sunnuntai 25. toukokuuta 2014

0-hyl-0

Tänään kilpailin Lystin kanssa oman seuran kisoissa. Lämmintä riitti.

Ekalla radalla, hyppärillä (en enää muista rataa), kahdessa kohdassa venyi mutkat. Muuten oli ihan kelpo suoritus. 0 ja 4. sija. 

Toka oli agilityrata. Lysti kuumui ennen rataa, mikä jo harmitti. Mitään näkösuojaa ei ollut, joten se näki liian monta koiraa. Radalla en odottanut tarpeeksi pitkään, että Lysti tuli puomin alastulolle kunnolla. Siitä vitonen. Sitten oivaa rataa, millä mm. löydettiin A, vaikka se oli u-putken keskellä. Ihan lopussa en ehtinyt työntämään Lystiä takaakiertoon, joten hyl sieltä.

Kolmas oli hyppäri. Sillä ammuin itseäni jalkaan niin, että ottaa päähän vieläkin. Lysti oli ennen tätä rataa ihan tyyni. Laskeutui lähdössä maihin normaalisti. Toisen hypyn kohdalle kävellessäni se yhtäkkiä varasti. Ja minä jatkoin rataa. :( En vaan ollut ajatellut, että se tekisi tuollaista temppua ja siinä sitä sitten ollaan. Rata itsessään oli hyvä, ohjauksellisesti tuntui hyvältä eikä minusta tullut edes pahoja kaarroksia. Pääsin vedättämään ja rytmittelin. Nolla ja sijoitus 3. Ulkokentät ovat Lystille eduksi, jos nopeuksia katsotaan. Tästä jäi silti tosi huono mieli, olisi pitänyt rata keskeyttää alkuunsa. Tuntuu, että kaikki tehty työ valui hukkaan.

Autolle kävellessä Lysti välillä näytti liikkuvan epäpuhtaasti. Etuanturan yläosasta löytyi ihorikko. Joko rikkoi sen kentän pintaan tai meille on putkahtanut jokakesäinen ongelma. Harmittavan tutulta anturan pinta näyttää. Nyt siinä on sinkkisalvaa ja tossu. Toivon, että umpeutuisi parissa päivässä. Tiistaina olisi epäviralliset kisat, joihin toivoisin pääseväni nollaamaan tämän päivän mokani. 

Lykyn kanssa käytiin perjantaina irtolaumalenkillä. Kohta lähden sen kanssa uimaan. Jos maapallo tärisee, se johtuu siitä, että tömpsyttelen jalkojani käärmepelossani.

Viime viikolla Lystin agilityvalioituminen vahvistettiin Kennelliitossa. Siihen kului siis 1,5 kk. Joillakin on mennyt pidempään. Sen jälkeen, kun tulokset oli naputeltu Koiranettiin, Kennelliitossa meni reilu viikko.

Ei kommentteja: