sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Lysti kisoissa

Kisoissa olisi ollut Lykkykin, jos ei olisi vielä tassutoipilas. Lykky jäi siis kotiin ja ihan hyvä. Pakkanen kipusi illalla 12 asteeseen, mikä nopeasti alkoi tuntua auton takakontissa. Kävin yhdessä välissä pienellä ajelulla, jotta sain auton lämpimämmäksi.

Eka radalla oli parin hypyn jälkeen pitkä putki puomin alla. Lysti sen verran katseli uutta hallia, että otin suht juoksevan lähdön. Menin eri puolta kuin muut, jottei Lysti tulisi putken jälkeen kintuille. Tuomarille tämä oli yllätys, huudahdin: "Minä tulen täältä!" ja hän ehti juuri väistää. Lysti ohjautui putken jälkeisen hypyn ohi, muuten teki nollaa. En jäänyt sen kummemmin spekuloimaan, olisiko radan voinut uusia vai ei. Tein sillä yhden sujuvan persjätön ja takana leikkaamisen.

Toisella radalla koiran piti pysyä lähdössä, jos meinasi ehtiä jatkoon. Treenasin paikkamakuuta ennen starttia ja palkkasin siitä Lystin ruhtinaallisesti. Yllätyksekseni se kesti lähdössä hyvin. A:n alastulon yli kilpakaverini hyppäsi riemusta kiljaisten ja se oli sen radan loppu.

Hyppäri oli kiva. Ohjasin sen hirvittävän huonosti. Siinä oli yksi kuvio, mihin en saanut koiralle ohjattua hyvää linjaa. Toistakin kohtaa mietin, persjättö vai päällejuoksu, valitsin lopulta päällejuoksut. Kahdella hypyllä, jolta piti kääntyä, jarrutin jotenkin liian aikaisin ja Lysti epäröi hyppäämistä, ennen toista se teki kierroksiakin. Olin varma, että virheitä ropisi, mutta tuomarin mielestä ei, joten tultiin nollalla maaliin. Aika oli jotakin hirveää, miinuksen puolella kuitenkin, ja sijoitus 14. No nolla, mikä nolla, mutta anteeksi Lysti!

Hyvää:
  • Lystin kepit
  • Yksi sujuva persjättö
  • Otin kontaktiloikalta koiran pois radalta
  • Lähdöt, kun niihin paneuduimme.

Ei kommentteja: