Lähdimme ajamaan suoraan eläinklinikalta kohti Saksan Travemündeä tiistaina klo 15 jälkeen. 514 km. Ajoajaksi oli karttasovellus antanut 5 h 20 minuuttia, mutta heti aluksi kävi selväksi, että se ei tulisi pitämään paikkaansa. Oli ruuhkaa, tietöitä, vesisadetta ja 2 liikenneonnettomuutta. Seisoimme jonoissa pitkään. Kamala kiire ei ollut, koska Travemündessä piti olla vasta yöllä. Laiva lähti klo 2 ja sitä alettiin lastaamaan klo 23. Toki teki mieli päästä lähelle määränpäätä mahdollisimman aikaisin ja viettää aikaa vaikka Lübeckissä. Pysähdyimme 2 x huoltoasemalla. Loppumatkasta oli rankkasade ja ukkosmyrsky.
Gibli nukkui koko matkan pysähdyksiä lukuun ottamatta. Lübeckissä olimme klo 21 jälkeen. Ulkoilutin ja syötin Giblin. Nappasin yhden valokuvan todisteeksi, kun täysikuu loisti sopivasti kahden tornin välistä.
Sitten luin, että lähtöselvitys onkin jo auki. Ei tehnyt mieli kuluttaa aikaa enää väärässä paikassa, joten ajoimme viimeisimmät 17 km satamaan. Lähtöselvitys sujui jonottamatta. Laivan sisällä auto piti peruuttaa pitkähkö matka alamäkiluiskan yläreunaan. Palikat asetettiin eturenkaiden eteen ja sitten kävelimme hyttiin.
Oli outoa, kun ihmiset puhuivat suomea.
Olin varannut isomman hytin. En varatessa tiennyt, miten kipeä Gibli tulee olemaan, joten halusimme koiralla olevan kääntymistilaa, jotta ei koko ajan osu johonkin, jos toinen lapa on pelkkää vetistävää rakkulaista palovammaa. Laivalla olisimme kuitenkin 35 tuntia (klo 23 - 2 yötä - klo 10). Hytti oli keulassa ja siinä oli kaksi ikkunaa, toinen eteen ja toinen sivulle. Ei se ihan viimeistä huutoa ollut.
Koiran olosuhteita ei pääse Finnmaid-laivalla kehumaan. Kun Hki-Tukholma- ja Trelleborg-Rostock-väleillä koiran kanssa sai liikkua varsin vapaasti, nyt sai liikkua vain 7. kannella. Olin lukenut etukäteen koirien epäsiististä vessalaatikosta, mutta en silti ollut tarpeeksi varautunut. Hki-Sto- ja Trelleborg-Rostock-väleillä oli ihan siistit soralaatikot, joita Gibli ei kammoksunut. Nyt laivan oikealla ja vasemmalla sivulla oli ehkä 6 m x 20 m kansi, jonka keskellä "hiekkalaatikkona" oli n. 1,5 x 2 m virtsasta litimärkää ja haisevaa tekonurmea. Itse kansi oli täynnä pissilätäköitä ja huonosti siivottua koiran kakkaa. Nostin Giblin tekonurmelle, miltä Gibli hyppäsi välittömästi pois. Meni aikansa, että Gibli suostui pissimään suoraan metallikannelle, kuten muutkin koirat olivat tehneet. Sen jälkeen en ihmetellyt, miksi hytin lattia oli tahmea edellisten asukkaiden jäljiltä. Huuhdoin Giblin tassut aina ulkoilutuksen jälkeen. Omia kusiluistimiamme hinkkasimme käytävän kokolattiamattoon. Olen kuullut monien koiraihmisten ehdottaneen parannuksia koirien vessaolosuhteisiin. En tajua, miksi ei laiteta pientä hiekkalaatikkoa?
Olin ottanut ruoka- ja wifi-paketin. Tiistai-iltana söin pakettiin kuulumattoman focaccian ja seuralaiseni otti myöhäisillallisen. Ruokapakettiin kuului keskiviikkoaamuna brunssi (erinomainen), päivällinen (hyvä) ja torstaiaamuna aamiainen (kattava sekin). Wifin avulla pystyin osallistumaan videovälitteiseen koulutukseen yllättävän hyvin.
Tuuli kohtalaisesti. Laiva keinui jonkin verran. Aallot iskivät välillä laivan keulaan, mikä kuului hyttiin satunnaisina paukahduksina. Gibli niitä aluksi kuulosteli, mutta ei niistä hätkähtänyt.
Laivassa oli toki helppoa vain olla ja levätä. Se puoltaa tuota väliä. Silti seuraavalla kerralla ajan mieluummin Ruotsin kautta parempien laivojen, hyttien ja koiran olosuhteiden vuoksi. Tai sitten Baltian kautta, mutta siitä en sen enempää tiedä. Tai sitten pitää opettaa koira tekemään tarpeensa omaan hiekkalaatikkoon.
Torstaina Suomeen saapuessa oli kaunis aamu. Helsingin nähdessäni tuli kyyneleet silmiin. Vihdoinkin reissu alkoi olla ohi. Mietin, mikä kaikki olisi voinut mennä pieleen: Giblin tai minun sairastuminen, sädehoitolaitteen rikkoontuminen, kolari, Giblin odottamatton haittavaikutus sädetyksestä tms. Lisäksi Gibli näytti sietäneen säteilytyksen paremmin kuin ennalta odotettiin.
Kotona oli pölyisen hajuista 3½ viikon matkan jäljiltä. Makuuhuoneen seinää vasten oli kompostihäkki. Olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen lähtöä pidin sitä sohvan edessä, jotta Gibli ei hyppää sohvalle ja siltä pois. Matkalle lähtiessä Gibli ei pystynyt kävelemään portaita. Hollannissa portaat alkoivat sujua. Lisäksi koira pystyy hyppäämään jo sängyltä ja sohvalta alas. Autan vielä autohäkistä pois hypätessä.
Tavaroita purkaessa meni oma aikansa. Siivosin. Kävimme kävelyillä.
Gibli on nukkunut pitkiä unia. Annan Giblin levätä. Säteilyalueella on hyperpigmentaatiota ja 2 vaaleanpunaista alle sentin kokoista laikkua. Karvat eivät ole vielä lähteneet. Gibli ei ole kipeän oloinen eikä nuole ihoaan. Jos sunnuntaihin saakka on tällaista, niin sitten tiistaista on kulunut 5 vuorokautta. Ehkä selvisimme vähällä edes ihoreaktion suhteen?
Jos Giblillä ei olisi noin hyvä luonne, reissu olisi ollut hankala. Ääni- tai alusta-aran tai aggressiivisen koiran kanssa matkustamisessa ja hoidoissa olisi ollut ongelmia. Nyt mistään sellaisesta ei tarvinnut huolehtia. Gibli keräsi pisteet kotiin joka paikassa.
Alkaa uudenlainen elämä. Entiset agilityrutiinit ovat poissa: treenit, valmennukset ja kisat. Jää nähtäväksi, mille tasolle Gibli toipuu fysiikaltaan.
Eniten toivon, että Gibli hyötyi hoidosta ja saamme lisäaikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti