokunen sveitsiläinen, ja pari brittiautoa on ollut myös. Ja sitten on yksi FIN. [ylpeänä] Tuossa läheisessä taajamassa kävin tankkaamassa auton (95 maksaa 1,9 €/litra). Alkoi sataa. Ajattelin nopeasti kävelyttää Giblin vähän syrjemmässä. Ajoin hiljaisen pikkutien päätyä kohti ja mietin, mihin jätän auton. Poliisi tuli perässä ja ajoi viereen: "Milläs asioilla sitä täällä ajellaan?" - "Ajattelin käyttää koiran ulkona." - "Ahaa, no sitten." Kai minä sitten näytin epäilyttävältä ulkomaalaiselta rosvolta.

Rannalle

Säätiedotus lupasi epävakaista tälle päivälle ja sateita sunnuntaille. Ensi viikolla on taas kanyyli jalassa ja sitten ehkä iho rikki, jolloin rannalle ei voi mennä. Aamulla näytti varmimmalta olla perillä puolen päivän maissa, ja niin me olimmekin. 

Siellä se meri siintää. 

Ihmisiä ja koiria oli enemmän kuin viimeksi. Erityisen paljon oli leijalautailijoita. Koirarannan vieressä on heille omistettu ranta. Kävelimme Giblin kanssa veden rajassa. Välillä väistimme villimmän näköisesti leikkiviä koiria kauemmas rannasta. 

Pois lähtiessä Gibli tökkäsi kuononsa tähän 20 cm halkaisijaltaan olevaan juttuun. Se näytti joltakin lasten geelimäiseltä frisbeeltä tai sulaneelta lampulta (?!).

Googlasin sinisen jutun kotona ja yllätyksekseni se on "blue jellyfish" eli meduusa. Siitä olisi voinut saada todella hankalan reaktion, mutta ehkä oli kuollut tai Gibli tökkäsi sitä juuri oikeaan kohtaan. 

***

Viime päivän huomiot liikenteestä Hollannissa: 1. Liikennevaloissa ei pala keltainen ollenkaan, kun valot vaihtuvat vihreiksi. Vihreä taasen vaihtuu keltaisen kautta punaiseksi. 2. Pyörille on paljon omia pyöräteitä, mutta myös paljon kolmioita. Pyöräilijöiden kuuluu siis väistää autoilijoita todella usein.  

Huolia ja sädetykset 6-8/15

Keskiviikko 

Keskiviikon sädetyksen jälkeen Gibli alkoi arkoa sädetettävää vasenta etujalkaa. Samalla puolella on myös tippa, koska sitä ei viimeksi saatu oikealle. Tarkoitus on jatkossa säästää sädetysjalka tipan vaivoilta. 

Olin tietokoneella. Laskin Giblin ruuat tänne tullessa väärin. Ne riittävät ensi viikkoon. Tilasin jo kerran nettifirmasta säkin, mutta firma taisi olla vikavalinta. Tilasin hollantilaisesta firmasta uuden säkin. Katsoin koneella ollessa sivusilmällä, miten Gibli alkoi oireilla vasenta etujalkaansa. Gibli kevensi jalkaansa istuessaan ja seistessään. Koiraparka nuoli varpaitaan. Löysäsin ensin tippasidosta, mutta se ei auttanut. Ajattelin sitten, että ehkä kanyyli painaa suonen seinää tms. Soitin päivystysyksikköön, että saanko ottaa tipan pois. En saanut, koska suonia pitää säästää. Kesken iltakävelyn Gibli pysähtyi ja halusi takaisin hotellille. Noudatin koirani tahtoa ja ajattelin, että nyt on jotakin tosi vialla.

Sitten aloin miettiä, että Gibli-parka ei ehkä kestäkään sädetystä. Ihoreaktion piti tulla vasta 2 viikon kohdalla. Ihossa ei näkynyt mitään, mutta pohdin, että ehkä ihoa kuumottaa. Sitten tuumiskelin, että ehkä säteilytys ärsyttää hermoja, joka johtaa säteilykipuun varpaisiin. Että eihän sitä säteilytystä sitten voi jatkaa: sädetyksen piti olla kivutonta, mutta jo viikon kohdalla koira linkuttaa.

Kastelin pyyhkeen kylmällä vedellä ja haudoin sillä säteilytyskohtaa. Silittelin Gibliä. Tunnustelin kaulan oikeaa puolta, koska Gibli oli sitä antaumuksella rapsuttanut, että onkohan siellä punkki. Sitten sormi sattui pattiin. Patti oli vajaan sentin halkaisijaltaan, tuntui nesteisen kumimaiselta, reunoiltaan tarkalta pikku pallolta. Gibliltä tutkittiin kaikki mahdolliset patit ennen leikkausta, koska jopa 21 % koirista saa lisää mastsolukasvaimia. Niitä pidetään itsenäisinä omina kasvaiminaan eikä etäpesäkkeinä. En silloisessa syynissä tätä huomannut. Jos tämä ruljanssi ei ole jo ennestään ahdistanut tarpeeksi, niin nyt tuli uudet kertoimet.

Torstai 

Heräsin yöllä, käväisin vessassa. Huone on öisin aivan pimeä. Tiesin Giblin olevan sängyn vieressä enkä halunnut talloa koiraparkani päälle. Hapuilin sängyn reunaa ja päätin loikata sänkyyn jalkopäästä. Heittäydyin suht rohkeasti uimahyppytyylillä. Sänky olikin vinossa minuun nähden, joten jatkoin matkaa pääpuolen vierestä lyöden pääni yöpöytään ja päätyen lattialle pää edellä. Hetken mietin, menikö taju ja totesin, ettei mennyt. Sitten kokeilin, millainen kuhmu tulee ja tuntuuko kostealta. Pientä pattia oli jo, mutta verestä en saanut havaintoa. Ajattelin, että se on luonnonvalintaa, jos hullusti käy ja jatkoin unia.

Aamulla heräsin taas valitettavan tuttuun tunteeseen: mitäs pielessä olevia ahdistavia asioita taas pitikään muistaa. Kävin linkuttavan koiran kanssa aamuasioilla. Kävin aamiaisella. Etsin patin uudelleen ennen Giblin sädetystä. Se oli pienentynyt. Just sitä koon vaihtelua, mitä mastsolukasvainkin tekee. Mastsolupatit voivat myös kutista, mikä inhottavasti sopisi samaan. Leikkasin karvoja patin kohdalta, jotta sen löytää. Vein Giblin sädetykseen. Sanoin kivusta. He lupasivat katsoa, onko tippa paikoillaan. Sanoin myös patista. He kysyivät, otetaanko ohutneulanäyte. No kyllä. 

Giblin palattua odotin jotakin helpottavaa tokaisua, että "ei siinä ollut kuin rasvaa". No ensinnäkin tippasidos oli ollut liian tiukalla, vaikka jo kertaalleen sitä löysäsin. Toiseksi, Giblin näyte oli mennyt patologille. Huomenna tulee tulokset. On sellainen olo, että tämä ei kerta kaikkiaan voi olla totta. Mietin, missä välissä seuraava patti leikataan, jos se pitää leikata. Että taas se revohka imusolmukkeiden tutkimisten ja tikkien kanssa, kun tässä on muutakin vaivaa meneillään. No kaulassa on ainakin nahkaa, mistä ottaa, ja patti vielä pieni.

Oli 24 lämmintä, iltapäivästä ukkosti. Sitten taivas selkeni. Illalla kävelimme dyyneillä. Gibli ei linkuttanut. 

Perjantai

Tämä aamu valkeni kauniina. Kävin taas Giblin kanssa aamukävelyllä ja pohdin, miten elämä muuten Hollannissa voisi olla kohdallaan. Gibli voi edelleen hyvin, ei linkuta, syö ja juo normaalisti, on virkeä. Ihossa ei näy mitään. Päivisin koira loikoilee, kuten aina. Sädetyksen jälkeen tokkuran aste vaihtelee. Olen antanut Giblin nukkua rauhassa väsymyksen pois. Illalla on oltu virkeitä.

Iltapäivällä vein Giblin jälleen sädetykseen. Se Mukava Hakija oli vastassa ja näin syrjäsilmällä, kuinka hän seistessään kääntyi katsomaan kohti taivasta ja oli huolestuneen oloinen. Kysyin patista. Hän sanoi, ettei tuloksia vielä ole, ja lääkäri tutkii tänään Giblin. 

Autolle palatessa valmistauduin pahimpaan. Olin jo aiemminkin ajatellut, että ei tässä jutussa enää taida olla hyviä käänteitä. Että kun en voi kunnolla vaikuttaa mihinkään, niin jääkööt päätösvalta eläinlääkäreille. Päättäkööt he, missä järjestyksessä säteilytetään ja tutkitaan ja leikataan lisää, jos leikataan. Ja tuttu turta olo oli taas. 

Sitten palasin odottamaan Giblin paluuta. Mukava Hakija sanoi, että ei tarvitse olla huolestunut patista, mutta lääkäri tulee vielä jututtamaan. Lääkäri sitten tulikin ja sanoi, että patista löytyi vain rasvasoluja. Jos patti jatkossa elää, täytyy ottaa sitten uusi näyte, mutta nyt ei ole huolta. Saamme jälleen nauttia viikonlopusta, Gibli on jälleen ilman kanyylia. 

Paluumatkalla kävin täkäläisellä postiautomaatilla hakemassa Made in Finland -haavanhoitotuotteet, jotka maksavat täällä kolmasosan Suomen hinnoista.

Sekin on välillä putkahtanut mieleen, kuinka koirablogista on tullut syöpäkoirablogi. Tämä Giblin syövän hoito ei sädetykseen lopu, vaan jatkossa on tiivis seuranta. Pitää muistaa kysyä, milloin fysioterapiaakaan voi aloittaa. Ehkä sitten, kun iho on toipunut? Tasamaalla Gibli liikkuu kohtalaisen hyvin, mutta esim. portaita alas koira ei pääse. Autohäkistä autan Giblin alas tukemalla kylkiluiden alta.

Mutta tänään on jonkinlainen etappi saavutettu. Sädehoidon puoliväli on ohitettu. Se on jäänyt sanomatta, että jos joku näitä sädehoitoasioita pohtii, minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla. Autan mielelläni.

5/15

Sunnuntaina kävimme dyyneillä ihan illasta, eilen myös. Tänään on ollut niin lämmin päivä (auton mittarissa 28 ja virallisesti 27), että kävimme luontopolulla metsän siimeksessä. Emme olleet pitkään.

Dyyneiltä, varjon puolelta

Tänään Gibli sai 5. säteilytyksen. 1/3 on siis takana, 2/3 edessä. Perjantaina pitäisi olla yli puolen välin. Viikko sitten tulimme Utrechtiin, 2 viikon päästä lähdemme pois. Gibli on ollut todella kiltisti sädetyksessä. Säteilytyksen jälkeen tulee aina vähän hoiperteleva koira takaisin. Silmät kiiltävät silmätipoista. Niitä käytetään, jotta silmät eivät kuivu, koska koiralta jää nukutuksessa silmät auki. Tänään hakija kysyi vointia, sanoin, että "fine". Sitten hän kysyi, kuinka Gibli voi. Vasta sen jälkeen tajusin, että he empaattisesti kysyvät myös minun vointiani. Pidän myös siitä, kuinka tänään Giblin palauttaja silitti Gibliä. Löysin muuten videon Utrechtin klinikasta. Tuossa samassa odotusaulassa mekin käymme.

Kysyin eilen, milloin iho alkaa kärsiä. Siis onhan 2 viikosta ollut puhe, mutta en tiennyt, alkaako silloin oireilu eli punoitus ja hilseily, vai onko silloin jo pahemmat vaikutukset. Aloin jo miettiä, onko koko vehje rikki ja antaa vain valohoitoa. Vastauksen mukaan ensi viikonloppu voisikin olla vielä hyvää aikaa. Kanyyli ei saa kastua ja on taas jalassa perjantaihin saakka. Kanyylin poiston jälkeen kävisimme meren rannalla, jos ilma suo. On ennustettu epävakaisempaa ilmaa. Kunhan ei sataisi.

Pohdin, ostanko täältä Mölnlycken hopeasidoksia, jotka on tehty Suomessa. Niitä käytetään ihmisten palovammoihin ja painehaavoihin, imevät hyvin nestettä, ovat antibakteerisia eivätkä tartu ihoon kiinni. Karvat tulevat häviämään säteilyreaktiosta, joten iho on vähän kuin ihmisen ihoa. Täällä hopeasidosten hinta on kolmasosa siitä, mitä Suomessa. Jos laput auttaisivat myös kipuun? Onhan joku jalan rakkulakin vähemmän kipeä, jos siinä on geelimäinen rakkolaastari päällä.

Ehkä jotakin hauskaa tähän loppuun. Olen useana päivänä ostanut lähikaupasta tomaatti-mozzarella-focaccian. Se on ollut hyvin pehmeää ja aika hiivaista, mutta on vienyt nälän. Luin tänään pakkausta tarkemmin. Sitä olisi pitänyt paistaa uunissa 8 minuuttia.

"Make lemonade out of lemons"

Meillä on ollut lupa viettää viikonloppu normaalisti liikkuen. Tästä tulee nyt sen surullisen elokuvan kepeä osuus, kun vakavasti sairaan kanssa pidetään hauskaa ja surkeus hetkeksi unohtuu.

Lauantaina ajoin hotellin lähellä oleville hiekkadyyneille, joilla saa pitää koiria irti. Puin itselleni peittävät vaatteet hattuinen päivineen, sivelin suojakertoimen 50 aurinkorasvaa ja laitoin aurinkolasit. "Autiomaahan" käveltyäni tajusin, että Giblikin paistuu. 

Käännyimme takaisin ja hain Giblille hotellilta paidan. Karva on lyhyt eikä ihoa saa polttaa nyt eikä jatkossa sädetetyltä alueelta. Koiria oli vain muutama kaukana, ihmisvaellusporukoita enemmän. Oletukseni siitä, että Gibliä voisi Suomessakin pitää irti, pitää paikkansa. Tässä on videolinkki paikasta.

Illemmalla ajoin Pohjanmeren rannalle, missä on kehuttu hiekkaranta, josta osalla saa pitää koiraa irti. Näitä hondenstrandeja on muutamia. Matkaa tuli kaikille noin 1 tunti per suunta, mikä ei mielestäni ole paljon, kun nyt täällä saakka ollaan. Tein taas ylimääräisen u-käännöksen, kuten miltei joka paikkaan mennessä. Navigaattorit vaan näyttävät liittymät liian myöhään, kun on sellaisia tuplaliittymiä. Meillähän oli ajatuksena mennä kesällä Yyteriin Giblin ja pennun kanssa. Enpä silloin tiennyt, että ollaan nyt tässä tilanteessa. 

Ensimmäinen itku tuli heinäkuun alussa, kun sain Giblin diagnoosin. Sen jälkeen olen ollut vain turta ja ahdistunut, ehkä sen ansiosta pysynyt toimintakykyisenä. Normaalisti olisin herkimmästä päästä. Nyt Gibli kiirehti polkua pitkin kohti merta, jonka haistoi ja jota ei vielä nähnyt. Sitten näkyi meri ja ranta. Aallot kohisivat. Kyyneleet kihosivat silmiini ja pääsi itku toisen kerran. 

Nyt olin Giblin kanssa upealla merenrannalla. Luulin, ettei tällainen ikinä toteutuisi muistakaan syistä. Teki mieli ikuistaa kaikki sekä mieleen että kameraan ja samalla olla pilaamatta kokemusta liikaa kuvaamalla.

Emme uineet. Aallot olivat Gibliä isompia ja Suomessakin olisi pitänyt alkuun pitää uimaliivejä. Hiekka oli hyvin hienoa. Ranta oli siisti, roskat puuttuivat.

Sädetykset 1-3/15

Keskiviikkona oli Giblin ensimmäinen aika klinikalle. Tietöiden vuoksi piti kiemurrella, mutta yhden u-käännöksen taktiikalla löysin lopulta perille. Ihmissairaalan näköisellä potilasaulan luukulla kysyttiin ensin pysäköintilippu ja ajattelin, että onpas byrokraattista touhua. Sihteeri leimasi lipun koneessa ja sanoi, että tällä pääsette sitten pois. Että tuo aina pysäköintilippu mukanasi, pysäköinti on potilaille ilmaista.

Hetken odotuksen jälkeen ensin meitä jututti ensimmäinen eläinlääkäri. Se toinen, jonka kanssa olin keskustellut puhelimessa, oli kiinni vielä toisaalla. Tämä ensimmäinen eläinlääkäri oli kiva ja piti Giblistä. Hän kyseli matkustustarinaamme ja sanoi sitten Giblille, että "sinusta todella pidetään". Sitten tuli korkeammassa asemassa oleva asiantuntija (en muista kummankaan nimeä), joka myös tutki Gibliä. Kysyin, tarvitseeko levinneisyyttä tutkia uudelleen. Ei tarvinnut, koska heinäkuussa tehdyt tutkimukset ovat heille riittävän tuoreet ja vartijaimusolmuke oli jo leikattu. Ja koska kasvain on ollut jo ainakin 4 vuotta, se ei kuulosta nopeasti leviävältä. (Ja joka tapauksessa hoito on nyt säteilytys.) Gibli oli todella ystävällinen ja rauhallinen tutkittaessa. Minulla oli kuonokoppa varmuuden vuoksi mukana. Eläinlääkärit sanoivat, että turhaan tuo sinulla on matkassa. Keskustelu käytiin englanniksi.

Varmistin hoidon hinnan. Se on yhä 4 000 euroa. Jos joku nyt on samassa tilanteessa kuin me, niin kerrottakoon vielä, että Saksan Ahltenista tuli eilen vahvistusviesti. Siellä säteilytystä olisi ollut luvassa 10 x, 2 x viikossa eli 5 viikkoa, ja hinta 5 500 - 6 000 euroa. Lukemani perusteella 15 x on se oikea hoito, joten olin tyytyväinen, että olemme Utrechtissa, jossa on eläinten syöpäkeskus. 

Kysyin eläinlääkäriltä ihoreaktiosta uudelleen. Sanoin katsoneeni kuvia, mitkä ovat hirveitä. Reaktio tulee siis viimeistään 2 viikon kohdalla, vastaa palovammaa ja on kipeä. Se syvenee säteilytyksen lopettamisen jälkeen, kestää ainakin 2 viikkoa pahimpana. Giblillä palovamma tulee olemaan varsin iso, koska arpi pitää sädettää laajalti. Hän näytti kuvaa tyypillisestä palovammasta eikä se niin kauhea nuotiolla käristetyn näköinen ollut kuin olin etukäteen googlaillut. Koira ei saa nuolla palovammaa. Pitää olla tötterö päässä, mitä Gibli inhoaa tai sellainen kauluri, joka varmasti estää nuolemisen. Leikkauksen jälkeen kuonokoppa oli riittävä ja Gibli sen sietää. Ehkä kokeilen sitä. On olemassa koirille myös hihoja tätä varten. Säteilytyksen jälkeenkin kyynärpään ihosta täytyy pitää hyvä huoli. Auringolta täytyy myös suojautua.

Kysyin, pääseeko koiran kanssa viimeisimmän säteilytyksen jälkeen heti kotiin, vai miten siinä yleensä käy. Autolla ajamista ei pidetty ongelmana, joten päästiin varaamaan paluumatka. Kysyin ekinokokki-tableteista. He voivat antaa ne, kun lähdemme takaisin. 

Sitten Gibli vietiin ensimmäiseen sädetykseen. Samasta odotustilasta mennään myös koirien leikkaussaliin ja teho-osastolle sekä hoidetaan lintuja. Viereisistä ulko-ovista kulkee hevosia. Odotusaulassa on samassa tilanteessa olevia toisia lemmikkien omistajia, tunnelma myötätuntoisen surumielinen. Gibli palasi noin 45 minuutin kuluttua vähän hoiperrellen, kanyyli jalassaan. Koira nukutetaan jokaiseen sädetykseen. He sanoivat säätävänsä lääkitystä vaikutusten perusteella. 

Paluumatkalla kävin ruokakaupassa pienessä lähitaajamassa. Se, kuten myös muut lähikylät ovat kuin nukkekodeista, elokuvakulisseista tai sarjakuvista. Esim. katujen maalimerkinnät ovat hyvin kirkkaat. Liikenne on miellyttävää. Ihmiset pyöräilevät takakenossa. Oli reilu 20 astetta lämmintä. Täällä olisi kiva lomailla, jos olisi oikea lomamatka.

Lähitaajaman pääkatu

Gibliä nukutti illalla melko paljon. 

Torstaina oli 2/15 sädetys. Sään puolesta oli viileämpää, 21 astetta. Giblin säteilytykseen hakija kysyi Giblin voinnista. Sanoin, että Gibli oli illan aika uninen, joten he sanoivat kokeilevansa toista unilääkettä. Nyt meni noin 30 minuuttia ja Gibli oli illan virkeä. Kävimme kävelyllä lähimetsässä, mikä on suojeltu alue. Siellä on leveitä ulkoilureittejä koirille, hevosille ja maastopyörille. 

Tänään oli 3/15 sädetys. Se sujui entiseen malliin. Giblissä ei näy vielä mitään haittavaikutuksia. Kävimme kävelyllä samoilla seuduilla kuin eilen. Kanyyli otettiin pois. Saamme viettää viikonlopun tavallista elämää. 

Viikko sitten sain tietää, että lähdemme tänne. Viikon päästä säteilytyksiä on toivottavasti kasassa 8/15 eli olemme yli puolen välin. Ikävintä tässä on se, että mennään koko ajan kohti huonompaa vointia. Toisaalta motivoin itseäni sillä, että näin on mahdollista saada Giblille vuosia elinaikaa.

Päätin opetella hollantia yhden sanonnan päivässä. Nyt on hallussa hyvää huomenta, päivää ja iltaa, ole hyvä ja kiitos. Paikalliset jaksavat kärsivällisesti korjata ääntämystäni. Hollantilaisilla on se kummallinen grh-äänne kuin olisi kitalaessa roska. En tiedä, johtuuko stressistä vai tästä kaikesta, mutta kielen opettelu tuntuu vaikealta.

Huomenna olisi ollut SM-kisat. Lystin kanssa olimme 6 x yksilö-SM-kisoissa, kerran yksilöfinaalissa. Giblin kanssa aloitimme kisauran 27.4.2019 ja nousimme nopeasti kolmosiin. V. 2019 olimme Giblin kanssa ensimmäistä kertaa SM-kisoissa, silloin joukkueessa. Sen jälkeen meillä on aina ollut kisaoikeus yksilö-kisoihin. Kahtena vuotena emme osallistuneet sen vuoksi, että alusta oli liukas ja koirat liukastelivat perjantaina. Sekä vuonna 2023 että 2024 olimme finaalissa, v. 2023 lopulta sijalla 13 ja viime vuonna sijalla 8. 

Niin se elämä muuttuu.

Menomatka

Kirjoitan nyt tähän, mitä mieleeni muistuu.

Lauantai meni majoituksia etsiesssä. Varasin hotellin tiistaista torstaihin reilun vartin päähän Utrechtin isosta ihmis- ja eläinlääketieteen keskuksesta. 

Sunnuntai kului pakatessa. Tuntui sittenkin liian huteralta lähteä yksin ihan mentaalisessa mielessä. Mielessäni kangasteli myös laivojen ahtaat käytävät ja hissit, paljon kannettavaa ja koira matkassa. Niinpä matkustajamäärä lisääntyi yhdellä, mikä tarkoitti yhteydenottoa molempiin laivayhtiöihin. Jälkimmäiseen (Trelleburg - Rostock) ei saanut mitään yhteyttä viikonloppuna. Lähdettiin hyvissä ajoin satamaan, mutta menomatkalla piti käydä apteekissa. Samalla muistin, että Giblin b-vitamiinit unohtuivat ja ne käännyttiin hakemaan kotoa. Eihän ne välttämättömiä ole, mutta jotenkin ne tuntuivat tärkeiltä kaiken stressin keskellä. Ei meille kiire silti tullut, olimme satamassa miltei etuajassa. Henkilökorttini oli ehtinyt vanhentua. En ollut edes katsonut sen voimassaoloa. Onneksi olin napannut mukaan voimassa olevan passin.

Turha lie sanoa, että mitään varsinaista matkatunnelmaa ei ollut. Ihan kuin oltaisiin oltu matkalla hautajaisiin. Toivon vain koko ajan, että reissu on ohi. Auto laivaan ja D3-autokannelta hyttiin. Tajusin laittaa autokannen muistiin. Oli hyvä ilma ja Gibli nautti kannella. Paita oli päällä, koska haavan alareunasta oli lähtenyt rupi enkä halunnut Giblin siitä kiinnostuvan. Huonosti parantunut haava olisi ollut säteilytyksen este.

En ole aikoihin matkustanut laivalla. Silja Serenade oli iästään huolimatta siisti. Laivan lähtiessa satamasta tarkistin lipusta, monelta buffet-tarjoiluni olikaan. Se oli jo alkanut, mutta ehdin syömään. Gibliä ei uskallettu jättää yksin hyttiin, koska oven saa sisäpuolelta kahvasta auki. Yöllä heräsimme kolmen maissa joihinkin kolistelijoihin. Seuraavana aamuna väsytti. 

Muistakaa Ruotsiin koiran kanssa menijät etukäteen tullata koira tai mennä tullauskaistan kautta! Sitä informaatiota ei löydä helposti.

Edessä oli ajo Ruotsin halki, 647 km. Vuorottelimme kuskia. Lepovuorossa sain buukattua toisen henkilön seuraavalle laivalipulle ja järjesteltyä töitäni.

Valtava Vättern auton ikkunasta

Trelleborgin laiva lähti vasta 23.30. Olimme satamassa jälleen etuajassa. Ei todellakaan ollut varaa myöhästyä. Oli taas puhe, miten erilaista on tehdä tällaista reissua verrattuna siihen, että olisi ihan lomamatka, jonka olisi suunnitellut pysähdyspaikkoineeen ja reitteineen. 

Kyllä se vaan TT-linekin yllätti positiivisesti. Hytti oli iso ja siisti. 

