torstai 7. maaliskuuta 2013

Palautus ja agilityt

Eilen kävin Lykyn kanssa pk-kentällä. Palkkasin tiuhaan. Koira oli nyt koko treenin ihan hiljaa, haukutuksia lukuun ottamatta. 

Tein oikealle käännöksiä, koska sellaisessa Lykky tiistaina vonkaisi. Enpä ole niistä hirveästi palkannutkaan, mutta nyt siitäkin edestä. Teetin BH:n mukaiset jäävät, vähän eri askelmääristä. Luoksetulo tuli 40 askeleen päästä, oli minun silmiini upea: Napakka jarrutus laukasta suoraan eteeni törmäämättä. Sellainen, missä laukka-askel ennen pysähtymistä pelästyn, että se ei pysähdykään. Iloa ja superkehut! Teetin myös toko-jäävät. Nyt oli maahanmeno ja pysähdys kuosissaan, mutta istuminen vaati hieman herkistelyä.

Tuli tiistain kokeenomaisesta treenistä jälkikäteen mieleeni, etten haukuttanut Lykkyä ennen tottiskuviota, koska käveltiin siihen suoraan paikkamakuusta. Se silti nosti itsensä, kun kuiskasin "tottistellaan". Sulkku! <3

Tänään ajelin agilitya treenaamaan: 

Lykyllä otin hyppytekniikkaa suoralla häiriköiden sivulla. Yhteensä neljä toistoa. Pehmeästi koira hyppi. Toisena juttuna oli kuvio, missä 3 hypyn kautta käänsin koiran u-putkeen eri tavoin mahdollisimman pienillä reiteillä. Rimat pysyivät ylhäällä aluksi, yhdessä kohtaa koira tiputti 2 tappiin nostettua rimaa. Huomautin, sitten rimat pysyivät. Kolmantena harjoittelimme takana leikkaamisia. Inhoan niitä, mutta kehityn Lykyn kanssa. Lopuksi pujottelutin kepit ja kiipeilytin A:n kahdesti, jotteivat unohdu. ;)

Alla on helmikuun agilityvideosta kaksi poisleikattua palkkapätkää. Yleensä leikkaan julkaistavista videoista leikit pois, mutta nyt tasapainoitan vähän:





Lystillä teetin saman putki-hyppykuvion ja takana leikkaamisen harjoituksen. Jälkimmäisessä huomasin taas, miten paljon vaivattomampi ohjattava Lysti on, se on oppinut lukemaan minua niin hyvin. Sitten kiipeilytin keinua ja varmistin A:n. Kepit pujottelutin vain kerran, koska tuuli kovaa ja Lysti meni hyvin epävarmaksi sillä puolen hallia, missä kepit olivat. 

Hyvällä mielellä ajelin kotiin.

Ei kommentteja: