This happens

Tomba jatkaa toipumistaan. 

Käymme metsässä tai ennemminkin rannalla monta kertaa viikossa. Minä istun ja Gibli ruoppaa, haistelee järvenpohjaa ja uiskentelee. Selvästi nauttii.

Se ei oikein käy liikunnasta, minulle. Olen katsonut kuntokeskusten tunteja, ehkä jotakin tanssillista, jotta aivot ja lihakset saavat sopivasti stimulaatiota. Tärkeää on saada jotakin nopeaa liikuntaa, tässä iässä muuten hidastuu. Kuntosalilla pystyisin tekemään vain reisiprässiä, koska muuten kipeytyy selkä tai olkapäät tai joka kohta. Ja sitten valvon monta yötä. Reisiprässejä on ulkoliikuntalaitteillakin. Paluuta koiratanssiin olen miettinyt, mutta se ei sellaista liikunta-liikuntaa ole ainakaan ihmiselle.

En tiedä, vienkö Gibliä enää agilityyn. Todennäköisesti en. Maku menee, jos/kun ei pystytä treenaamaan, mikä on lajin yksi suola. Se myös valmentaisi molempien kehoja itse kisatilanteeseen. Ehkä käyn jäähyväiskisoissa? 1 tai 2 starttia Games-SM-kisoissa? Onko se sen arvoista, että koira kipeytyisi ja loppukesäkin menisi toipuessa? Tai kaatuu ja loukkaantuu? 

On tuon koiran kanssa niin monta arvokisafinaalia vedetty, että niistäkin riittää hyviä muistoja.  

Gibli pysähtyi katsomaan kesken rantahommien.

Nyt on ollut hyvä miettiä agilitya muutenkin. Jo kisa-aikana mietin sen valtavaa tuloskeskeisyyttä. Ainakin minulle ei-nolla tarkoitti täyttä epäonnistumista, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni muuta. Jos halusi pysyä rankingin 30 tienoilla, piti onnistua, mielellään nopealla radalla. Toisaalta hirmuiset euforiat sai hyvästä radasta, kun kaikki meni just nappiin. 

Ja sitten kun nyt katsoo agilityvideoita, niin onhan se aikamoista rasitusta koiralle. Oikeasti.

Mutta ehkä sitten pentu joskus? Tai ei pentua kaikkine riskeineen. En tiedä siitä 1-2-vuotiaastakaan. Jaksanko enää? Siis kroppani on oikeasti romu. Saati psyykkiseltä kannalta. Jo koiria katsoessa kylmä hiki valuu selkää pitkin, kun mietin kaikkea sitä huolta ja murhetta, mitä koirasta tulee. 

Jokaisen koirani kanssa on ollut huolia riittämiin. Lystillä haimatulehduksia ja atooppiset tassut 3-vuotiaasta alkaen, Lykyllä kaikenlaista murhetta ja Giblillä syöpä ja punkkimyrkkyjen neurologiset reaktiot, jotka rajoittavat matkustamista.

Että sen jälkeen, kun on huolehtinut ihmislapsensa ja nyt jo kolmatta koiraa, niin voisiko elämä olla vähemmän huolivapaata? En tiedä, pidänkö siitä matkustamisestakaan tarpeeksi - vai olenko onnellisimmillani, kun istun rantakalliolla ja katson koiran lutraamista? 

En tiedä, ehkä jätän koiran ottamisen Giblin valinnaksi. Jos Gibli ihastuu, niin kaveri tulkoot. Ei tosin ole tällä hetkellä ehdokkaitakaan. 

Koiraharrastuksen ulkopuolisessa siviilielämässä sentään on monenlaista viritystä. Jos asiat menevät maaliin, kerron siitä sitten täälläkin. 

Radiosta tuli yhtenä päivänä Don Henleyn The Boys of Summer. Nyt vasta kuuntelin sanat kunnolla. Sehän kertoo menneistä kesistä ja nuoruudesta. Hyvin osuvalta kuulostaa sellainen: "... Those days are gone forever, I should just let them go but... - I can see you..."

P.s. Otsikossa ei ole kirjoitusvirhettä.

Toipumista

Edellisen viikon torstaina saatiin viikon riehumiskielto. Tämän viikon keskiviikkona käytiin metsässä kävelemässä ja ravailemassa rauhallisesti, sitä ei oltu kielletty. Normaalisti kävelemme portaita 4. kerrokseen ja alas, nyt olemme ajaneet hissillä. Torstaina Gibli sai olla rannalla ja uida vähän aikaa. Uiminen ei päättynyt ihan niin rauhallisesti kuin luulin. Video ei anna oikeutta kallion korkeudelle.

Olen jumpannut Gibliä joka toinen päivä ohjeiden mukaisesti. Ensimmäistä kertaa Gibli on tehnyt liikettä, jossa työnnän lavasta sivulle päin ja Gibli vastustaa, jotta ei kaadu. Terveelle puolelle tulee jämäkkä vastustus. Sairaalle puolelle työntäessä vastustus on hyvin hentoa. En tiedä, onko tämä ilmiö ollut ennen olan kipeytymistä, siis jo leikkauksesta lähtien - vai jo sitä ennen. 

Pääasia on, että Giblin liikkeessä en havaitse puolieroa myöskään alamäessä.

Vakuutuslasku

Jos-vakuutusyhtiö ilahdutti uusimmalla laskullaan. Kuluttajansuoja voisi oikeasti tätä selvitellä, mitä se tällainen sopiminen on:

V. 2017 Giblille vakuutusta otettaessa enimmäiskorvausmäärä oli 2 000 euroa, kuntoutusturva 300 euroa ja henkivakuutus 1 000 euroa. Vuosimaksu 260,81 euroa.

Tulevalle vakuutuskaudelle (vuosi):

• Eläinlääkärikuluja korvataan max 1229 euron edestä. 
• Kuntoutusturvan enimmäismäärä on 300 euroa (esim. fysioterapiaa)
• Henkivakuutuksen enimmäiskorvaus 615 euroa (nelosvalio...). 
• Vuosimaksu 804,10 euroa. 

Eli nyt 800 eurolla tulee käytetyksi mitä todennäköisimmin 300 euron edestä kuntoutuskuluja, jolloin jään 500 euroa minukselle. Jos tämän jälkeen tulee eläinlääkärikuluja n. 800 eurolla, niin ottaen huomioon 35 % omavastuu, olen siinä vaiheessa nollilla.

Giblin fysioterapia ja Lystin syntymäpäivä

Olen seurannut Giblin liikkumista tarkasti. Autohalliin vie noin 25 m pitkä luiska. Siinä alamäessä näkee hyvin, miten vasen etujalka kestää. Ottaako treeni tai kisat liian kovalle? 26.5. kisojen jälkeen ei ollut mitään poikkeavaa. 27.5. Gibli kulki vähän epätasaisesti, ikään kuin vähän varoi vasenta etujalkaansa. Otin illalla videon. Se on tässä. Videota voi oikeasti tarkastella käsi sydämellä, huomaako siinä mitään vai ei. Minusta huomaa, vaikka koira ei suinkaan ole kolmijalkainen. Fysioterapia tutulle luottofysioterapeutille oli sopivasti 28.5. ennalta sovitusti.

Pääkysymykseni hänelle oli, onko varominen "normaalia" lihasten kipeytymistä rasituksen jälkeen vai jotakin muuta. Epäilin itse kyynärpään vierustaa, mistä tunnustellessani Gibli reagoi pienesti eli siirtämällä aavistuksen jalkaa. Fysioterapeutti löysikin aristusta ja kiristystä tricepsin pään ja anconeus-lihaksen alueelta. Ranteen ojentajien, alakaulan ja lavan liitoskohdassa oli kireyttä myös. Vasemmalla liikelaajuus oli normaali, hauiksessa ei poikkeavaa. Muuten koira oli hyvässä kunnossa. 

Löydökset nyt kuitenkin sopivat rasitusvammaan. Ohjeeksi saimme kevyet jumpat, lähinnä painonsiirtoa, ja kevyttä käsittelyä. Laseria tai kylmää ei sädetetylle alueelle uskalleta antaa. (Toivon joka tapauksessa, ettei kyseessä ole mastsolukasvaimen relapsi.) Viikon ajan ei riehumisia, hyppyjä tai portaita. Seuraavan 2 viikon aikana paluu normaaliin liikuntaan asteittain. Jos Gibli on 3 viikon kuluttua oireeton, voi kokeilla agilitya. 

Autan Giblin taas autosta, kuten koko viime syksyn. Tuo video on otettu viimeisimpien pattileikkuiden jälkeen. Gibli tulee häkistä aika sukkelaan. En väitä, että kiertoliike yli 20 kg:n puntin kanssa tekisi hyvää selälleni tai olkapäilleni.

Tässä kohtaa mietin, mikä on 9-vuotiaan koiran etu. En tiedä, montako kesää Giblillä on jäljellä. En tietenkään tiedä omista kesistänikään. Nyt eletään ainakin viikko hissun kissun. Tomba rakastaa vedessä lutraamista, ruoppaamista, metsässä juoksemista ja uimista. Haluanko riskeerata sitä jatkossa?

***

28.5. on aina tärkeänä mielessäni. V. 2008 syntyi Lysti. Lystin jälkeen tuli Lykky ja sitten Gibli. Olen saanut upeita hetkiä ja vuosia koirien ja erityisesti agilityn parissa. Kukaan ei vie minulta pois niitä hetkiä, kun palaan kisoista ja luukutan Kuumaan Ylivoimaista, kuten viimeksi huhtikuussa Riihimäeltä palatessani.

Haluanko niitä vielä lisää? Vanhenen ja raihnaistun koko ajan. En ole varma, kestänkö enää sitä huolta, mitä koiran pitäminen tuo.

Tässä on kuitenkin kuva Lystistä pentuna. Enpä arvannut, miten upeat koiramaailman elämykset meitä odottivatkaan.

Omistan tänä vuonna Lystille tämän kappaleen, koska on aika surulliset tunnelmat. Olkaa hyvät:

5 - 0 - hyl

Liukan radoilla. Radat olivat kivoja. Oli kesäistä, auringossa lämmintä, virallisesti 16-18 astetta. Sekä minulla että Giblillä oli aurinkorasvaa.

1. hyppärillä Giblille kielto. En vissiin ymmärrä, milloin kiellosta annetaan virhe ja milloin ei, koska minun silmiin moni hankalammin pyörähtänyt ei saanut vitosta. No ei pidä pyöräytellä koiria. Tässä on linkki videoon. Pahasti jarrutan myöhässä heti 3. hypyllä. Sen jälkeen Gibli hyppää siististi.
2. hyppärillä 0. Sitä ei näy livestreamissa. Gibli kaarratti kahdessa siivekkeen ympäri kierrättämisessä. 
3. agilityradalla Gibli hyppäsi siivekkeen ympäri kierrätyksen ristiin, ja siitä puomille kalastellessa putkeen. Otin siitä puomin ja keppien kautta maaliin. Livestream vähän pätkii, silti Tässä on linkki.

Ratojen jälkeen on vaikea kävellä, kun selkä vihloo kinttuuni.

Purin kameraa. Siellä on 19.4. otettuja kuvia. Ihme suhruksi menevät, kun siirtää kuvasivustolle ja tänne. 

Tästä tulee joku kivennäisvesimainos mieleeni.

Tämä on otettu sunnuntaina ennen käärmekalliota. 

Käärmekallioilla lenkkeily saa nyt vähän odottaa. Jos Gibli saa osuman, tippasuonen löytäminen voi olla hankalaa. Nytkin viimeisimmässä leikkauksessa 3 jalkaan oli yritetty tippaa. Suonet "menivät" viime syksynä sädetyksen anestesioissa.

Tanssii käärmeiden kanssa

Olo oli tänään kuin David Attenboroughilla tai Crocodile Dundeella.  

Katsoin metsälenkillä jälleen kallioita siihen malliin, että täällä täytyy olla käärmeitä, mutta ei vaan satu silmiin. Ovatko parhaat lötköttelyajat jo menneet ja käärmeet tekemässä muita omia käärmejuttujaan?

Sitten seuralainen huudahti, että käärme. Heti tunnistin kerän rantakäärmeeksi. Gibli sivuun ja kuvaamaan. Rantakäärme oli sen näköinen, että sulatteli ruokaa. 

Katsoin tarkasti ympärilleni, "täällä voi olla kavereita". Heti, kun olin asettunut kyykkyyn, silmäkulmassa vilahti jotakin ja se oli sitten kyy, joka luikerteli esiin ilmeisesti kivenlohkareen alta. Kyystä otin vähän kauempaa kuvaa. Kyy ei hyökkää eteenpäin, joten sivulta voi ottaa kuvaa. MUTTA kyy kääntyy niin näppärästi, joten pian sitä ollaan hyökkäyssuunnassa.

Loppumatka käveltiin jalkoihin tarkasti katsellen. Jätetään nuo kalliot nyt rauhaan vähäksi aikaa. 

Tässä on linkki videoon.

Rantakäärme takaa ensimmäistä kertaa nähdessä. Oranssit
niskalaikut huomasin vasta myöhemmin. Tuo pilkukas vartalo
kiinnitti aluksi huomioni.

Kyy puun vieressä

Rantakäärme edestä

Kyy jäkälien päällä

Hyl ja 5

Olemme käyneet usein metsässä ja jumpanneet 3-4 kertaa viikossa.

Ei ollut Eloluoman radoissa vikaa. Viimeksi olen ollut hänen radoillaan Lystin ja Lykyn kanssa. Voisin mennä uudelleenkin.

Vasempaan olkapäähän taitaa olla tuloillaan jäätynyttä olkapäätä, mikä ottaa todella päähän. En saa siksi nukuttua. Kaiken kruunuksi aamupäivällä iski migreeni, onneksi oli lyhyempi työpäivä. Luulin, että migreeniajat ovat jo takana päin, mutta eivät näköjään ole. Oli kunnon sahalaita ja näköpuutos. Päiväunien ja särkylääkkeiden jälkeenkin vielä koski, mutta lähdin sitten kuitenkin kisoihin. Särky ei vaan ole ohi vieläkään.  

Mennessä oli 19 ja aurinko paistoi. 

Eka radalla oli toisena puomi. Gibli hyppäsi alastulon, joten otin puomin uusiksi. Myöhemmin olisi tullut hylkäys, kun Gibli livahti ansaputkeen. Rimat olisivat pysyneet ja muut kontaktit olleet ok.

Alkoi sataa ja ukkosti.

Toisella radalla tehtiin hyvää nollaa, kun tuli muurin kalikka alas. Olisi Gibli voinut sen pitää. Pääasia, ettei koira linkuttanut. 

Vähän alkaa olla jäähyväisfiilistä, että näinköhän enää Riihimäelläkään kisataan.