maanantai 10. elokuuta 2015

Vieheleikkiä ja vähän agilityakin

Olen leikittänyt Lykkyä kahtena päivänä vieheellä. Sillä sen saa kivan tyytyväiseksi. Ihan kunnon ulkoilua olen jatkanut molempien kanssa. Lisäksi Lysti on virallinen puutarhakaveri.

Tänään kävin Lykyn kanssa agilityhallilla. Ensin leikitin vieheellä, sitten ulkokentällä harjoiteltiin puomia. Pitelin siitä kiinni ja sanoin "kii" eli puomin ylösmenokäskyn. Koira lähti kuin tykin suusta ja loikkasi ylösmenon yli. En tätä kelpuuttanut, vaan kokeilin uudelleen. Nyt se täsmäsi tassunsa ja vielä kahdella seuraavallakin toistolla. 

Sisällä mentiin viime torstain kuviota niin, että ohjasin kaukaa ja leijeröin hyppyjä. Lykyssä olisi ainesta kaukaa ohjaamiseen. Tosi makealta tuntuu sellainen. Puomin otatin vielä kerran, minkä jälkeen paineltiin helteeseen jäähdyttelemään.

Käännekohta

2 kommenttia:

Sarianne kirjoitti...

Teillä on kätevä kontaktikäsky. Meillä sama "kii" tarkoittaa, että Jäynä saa tarrata hihnaan kiinni ja retuuttaa sitä. :)

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Se voisi tarkoittaa samaa... :D Mutta on lyhenne "kiipee":stä.