perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulutreeniä

Pyhäpäivinä on hyvä treenata. Ei ole muita menoja ja hallilla on rauhallista. Otin mukaani Lykyn. Treenin teemana oli putkijarru, persjätöt, kepeille lähetykset ja puomin ylösmenokontakti.

Putkijarrun Lykky osaa, jos vaan itse muistan jarrun antaa. 

Persjätöissä minun on oltava ajoissa ja jätettävä Lykylle tilaa, muuten tulee rima alas. Näissä kannattaa hyödyntää kauempaa lähetystä, jolloin tilaa tulee molemmille ajallisesti ja konkreettisesti. 

Kepeille Lykky imi hyvin. 

Puomin ylösmenokontaktissa on edelleen joku niksi, jotakin teen eri tavalla. Ero on ehkä käskytyksessä, rytmityksessä, juoksuvauhdissa, katsekontaktissani ja/tai hallinnan tasossa? Lykky ottaa ylösmenon välillä upeasti kovavauhtisesti neljällä tassulla. Siitä oikein näkee, kuinka se valmistavalla laukalla kohdistaa itsensä oikeaan paikkaan. Välillä menee hilkulle. Jälkimmäisiä en kelpuuttanut. 

Loppuradalle suunniteltiin jännä kolmen hypyn "suora", mikä alkoi puomilta ja päätyi kepeille. Toiselta puolelta ohjaten piti olla reilusti edellä. Toiselta puolelta ohjaten turvauduin aika ex tempore kahteen takanaleikkaukseen, mikä toimi hyvin ja sulavasti. Just siltä takana leikkaamisen pitäisi tuntua!

Sitten kokeilin parsonin ohjausta. Kivaa! Ja aika erilaista. On se vaan hurjaa, millä vimmalla sellainen pieni puree leluun. 

Kotona piilotin Lystille kanelipurkkia pihalle eri paikkoihin. Oikein hautasin purkin kuorikatteen alle. Lysti löysi hienosti joka kerta. Sen haistelutekniikka on älykäs. Ilmaisu oli sekoitus kaikkea aiemmin opittua. Se pitäisi saada selkeämmäksi. Ehkä olisi pitänyt alun perin opettaa yhdellä tavalla.

Ei kommentteja: