sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hyl ja 5

Kisat jatkuivat Lystin kanssa. Hannikainen taisi olla tuomarina, harjoittelija Yli-Jaskari oli kirjoittanut ainakin ensimmäisen radan. Pidin molemmista. Niissä oli pyöritystä u-putkien edessä, takaakiertoja ja ansan paikkoja, mutta silti olivat sujuvia. Lisäksi ajatusmaailma radan arkkitehdin kanssa meni jotenkin yksiin, koska ratojen muistaminen ei tuottanut vaikeuksia. Joskus on sellaisia ratoja, jotka eivät pysy päässä jankkaamallakaan.

Eka radalla Lysti pysyi lähdössä, otti kontaktit nätisti, pujotteli virheettömästi ja loppukiemurassa tajusin, että nollahan on alla. Sitten, jostakin syystä, ehkä juuri siksi, koira ampaisi takaakierron jälkeen väärälle hypylle, katsojan sanoja lainaten "kuin tykin suusta". En vieläkään tajua, mitä tapahtui, mutta hylly oli taas napattu. Pikkuisen kismitti, kun muuten oli niin hyvä rata ja kaikki putkien edessä tapahtuneet pyörityksetkin oli selvitetty. Putkista pitävän koiran kanssa se on aina vähän riskihommaa kuin kulotus tuulella jne.

Toiselle radalle mennessä jossakin oli ukkonen, koska jyrisi ja tuli aivan valtavia tuulenpuuskia. Lysti oli levoton ja ajattelin, että joko en saa sitä kiskottua radalle tai pelko purkautuu niin, että on siellä seinähullu. Mutta kas, koira pysyi lähdössä, otti taas kontaktit nätisti, pujotteli kivasti ja selvitti kaikki etukäteen hankaliksi kaavailemani paikat. Jotenkin osasin jarruttaa sopivasti, jotta koira ei irronnut hakemaan vääriä esteitä. Lysti tuntui nopealta ja yhteistyö tuntui tosi hyvältä. Mutta yksi rima tipahti, en ehkä takaakierron jälkeen antanut tarpeeksi tietä, videota ei ole, tai sitten Lysti vähän erehtyi. Se oli sitten Lystin kisauran ehkä toinen riman tiputus. 5 vp, -10.59, 4.41 m/s, sij. 10./33.

Valehtelisin, jos väittäisin, etteivät nuo melkein-nollat mielessä pyörisi, mutta silti on hyvä mieli. Lysti oli hyvin kuulolla, pysyi lähdössä, otti kontaktit ja toisella rajalla kulki kuin ajatus. Jos tällainen tatsi säilyy, kiva on kisata. 

***

Eilen mieltäni järkytti tieto nopean malinoisuroksen kuolemasta agilityputkeen Junior-EO-agilitykilpailuissa. Voi koiraparkaa ja nuorta ohjaajaparkaa. :( 

Ei kommentteja: