9. ja 10. leikkauksen jälkeinen päivä (ke ja to)

Olen herännyt parina yönä siihen, että Gibli on "maiskutellut". Ei siis varsinaisesti maiskutellut, mutta kieli tarttuu kitalakeen. Ilmalämpöpumpulla on varmaan osansa. Olen ottanut kuonokopan pois ja antanut Giblin juoda. Tötterön kanssa juominen ei onnistuisi sen paremmin, jos joku nyt sitä miettii.

Suihkussa käydessäni Gibli riisui itsensä noista "pinteleistä", jotka pitävät hihoja paikallaan. Eilisaamuna Gibli oli ilman paitaa. Harmittaa, etten nähnyt öistä riisumisoperaatiota. Tarkoittaa sitä, että yksin ei tee mieli jättää pidemmäksi aikaa.

Edelleen Gibli on minimiliikunnalla. Olen vaihtelun vuoksi ajanut välillä 2 minuutin päähän, missä Gibli saa katsella maailman menoa. Tien toisella puolella on uimapaikka, minne Gibli haikailee. Kauemmas ei tee mieli ajaa, koska Gibli halua istua autossa ja se vastaisi tasapainotyynyllä taiteilua.

Tämä on todellakin erilaista. Liikuntani on jäänyt minimiin. Ei huvita käydä poimimassa mustikoita, koska puuttuu koirakaveri. Kävin pikaisesti uimassa. Jätin Giblin kotiin kuonokoppa päässä, peitin sohvan kompostikehikoilla. Kuonokoppa on vinttarimallinen, joten siinä mahtuu suu aukeamaan. Uimarannalle mennessä aloin miettiä, jos Gibliä alkaakin oksettaa eikä saa suutaan tarpeeksi auki? Tuli pikainen uimareissu. Huokaisin helpotuksesta, kun kaikki oli kotona kunnossa.

Jatkohoito on auki. Se riippuu patologin vastauksesta. Jos 1-3 kk hoito tuottaa hyvää elämää pitkään, hoidatan Giblin. Joka kerta kun koirani on kuollut, on iskenyt niin hirveä ikävä ja itsesyytökset, että haluan niitä välttää niin pitkälle kuin se koiran etu huomioiden on järkevää. Sytostaatteja annettaisiin ilmeisesti 3 kk, jos noudatetaan normaalia protokollaa. Käsittääkseni niitä annetaan koirille vähemmän kuin ihmisille, jolloin sivuvaikutukset ovat vähäisempiä. Sädetys on hyvä mastsoluihin, mutta vaikuttaako siitä tuleva arpi liikaa toiminnallisesti? Jos tulee hyviä yllätyksiä: kasvain on yhä low grade eikä sitä ole vartijaimusolmukkeessa ja marginaalit ovat riittävät, silloin seuranta riittänee. Pelkään, että on realismia odottaa muuta kuin hyviä yllätyksiä.

6. ja 8. leikkauksen jälkeiset päivät (su-ti)

Su-iltana päästiin eroon oranssista koko jalan mittaisesta kääröstä. Se helpotti välittömästi ulkoilua, koska raaja pääsi taipumaan eikä jalkaa tarvinnut paketoida ulos. 

Seuraavana aamuna tassu oli turvoksissa kudosnesteestä, mutta hellällä tassun pumppauksella turvotus väheni. Gibli kiinnostui haavasta tai sen ympäristöstä. Varmaan kasvava turkkii kutittaa. Joka tapauksessa jouduin laittamaan kuonokopan aina, kun en ollut vieressä vahtimassa eli yöksi. Viime yönä heräsin siihen, että Gibli istui ja lipoi huuliaan tai kuonokoppaansa eikä suostunut makuulle. Yöt Gibli on omalla makuualustallaan sänkyni vieressä. Nukuskelin sitten Giblin vieressä pedillänsä niin, että Gibli oli ilman kuonokoppaa pää olkavarteni päällä. Olen niin herkkäuninen, että arvioin herääväni, jos Gibli siitä liikahtaa. Näin saatiin jotenkin nukuttua aamuun. Tötterö päässä Gibli ei kykene nukkumaan laisinkaan.

Tänään pissatuksella, edelleenkin saa siis kävellä vain "pissapuulle" ja takaisin, Gibli olisi vetänyt. Liikkumisesta ei huomaisi, että mitään lihasta ja muita olan osia olisi ikinä vietykään. En toki vetämistä sallinut.

Tällä viikolla tulee varmaan patologin vastaus. 

Päiväunilla. Takana näkyy viime yön sänkyni.

3. - 5. leikkauksen jälkeiset päivät (to - la)

Olen päässyt vähentämään tramadolia. Alun perin sitä meni 3 tablettia päivässä, nyt määrä on laskenut ½ x 2:een. Perjantaina pystyin käyttämään Giblin yksin pissalla. Gibli pystyy kävelemään sen verran paremmin. Kannan yhä portaissa ja katukiveysten yli. Gibli auttaa hellyttävästi takatassuillaan tukemalla niitä reisiini ja ponnistamalla askelteni tahdissa.

Yöllä olen pitänyt vielä kuonokoppaa, jottei neiti ala askarrella. Pidän koppaa myös, jos vaihdan yksin siteitä, jottei koira vaan nuolaise haavaa. Perjantaina kävin suihkussa siteiden vaihtamisen jälkeen. Palattua oli kipsinalusvanuja ja haavasidoksia matolla. Töpöttelin haavan yläosan Vetericynillä (sitä saatiin putsaamista varten) ja paketoin haavat uudelleen. Lauantaina haava näytti onneksi siistiltä yhä. Tässä on videota siteiden vaihdon jälkeen. Gibli ottaa ne rauhallisesti.

Eilen Gibli jäi ensimmäisen kerran vajaaksi tunniksi yksin. Kävin syömässä keskustassa italialaista jäätelöä. Laitoin Giblille kuonokopan. Sohvan eteen asettelin kompostikehikkoa. Palattua kaikki oli kunnossa. 

Menin katsomaan mastsolukasvaimen ulkomaisia hoitosuosituksia. Jäi kamala olo, isku suru ja ahdistus sekä sääli viatonta koiraa kohtaan. Muuten olen yhä turta ja mietin, kuinka elämä muuttui.

Puoliksi ajeltu sydänmerkki.

2. leikkauksen jälkeinen päivä (ke)

Systeemi on muodostunut sellaiseksi, että lähellä asuva miesystäväni on ajanut tänne 3 x päivässä auttamaan, kun käytän Gibliä pissalla. Koko ajan hän ei ole voinut olla täällä, koska Gibli haluaa olla aktiivinen seuraneiti eikä jalkaa nyt saa rasittaa liikaa. Eilen miesystävä katsoi Gibliä pari tuntia. Kävin poimimassa vähän mustikoita ja paluumatkalla apteekissa. Gibli ei ollut nukkunut sinä aikana ollenkaan, ja nukkuikin sitten miltei loppupäivän. Illalla ajoimme autolla isomman nurmikon laitaan, missä Gibli sai pari minuuttia tuoksutella kesän tuoksuja ja tehdä asiansa.

Ulkoiluvarusteet

Lääkkeinä menee nyt tramadoli, esomepratsoli ja profylaktinen antibiootti kolmannen päivän. Tulehduskipulääkettä ei aloitettu närästyksen vuoksi. Leikannut kirurgi pitää hyvää huolta ja seuraa haavaa valokuvistani. Askartelin suojan putkiharsosta haavan päälle. Tuo "ulkoilupaita" on liian lämmin sisällä.

Herään yhä suruun ja huoleen. On elämä ennen syöpää ja elämä Giblin syöpädiagnoosin jälkeen. 

Ajattelen myös harrastuksiani. Agility on ollut elämässä vuodesta 2009. Se on rytmittänyt viikkoja ja viikonloppuja, ja tarjonnut tekemistä sekä keholle että aivoille. Nyt minulla on kisa- ja treenikassi huoneen nurkassa, kännykässä ja tietokoneella linkkejä eri agilityaiheisiin sivustoihin ja autossa kisatavaroita (kengät, varakengät jne.). Mietin varsin ristiriitaista suhtautumistani agilityyn jo kisa-aikana. Se on niin valtavan tuloskeskeinen laji. Toisaalta se tarjoaa onnistuessa euforiaa. Gibli tarjosi euforiaa niin paljon, että kisakirja tuli miltei täyteen. Jos jatkan lajia, pentua en nyt voi ottaa. Olen pohtinut lainakoiraa. Tarjoaako toisen koiran kanssa harrastaminen sitä, mitä haluan? En tiedä. Mitä muuta sitä harrastaisi? Jotakin jumppaa kuten joskus muinoin? Mutta siitä puuttuu jotakin. Jos Gibli toipuu johonkin kuntoon, koiratanssi? Hoopers? En jaksa nyt ajatella enempää.

Leikkauspäivä (ma) ja 1. leikkauksen jälkeinen päivä (ti)

Tästä ei nyt tule mitään loppuunsa hiottua tekstiä, koska en jaksa. Kunhan laitan ylös. 

Gibli leikattiin maanantaina. Kirurgin puhelu oli asiantunteva, myötätuntoinen ja pohdiskeleva. Kasvain oli kasvanut lihasten väliin, syvemmälle kuin oli ennakkolta ajateltu. Jos se olisi rajautunut lihasfaskiaan, olisi kalvon poistaminen riittänyt syvyyssuunnassa. Nyt yksi tricepsin lihas poistettiin. Kirurgi (Giblin ja minun onneksi Anu Saikku-Bäckström) leikkasi sen mitä pystyi. Makroskooppisesti hän sai pois kaiken kasvaimelta näyttävän, mutta tavoiteltuja turvamarginaaleja ei saatu. Etujalasta ei voi viedä kaikkea. Vartijaimusolmuke poistettiin. Patologin vastaus tulee 2 viikon sisällä. Täytyy varautua jatkohoitojen tarpeeseen: sytostaatit tai sädehoito (ulkomailla, muistaakseni Saksassa). Yksi vaihtoehto on seurantakin, patologin tuloksesta riippuen.

Minua sieppaa se, että Giblin patti on ultrattu 3 kertaa: syksyllä 2021 ja alkuvuodesta 2022 kahden eri lääkärin toimesta ja selvästikin urheilukoiran vaivana. Ohutneulanäyte siinä vaiheessa, kun patti oli 0,5 cm, olisi tuottanut aivan erilaisen lopputuloksen. Tuolloin oli myös tiedossa, että patin koko vaihtelee, mikä nyt valistuksen saatuani kuuluu mast-solukasvaimen luonteeseen. Että jos siellä nyt jollakin lukijalla on koira, jolla on patti, niin vaatikaa ohutneulanäyte. Neulanäytteen voi ottaa rauhoittamatta, kun ei se koiraan juurikaan satu. Minä en tajunnut sitä vaatia enkä jälkiviisaanakaan ole sitä mieltä, että minun hommiin olisi erotusdiagnostiikka kuulunut. Nyt elin väärässä turvallisuudentunteessa, hoitona faskiaterapia ja tarvittaessa kylmä. Ja kuinka monta kertaa olen sanonut eri fysioterapeuteille, että tutkittu on, patti ei ole jänteessä vaan faskiassa. Koiraparka on juossut agilitykisoja nämä vuodet kasvain jalassaan. Kun patti hiljalleen alkoi kasvaa eikä enää välillä kadonnut, ajattelin "nestepatin" iän myötä venyvän. Vaikea on päästä ikinä näistä itsesyytöksistä.

Gibli oli haettaessa vahvasti lääkitty. Koira käveli omilla jaloillaan, mutta nostin syliini. Autoon kantaessa olin pillahtaa itkuun itsekin, mutta enimmäkseen olin vain turta uutisista. Ensimmäisenä yönä en juuri nukkunut, valvoskelin lattialla koiraraasuni vieressä, Tuli ajatuksia kiikuttaa koira ultranneille lääkäreille, että tässä olisi teille nyt vähän hoidettavaa. Että tämä viaton koira maksaa tämän elämänlaadullaan ja hengellään. Eilinen meni sumussa univelastakin johtuen. 

Liikunnan täytyy olla minimissä ensimmäiset 2 viikkoa ja sitä seuraavat 2 viikkoa yhä varsin minimissä. Kannan Giblin pissalle ja takaisin. Oli vaikea kantaa koiraa, jonka etuosa aristi kovasti. Kun katsoin paketoitua ja uikuttavaa koiraa, säälitti ja harmitti niin, etten tiennyt, miten päin olisin. Alemmassa kuvassa näkyvä oranssi side on koko raajan mittainen, jotta raaja ei turpoa. Sen saa viikon kuluttua pois. Harmi on se, että se tekee koko jalan tönköksi. Kaveri sanoi sen muistuttavan pesäpallomailaa, mikä sai väkisinkin hymyn häivähtämään.

Leikkauksesta kotiin tultua

Matkapaketti riisuttuna

Tiistaina Gibli voi paremmin. Kantaminen sujui jo hyvin. Tramadoli auttoi kipuun, mutta ei sekoittanut Giblin päätä. Iltapäivällä Giblille tuli 2 närästyskohtausta, jolloin koira nuoli kaikkea ja nieli ilmaa. Soitin eläinlääkäriasemalle ja ajattelin, että mahalaukun kiertymä tästä enää puuttuikin. Onneksi tilanne ei eskaloitunut sen pahemmin, vaan meni ohi Pepcidillä, esomepratsolilla, asidofiluspiimällä ja pienellä ruoka-annoksella. Tänään olen jatkanut ruuan antamista 3 x päivässä.

Omassa päässäni kulkee hajanaisia ajatuksia tulevaisuudesta. Enimmäkseen olen ollut turta. Eläinlääkäristä lähtiessä ajattelin vaan, että se en voi olla minä, joka tässä kuuntelee syöpäsairaan koiran jatko-ohjeita. Että 3 viikkoa sitten oltiin menossa SM-kisoihin ja nyt ollaan tässä. Haaveillaan siitä, että syksyllä päästään metsäkävelylle. Olen varmaan yhä enimmäkseen sokkivaiheessa. Aivot joutuvat piirtämään tapahtunutta todeksi yhä uudelleen.

Odotusta

Kun Giblin diagnoosi tuli, toivoin vaan, että saan koiran leikkauspöydälle. Siihen sisältyi mahdollisuus, että on jotakin tehtävissä.

Viikko on eletty koira pumpulissa, jottei tulisi mitään, mikä estäisi huomisen leikkauksen. Riehumiset ja uimiset on kielletty, jotta kasvain ei turpoa. Giblin olisi voinut ottaa metsään hihnassa syömään mustikoita, En uskalla, jotta ei kyy pure tms. Itse kävin poimimassa mustikoita, annoin niitä Giblille kotona.

Onhan tämä edelleenkin hirveä järkytys. Seuraavaksi jännitän leikkauksesta selviämistä, patin levinneisyyttä ja mikä patin lopullinen pad on.

Voi rakas Gibli.

Kirurgilla

Mietin, miksi kirjoitan tätä näin avoimesti. Ehkä joku saa selostuksesta vertaistukea koiransa mastsolukasvain-ahdistukseen?

Lauantai-iltana sattui silmääni mastsolukasvainjuttu, josta jäin käsitykseen, että vain jyväskyläläisellä eläinlääkäriasemalla on laite, jolla tehdään vartijaimusolmuketutkimuksia. Mainittakoon tässä välissä, että kun tulee syöpä tai tulehdus, imusuonet kuljettavat materiaalia imusolmukkeisiin. Nämä imusolmukkeet eivät välttämättä ole ne lähimmät. Varsinkin syövässä olisi hyvä tietää, mikä on oikea vartijaimusolmuke, jotta juuri se poistetaan ja tutkitaan. Sen poistamisella voi saada imusolmukkeeseen edenneen syövän pysäytettyä. Imusolmukestatus vaikuttaa myös jatkohoitoon. Sunnuntaina mietin, miten minulle suositeltiin helsinkiläistä kirurgia, joka arvaamalla valitsee imusolmukkeen. Olin katsonut hänen leikkauskertomuksiaan, jotka olivat vakuuttavia. Tuli valtavan ristiriitainen olo: ilkeänkö sanoa, että anteeksi vaan, että olet varmasti hyvä, mutta haluan oikean imusolmukkeen tutkittavaksi.

Kirurgi oli ystävällinen ja selkeä. Hän totesi heti alkuun, että olisi hyvä tehdä vartijaimusolmuketutkimus. Huokaisin helpotuksesta. Sen pystyi tekemään heillä. Hän kertoi mastsolukasvaimesta, sen oireista ja ennusteesta. Mastsolukasvain erittää mm. histamiinia. Se lisää riskiä mahasuolikanavan haavaumiin. Niissä verikokeissa, joiden vastauksesta ei kerrottu ja jotka sain jälkikäteen tilattua, oli eosinofiilit koholla, mitä mastsolukasvain voi tehdä myös. Sitten Gibli otti lyhyet unet. Tänä aikana tehtiin jodilla vartijaimusolmuketutkimus. Giblin imusolmuke sijaitsi lavan edessä, josta pystyi ottamaan näytteen samalla. Toisena vaihtoehtona olisi ollut kainalo, mistä näyte olisi voitu ottaa vasta leikkauksessa. 

Kasvain yleensä turpoaa tästä tutkimuksesta. Gibli sai jo tutkimuksen aikana antihistamiinia ja kortisonia. Kotiin tuli antihistamiini isolla annoksella ja vatsansuojalääke famotidiini leikkaukseen saakka. Nyt ei saa juosta vapaasti tai uida eikä kasvainta kosketella, jotta se ei turpoa. Leikkaus on hankalampi, jos kasvain on turpeana. Leikkausaika sovittiin ensi maanantaiksi.   

Illalla tuli sähköpostissa imusolmukevastaus: normaali imusolmuke, ei mastsoluja tai eosinofiileja.