Varattiin lentolippu matkakaverille Amsterdamista Helsinkiin. Kävimme joskus klo 24 nukkumaan ja heräsimme klo 5 hyttikuulutukseen, että laiva on tunnin päästä satamassa. Sen jälkeen emme saaneet enää unta, otti päähän. Aamutoimien jälkeen lähdimme etsimään koirien vessaa. Täällä Gibli ei suostunut hyppäämään laatikkoon eikä pissinyt. Siljan koiralaatikko ei ollut mikään ongelma. Hytin kautta hissillä alas ja kolmoskerrokseen, missä oli rekkoja ja panssarivaunu. Missä ihmeessä se meidän auto onkaan? Missä kerroksessa ja missä päin laivaa? Että ollaan kohta satamassa ja pitäisi olla autossa ja kohta jono seisoo, kun yhdestä autosta puuttuu kuski. Niitä autoja on oikeasti älyttömästi. Seurasi juoksua rekkojen viertä pitkin seuraavaan hissikuiluun ja sieltä 5. kerrokseen ja sieltä se auto sitten löytyi. 

Taas ajamaan. 610 km. Tavoitteena päästä aamuvarhain mahdollisimman pitkälle ennen ruuhkia. Pysähdyimme Bremenissä huoltoasemalla. Vanhanaikaisesti tankattiin ensin ja maksettiin sitten lasku asemalle. Yllätys oli hieno kahvinkeittokone, mistä otettiin aamukahvit. Myöhemmin pysähdyimme vielä kahteen otteeseen. Paljon emme uskaltaneet hukata aikaa, koska takarajana oli lento Amsterdamista Helsinkiin ja yhtäkkiä voi jymähtää tuntien ruuhkaan. Oli lämmintä. Auton takapenkki oli tullut aika täyteen, koska taakse ei Giblin häkin lisäksi mahdu paljonkaan tavaraa ja minun piti ottaa myös työtarvikkeet mukaani. Otin Giblille myös pehmeän pedin mukaan. Ajattelin, että on kivempi maata pehmeällä ja tutulla alustalla laivassa ja hotelleissa, etenkin paluumatkalla. Raivasin tavaroihin aukon, jotta viilentävä ilma osui Gibliin.

Sitten yhtäkkiä olimme Hollannissa. 

AirBnb-asunto, jossa piti olla hyvä netti ja jota olin menossa katsomaan, ei enää ollutkaan saatavilla. Omistaja ilmoitti, että onkin tulossa hautajaiset eikä koko asunto ole käytettävissä varattuna aikana. En tiedä, mitä oikeasti tapahtui. Mutta olin vailla asuntoa ja työhuonetta torstaista alkaen. Sain vinkin toisesta kohteesta, jonne lähetin viestin, jotta voisin sen vilkaista etukäteen. 3 viikkoa jossakin yksityisen huijarin omistamassa ties minkälaisessa mörskyssä ei kiinnostanut etukäteen maksettuna. Kävimme katsomassa sen asunnon seudut menomatkalla hotellille. Näytti kivalta. 

Hotellihuone oli hyvä yllätys. Vein "matka-apuni" Utrechtin asemalle. Kaupunkin on iso, 338 000 asukasta näyttää asuvan tiuhemmassa kuin Helsingissä. Kytkin illalla työvälineet. Netti onkin nopea. Pystyin aloittamaan työt jo. Ei tule ihan niin kallis matka. 

Toisesta AirBnb:stä ei kuulunut mitään. 

Kielestä en ymmärrä yhtään mitään, mikä esim. autolla ajaessa on ongelma. Ehkä 3 viikon kielikylvyn aikana oppii.

Matkalle

Tiistaina näytti siltä, ettei mikään etene. Saksassa niistä kahdesta paikasta ei kuulunut mitään hätyyttelyistä huolimatta. Keskiviikkona katsoin siksi uudelleen Oncowaf-sivustolta sopivia säteilytyspaikkoja. Lähetin iltamyöhällä viestin Utrechtin Yliopistolliseen eläinsairaalaan. 

Katsoin eilisiltana tieteellisiä artikkeleita sädehoidon haitoista. Parantavaan tähtäävässä hoidossa annetaan 15-20 hoitokertaa. Akuutteja haittoja ei tule lainkaan 20 %:lle, 40 %:lle tulee 1. luokan ihohaittoja, 13 %:lle 2. luokan ihohaittoja ja 23 %:lle 3. asteen haittoja. Paha olo tuli niitä katsellessa. Koirien iho näytti aivan nuotiossa paistetulta makkaralta. Pahin aika alkaa n. 2 viikon kohdalla ja kestää 2-3 viikkoa, jolloin koirien kipua lääkitään niin hyvin kuin voidaan ja toivotaan, ettei infektio iske. 

Tänään tuli puhelu Utrechtista. Giblille on tarjolla sädehoitoa 20.8. tai 25.8. alkaen, riippuen haavan tilanteesta ja siitä, saanko matkan järjestymään. Lähetin valokuvat haavasta. Illansuussa näytti siltä, että kukaan ei soita takaisin ja mietin, matkustammeko varmuuden vuoksi Hollantiin jo keskiviikoksi. Että odotellaan sitten maanantaihin, jos siltä näyttää. Onneksi pian soitti eläinlääkäri, joka oli keskustellut asiasta sovitusti onkologin kanssa. Haava näyttää sen verran hyvältä, että sädehoidon voi aloittaa 20.8. Kysyin häneltä vielä, mitä tässä ihan oikeasti kannattaa tehdä. Tilanne on nyt siis joka tapauksessa se, että mastsolusyöpä on ehtinyt kasvaa merkittävästi siitä, mitä se alun perin oli. 

1. käynti oli elokuussa 2021, toinen alkuvuodesta 2022 toisella lääkärillä ja kolmas on alla. Tekstistä poiketen patti oli 0,5 cm:

Giblillä on ollut siis syöpä 4 vuotta.

Jatkan Utrechtin puhelusta: On poikkeuksellista, että kasvainta oli lihaksessa ja lihasten välissä. Toisaalta sillä on ollut aikaa kasvaa eikä se ole metastasoinut, mikä viittaisi kasvaimen rauhalliseen luonteeseen. Siellä on syöpäsoluja yhä. Jos sitä ei säteilytetä, kasvain kasvaa uudelleen ja sitten ei voi enää leikata paikallisesti, sitten amputoidaan. En halua Giblistä kolmijalkaista. Säteilytys siinä vaiheessa on vähän myöhäistä. Sytostaatteja voidaan käyttää sitten myös. Mutta jos meinataan säästää jalka, kannattaa aloittaa sädehoito, jolla on haittavaikutuksensa. Saa jäädä vain seurantalinjalle, aina kasvain ei sillä tavalla uusikaan. Mutta jos/kun uusii, pitää kestää se, että kaikkea ei ole aiemmin tehty, jos on tapana sellaisia miettiä. Minulla on. Eikä ne haitat todellakaan jää jalkaan, mietin. Mastsolukasvain aiheuttaa mm. hankalaa kutinaa tai kutinakohtauksia ja maha-suolikanavan verenvuotoja. Sitä ne Giblinkin veriripulit ja -oksennukset olivat. Eihän sellaistakaan voi kestää. 

Tämänkin puhelun jälkeen tuli sellainen olo, että hyvät uutiset tässä syöpäketjussa ovat olleet vähissä.

Olin katsonut iltapäivällä laivalippuja ja sanoin eläinlääkärille, että me tullaan keskiviikoksi. Aloin klikkailla laivalippuja uudelleen ja ei niitä samoja enää ollutkaan. Joko ei ollut autopaikkaa tai lemmikkihyttiä. Pienten vaiheiden jälkeen (onneksi asiakaspalvelu oli sähköpostin päässä) on nyt kuitenkin liput sunnuntai-illaksi välille Helsinki-Tukholma. Maanantaina ajamme Ruotsin läpi Trelleborgiin ja menen taas yölaivalle. Lemmikkihytti oli vain Rostockiin, mistä tulee pidempi matka jatkon kannalta kuin Travemündesta, mutta ei nyt ollut valinnanvaraa. Tiistaina ajamme Saksan läpi Hollantiin tai jäämme jonnekin Saksaan yöksi. Keskiviikkona iltapäivällä pitää olla Utrechtissa. Gibli saa säteilyä 15 x, 5 päivänä viikossa. Eli ajatuksena on, että säteilytys loppuu 9.9. 

Majoituksesta ei ole vielä tietoa. Hollantia en osaa lainkaan. En ole ikinä siellä edes käynyt. Onneksi sikäläisiltä näyttää englanti sujuvan.

Minä olen vieläkin vain turta. Käy Gibli sääliksi. Mutta ajattelen niin, että joskus syövän kanssa on tilanne, ettei mitään ole tehtävissä. Nyt meillä on vielä mahdollisuus.

P.S. Jos joku pohtii murtoa, niin turha tulla. Asuntooni tulee asumaan ystäväni reissun ajaksi.