perjantai 6. tammikuuta 2012

Agilitya

Eilen olin ryhmätreenissä Lystin kanssa. Ope ei antanut meidän mennä rataa lääkitykseni vuoksi ettei satu haavereita - nätisti ajateltu häneltä. Mentiin sitten muutaman esteen pätkiä.

Keppien jälkeen oli U-putken väärä pää tarjolla ja viimeisin keppiväli syötti suoraan putkeen. Sinne Lysti ekalla menikin. Skarppasin ohjauksessa ja tämä ansakohta ohitettiin. Tämä jatkossa treeniin!

A:n ja putken erottelua mentiin myös, aika hyvin Lysti erotteli, yhdessä kohtaa oli vähän hankaluutta. Tätä jatkossa myös treeniin!

Kontaktit olivat niin varmat kuin ikinä ja kepeille mennessään Lysti vonkaisi innosta. Se tuntuisi olevan nyt niin hyvässä iskussa, että on pakko päästä kisaamaan. :D

***

Tänään tavattiin Lykyn kanssa agi-hallilla muita pentuja. Ensin leikitettiin omissa nurkkauksissa, se sujui Lykyltä hyvin. Harjoittelin lepo-käskyä ja syöttelin nakkeja. Toisen pennun vinkulelun Lykky olisi halunnut itselleen, oli vähän liian kova häiriö eli ensi kerralla oma vinku mukaan. ;) Sitten treenattiin pieni pätkä muiden ihmisten ollessa hallin laitamilla. Lykky keskittyi minuun täysillä. Teetin putkea ja hyppyjä (ilman rimoja), yhden takaakierron ujutin myös. Ei ongelmaa.



Selästä vielä: Enää menee 12 tablettia päivässä, välillä meni 18. Hermosärky on vähentynyt, ehkä lääkityksellä on osansa.

2 kommenttia:

Sari S. kirjoitti...

Olipa kiva nähdä teitä treeneissä pitkästä aikaa!

Seuraavalle koiralle, jos sellainen tulee, opetan myös tuon lepo-käskyn. Olisi melkoisen käyttökelpoinen tuolle nykyisellekin.

Eeva/Kolmiokorvat kirjoitti...

Kiva oli nähdä sinuakin! - Ehdit vielä hyvin opettaa lepo-käskyn Inkille. Jostakin syystä Lysti on jäänyt ilman sitä oppia. Olisi tehnyt hyvää sille(kin).