perjantai 12. elokuuta 2016

Omat treenit

Harjoittelun pääpaino oli pujottelussa. Treenasin niitä tilanteita, jolloin "johdatteleva" hyppy vie väärään väliin. Putkikin houkutteli. En tiedä, mikä noita koiria vaivasi, mutta kumpikaan ei tehnyt virheitä. Huomio itselleni: Tiukassa paikassa minun kannattaa luottaa Lykyn kanssa takana leikkaamiseen. Se onkin hyvä, koska jään jälkeen, mikäli rata ei anna mahdollisuutta oikoa.

Lykyn vakiotreeninä harjoittelin puomin kontaktia, missä koira ei myöskään suostunut tekemään virheitä. 

Hieroin molemmat koirat tänään. Lystin siklosporiinin olen laskenut annokseen 2 lääkepäivää - taukopäivä. Seuraava askel on joka toinen päivä -annostelu. Jotkin koirat pärjäävät 2x/viikko-tahdilla. Ikenet eivät ole toistaiseksi kasvaneet liikaa. Karvaa sen sijaan pukkaa niin, että jopa kyynärvarsien karvoissa on takku. Ensimmäistä kertaa saksin takareisistäkin takut pois. :/ Mutta sinänsä se on "helppo" sivuvaikutus. 

Ei kommentteja: