torstai 30. huhtikuuta 2015

Agilitya

Lomapäivän ja vapunaaton kunniaksi otin molemmat koirat agilityhallille. Siellä oli moni muu samoissa aatoksissa. 

Teetin koirilla vuorotellen ulkorataa ja erityisesti kontakteja. Harjasin ne ensin lumesta puhtaiksi. Sen verran satoi lunta yöllä.

Lystin puomin alastulo vanhentaa minut ennenaikaisesti. Se on ennen joko 1. ottanut sen opetetusti tai 2. ponkaissut innoissaan kontaktin yläpuolelta maihin. Viime aikoina se on alkanut himmata ennen kontaktialuetta ja silti ponkaissut pois siihen koskematta. Treeneissä ilmiö ei tule esiin. Ei tänäänkään, vaikka Lykky oli autossa kuumentamassa. Lysti kuumui myös Lykkyä katsellessaan, yritti jopa kaivautua autohäkin oven ali kentälle. Niin, teetin myös hankalahkoja keppikulmia. Osasi

Lykyn painopiste oli puomin ylösmenon kontakti. Se teki siinä virheen kahdesti, muut suoritukset olivat hyviä. Kontaktit onnistuivat myös keinulla ja A:lla. Lykylläkin harjoittelin keppikulmia. Vireeseen vaikutin viehelelulla ja palkkasin sillä myös. 

Palkkasin muuten myös Lystin vieheellä ja sehän tykkäsi. Kiskoi niin, että viehe katkesi kolmesti.

Tänä aamuna Lysti sai siedätyshoidon maksimiannoksen, 1.0 ml. Seuraava on kuukauden kuluttua. Nyt se ei alkanut rapsuttaa pistoskohtaa heti piikin jälkeen, joten haravoin pistoskohtaa sormillani, koska epäilin truutanneeni litkun karvojen sekaan. Karvat olivat kuitenkin kuivat. Onneksi Lysti kuoputti niskaansa pari kertaa hallille lähtiessä, mikä sinetöi uskoni oikein menneeseen pistokseen. 

Ei kommentteja: