tiistai 6. toukokuuta 2025

Hyvää syntymäpäivää!

Rakas pieni Gibli, hyvää syntymäpäivää!


Syntymäpäiväjuhlia Pieni Ystäväni viettää poikkeuksellisesti. Parempaan päin menossa ollut kennelyskä pahenikin. Gibli alkoi aamupäivällä yskiä kostean kuuloisesti. Sain ajan iltapäiväksi. Päivällä ei vielä ollut kuumetta, mutta iltapäivästä eläinlääkärissä 39,7 (koirilla kuumeraja on korkeampi kuin ihmisillä) ja CRP 80 (pitäisi olla alle 10, laite näyttää 100:aan saakka). Synttärikakun sijaan meillä on antibioottikuuri, jonka toivon tepsivän. Voi pikkuinen, tule pian kuntoon.

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Jotakin muuta

Annan Giblin nyt tosiaan levätä ja toipua. Omat pohkeet ja reidet kipeytyivät perjantaisesta kipuamisesta odotetunlaisesti. Kävimme tänään Porvoossa.


Paluumatkalla pysähdyin kuvaamaan lentokoneita.


perjantai 2. toukokuuta 2025

Porrasjuoksua

Tämä ikä ei armahda. Kävin töiden jälkeen juoksemassa kertaalleen Malminkartanon portaat ennen kuin olen aivan mummoutunut. Pelkäsin, että portaat tuntuvat hirveämmille talven tauon jäljiltä. Ilmeisesti kiipeily mäkisessä metsässä on auttanut, koska ei se nyt aivan kamalaa ollut. Silti lepäsin joka porrastasanteella. Polvet vähän notkuivat alaspäin laskeutuessa.

Giblistä ei ole nyt reippailukaveriksi. Hän yski karsintojen jälkeen. 14 vrk karanteeni on menossa. Peruin suunnitellut kisat ja valmennuksen. En rasita Pientä Ystävääni turhaan.

(c) Vieristö

torstai 1. toukokuuta 2025

Video

Alla on Aussie Photographin ottama video maajoukkuekarsinnoista.