Viime viikonloppuna olisi ollut Lystin kanssa agilitykisat, mutta peruin osallistumisemme. Flunssa ei vieläkään ollut parantunut eikä kinttuja poltellut hirmuinen hinku, joka olisi voittanut vaivat.
Tänään oli seuran epäviralliset agilitykilpailut. Samalla korkkasimme ulkotreenikauden tämän vuoden osalta. Sitä ei voinut olla Lystistä huomaamatta. Aluksi suunnittelin sen kuristamista omin pikku kätösin, mutta välillä hymyilin voitonriemuisesti. Paluumatkalla laskeskelin, kumpi meistä lopulta voittikaan.
Lunki lähtöalueen odottelu oli pienoinen haave, koira haukahteli. Hihna sen sijaan pysyi suht löysällä, mutta kukaan läsnäolija ei varmaan kuvaisi odotustamme tyyneksi. Eka radan lähdössä Lysti hiipi. Laitoin kaulapannan takaisin kaulaan ja käveltiin pois. Uusintakierroksella sama juttu, hihna kaulaan ja autolle vähän hölmistyneen koiran kanssa. Seuralaisten armosta saatiin mennä lähtöön vielä kolmannen kerran. Tällä kertaa Lysti makasi hievahtamatta. Itse radasta ei ole mitään hyvää sanottavaa, toisaalta olin jo tavoitteeni saavuttanut. Lysti otti kaiken irti, kun vihdoin sai luvan. Kaarrokset venyivät, koira haukkui, irtosi kuuhun, hyppäsi A:n alastulon, joka lopulta otettiin uudelleen onnistuneesti. Eli hirmuiseen ja huolestuttavaan sekaannukseen päätettiin kauden ulkodebyytti.
Lykyn juoksut alkavat rauhoittua. Alan hiljalleen aktivoitua treenaamaan senkin kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti