lauantai 25. toukokuuta 2013

Ensin päähän, sitten jalkoihin

En päässyt oman seurani järjestämään N-L Linnan koulutukseen ennen vappua, koska olin silloin tautinen. Onneksi pääsin hänen koulutukseensa nyt, pidän hänen tavastaan opettaa. Opettelimme rytmitystä ja takana leikkaamisia. Heikkouksieni TOP-heikkoudet ovat juuri nuo. Lykky oli mukanani. Osa jutuista oli tuttuja asioita, mutta ovat päässeet unohtumaan.
  • Katso lähdössä, että koiran fokus on esteessä. Tämä on Lykylle hyppytreeneistä tuttu, mutta ei ole siirtynyt tällaisiin harjoituksiin kunnolla. 
  • Aluksi juoksin varovasti. Tällöin Lykky empi, kuuluuko rataa edes jatkaa. Kun juoksin nopeammin ja rohkeammin, Lykky kulki varmemmin. Tämä on varmasti yksi kisoissa ilmenevän yhteistyön ongelman salaisuus. Yritän siellä olla hillitty ja tasainen, mutta olenkin varovainen ja hidas, mikä hämää koiraa ja saa sen kysymään suuntia. Tässä on video ihan alusta: *KLIK*. (Kannattaa taas klikata asetuksista kuva tarkemmaksi. En ymmärrä miksi YT muuttaa ne noin vähäpikselisiksi. Niin, ja videot julkaisin N-L:n luvalla.)
  • Juokse siis nopeasti, mutta älä sinkoile. Rytmitä - hidasta hetkeksi, mutta kiihdytä heti uudelleen.
  • Älä hidastele takana leikkaamisissa rytmityshidastuksen jälkeen. Juokse kohti tulevan esteen johdetta, älä kierrä liian taakse. Käännä kroppa ajoissa. *KLIK* & *KLIK*.
  • Suosi etupalkkaa. 
Päällimmäinen tunnelma: odotan hetkeä, jolloin päässä oleva tieto valuu muuhun kroppaan ja näkyy liikkumisessani.

Kiitos Sarianne kuvaamisesta!

***

Lystin tassut ovat korjaantuneet kivuttomiksi, rakkulan alla on uusi iho. Huomenna on sille treeniä. Tässä on kuva paranemisvaiheen rakkulasta, joka on sivulta auki. Leikkasin anturoiden väliset karvat lyhyemmiksi, sitä silppua näkyy kuvissakin.


P.S. Teetin illalla pitkässä heinikossa tossutetulle Lystille puiden kiertoja. Voi että oli tohkeissaan! Tuokion päätteeksi huomasin yhden tossun kadonneen. En löytänyt tossua, joten tallasin alueen. Ja sieltä esineruudusta Lysti tossunsa toi. Voi toista. Suloinen Mössykkä.

4 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Hienoa, että Lystin tassut ovat paranemaan päin! :) Toivottavasti rakkuloita ei ihan hirveästi tänä kesänä tule!

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Historian perusteella kyllä niitä vaan tulee. :( Saas nyt nähdä, mitä tämän päivän treenin jälkeen tapahtuu.

Hanna kirjoitti...

Tsemppiä tassuvaivoihin, mutta vähänkö kätevää että tossu löytyi koiran avulla :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Tämä on jo toinen kerta, kun Lysti löytää tossunsa. Katsoin ylpeänä ympärilleni "näkikö kaikki", kun se tuli heinikosta tossu hampaissaan. Valitettavasti ei ollut yleisöä.