lauantai 25. helmikuuta 2012

Klaksetta ja ravihommia

Juttelin nyt asiantuntijan (kasvattaja) kanssa Lykyn klakseesta. Se on merkki siitä, että koirassa tosiaan on saalisviettiä ja se jää päälle. Mussutuksen sijaan koira saisi keskittyä minuun ja hommiin. Videolla näkyy, että Lykky mussuttaa, jos minulla on lelu kädessäni tai taskussani. Takapalkan kanssa naksutusta ei ole ja siinä on muutenkin se hyvä puoli, että Lykky joutuu keskittymään minuun. Haukutus olisi yksi vaihtoehto mussutuksen poistoon ja toinen ihan kieltäminen, koira vaikka istumaan ja palkka leukojen rauhoittumisesta. Haukutuksessa olen täysin kokematon, joten kokeilen ensin jälkimmäistä. Toisaalta haukutuksen opettamisessa olisi se hyvä puoli, että koira oppisi haukkumisen myös lopettamaan.

Tämä onkin peruuntuneiden harjoitusten viikko. Aamulla ei pidetty pentutapaamista erilaisten yhteensattumien vuoksi. Tuossa välikössä kokeilin äsken seuruutusta takapalkalla. Kielsin Lykkyä lussutuksesta (teki sitä, kun tuli sivulleni), kehaisin ja palkkasin kun keskittyi. Seuraamisessa ei nakse kuulunut. Tämä onkin seuraava isompi projekti.

Kävin sen jälkeen taas ravilenkillä. Edelleen se näytti siltä kuin täysiveristä laukkahevosta yrittäisi saada hölkkäämään, mutta sujuihan tuo sitten. 

Lystin kanssa kävin lenkillä erikseen.

Ei kommentteja: