Koukuttava agility

Aloin miettiä agilitya riippuvuusnäkökulmasta. Agilityssa jahdataan puhtaita ratoja. Jos sellaisen saa, tulee euforia. Jos ei saa nollaa, ei saa euforiakaan. Sunnuntai-iltana klikataan uudet panokset koneeseen ja toivotaan niille vastinetta seuraavana viikonloppuna. Pahimmalta leimalta agilityn pelastaa se, että se on urheilua koiran kanssa kaikkine hyvine puolineen. Silti, yhtäläisyyksiä peliriippuvuudessa ja agilityssa löytyy paljon.

Pelatessa saa mielihyvää ja palkkioita. Pelaaminen kiihdyttää. Päätökset perustuvat muistiin ja aiemmin opittuun. Aivojen välittäjäaineilla on merkittävä rooli. Aivojen aktiivisuutta lisää nimenomaan voiton odottaminen ja epävarmuus. Erityisesti yllättävä, sattumaan perustuva ajoittainen voitto saa aikaan dopamiinijärjestelmän euforisen aktivoitumisen. Raha-automaatilla epävarmuus ja sattumanvaraisten voittojen suhde häviöihin oikea, joten euforiakoukku ylläpitää toimintaa tappioista huolimatta. Pelien nopeus ja välitön palaute koukuttavat. Päätöksenteon vinoumat voivat selittää pelaamisen jatkamisen: voittaminen on omaa taitoa ja häviäminen vain huonoa onnea. Jos rahapelissä häviää monta kertaa peräkkäin, uskoo moni voiton tulevan kohta "todennäköisesti". 

Mistä tietää, että on peliongelma? Pelaaminen alkaa haitata töitä, muita harrastuksia ja sosiaalisia suhteita. Se jatkuu, vaikka seurauksena olisi henkilökohtaista ahdinkoa. Siihen liittyy ylenpalttista kiinnostusta. Pahimmassa tapauksessa se saattaa olla ainut mielihyvän lähde. Voimakasta pelaamisen tarvetta on vaikea hillitä. Jos ei pääse pelaamaan, voi tulla ärtyneeksi, ahdistuneeksi tai surulliseksi. Kavereiden pelaaminen lisää pelaamisen hyväksyttävyyttä. Toleranssin kasvu voi johtaa siihen, että pelaaminen vie yhä enemmän aikaa. Pelimäärät ja panokset kasvavat. 

Ei ole vaikeaa löytää yhtymäkohtia agilityyn.